6.7.07

Salomonin solmuja

Olin eilen Tampereen käsityötapaamisessa ja kivaa oli! Parin vanhan tutun (hän ja hän) lisäksi monta mukavaa uutta tuttavuutta ja taas moni blogi sai "kasvot" (esim. tää ja tuo ja tämä). Tähän hätään en löydä muita tunnistamiani blogeja :)

Mukaani otin kahta lankaa ja nro 3,5 virkkuukoukun, illan tuotokset näkyy kuvassa. Eli salomonisolmuja. Täytyy vähän harjoitella eli palautella muistiin näitä, kun ensi viikon keskiviikkona pitäisi näitäkin osata opettaa ja opastaa muille. Pidän siis myyntinäyttelyssäni virkkaus-työpajaa ja salomoninsolmuja on toivottu sinne. Lisätietoja löytyy tuolta.

Oliivinvihreä samettilanka on Kauhavan Kangas-Aitasta ja siitä on tulossa huivi. Yksi vastaavasta punaruskeasta langasta virkattu huivi on jo valmiina ja koitan saada värivalikoimaa syksyä varten.

Toinen mukanani ollut lanka on Tampellan Pääskyä, jossa on 50 % pellavaa ja 50 % polyakryylia. Muut tekniset tiedot: 50 g = 210 m, 105 tex + 38 tex x 3. Tästä tulee ehkä poncho... Täytyy katsoa kuinka pitkälle yksi kerä riittää. Jos ei tunnu tulevan tarpeeksi pitkää pätkää, niin purkuun menee tekele toistamiseen. Aloitin joskus keväällä neulomaan tästä langasta ponchoa, mutta eteni turhauttavan hitaasti, vaikka käytössä oli kasin bambupuikot. Pääskyä on kaksi kerää tämän värisenä ja yksi kerä valkoisempana. Mutta sitä valkoista Pääskyä en halua sekoittaa tämän suurinpiirtein pellavan värisen Pääskyn kanssa.

Tänään on ompelukone hurissut, silitysrauta puhissut ja sakset rouskuttaneet. Viime hetket tehdä ompeluksia näyttelyä varten. Pakko on kyllä ommella yöt sitten näyttelyn aikana, koska en millään ehdi saada kaikkea haluamaani viikonlopun aikana valmiiksi. Sunnuntai-iltana pääsen näyttelyä rakentamaan ja siellä sitten kuluukin kaikki päivät kahden seuraavan viikon aikana. Mutta ainakin viime kesänä oli tosi kivaa, kun olin samassa paikassa näyttelyä pitämässä!

P.S. Lankavaraston pienentämisestä olen siirtynyt kangasvaraston pienentämiseen. Kankaat eivät meinaa vähetä vaikka kuinka ompelen, joten joitakin pistin huutikseen myyntiin. Muovikassillisen kankaita aion viedä myös SPR:n Tampereen Konttiin ja jonkun verran menee Nokian Fida-kirpparille. Tosin samalla kun vien tavaraa noihin, niin tutkin tietysti tarjontaa ja aina mukaan tarttuu jotain, viime aikoina se jotain on ollut hyvin usein kangasta. Eli kangasvaraston koko pysyy samana, mutta ainakin kankaat vaihtuvat :)

2.7.07

Mitä tästä langasta?

Vielä eilen nämä kerät muodostivat piiiitkän huivin, joka sai purkutuomion liiallisen pituutensa vuoksi. Kun huivin laittoi niskan taa, niin päät roikkuivat maassa. Mittaa huivilla oli noin 40x250 cm. Lanka on PiikkoPirrasta, nimeä en enää muista ja sen huivin neuloin joskus alkuvuodesta, kun tuli pakkomielle saada nuo langat pois varastosta.
Mutta nyt ollaan alkutekijöissä jälleen ja mielelläni käyttäisin langat heti pois. Mutta mihin? Kaksi vähän normaalimman kokoista huivia? Poncho yhdestä tai kahdesta suorakaiteen mallisesta palasesta? Hihatin ja huivi? Ajatus hihattimesta kiehtoo, mutta en ole vielä ihan varma. Huivin olin tehnyt kympin puikoilla pitkittäin. Neuleena se sama, jota käytän lähes kaikkiin huiveihin ja ponchoihin nykyisin :) Eli kerroksen eka silmukka oikein *langankierto, 2 nurin yhteen*. Samaa toistetaan joka kerroksella ja tulee kivan harvaa verkkoa.

1.7.07

Kesäkuun saldo

Kesäkuu alkoi ahkeralla langan kulutuksella ja kaappien kätköistä löytyneitä tekeleitä sain myös valmiiksi. Tai siis keksin, miten saan ne nopeasti valmiiksi :) Olen joskus kolme vuotta sitten alkanut virkata neliöitä vauvan peittoa/köllöttelyalustaa varten. Neliöiden koko 20 x 20 cm ja lankana säie hahtuva plus ohut villalanka. Neliöitä oli valmiina kolme ja puoli eli olen tehnyt noin yhden neliön vuodessa... Koska olin muutenkin huovuttamassa pesukoneessa hahtuvatekeleitä, niin päätin muokata nämä peittotilkut patalapuiksi. Virkkasin reunuksen ja ripustuslenkin, iskin pesukoneeseen ja tadaa... kolme uutta työtä valmiina! Samoin löytyi hieman keskeneräisiä Vaaka-tilkkuja, jotka virkkasin loppuun ja taas tuli kolme valmistunutta työtä lisää.

Lankaa ostin kesäkuun aikana 590 grammaa ja sain noin 300 grammaa lankaa. Huutiksessa myin 450 grammaa lankaa ja kun lankaa kulutin itse 960 grammaa, niin varastohan on pienentynyt kesäkuun aikana jopa 520 grammalla. Tosin lankalaatikoihini ilmestyy täytettä itseltäni salaa, kun äitini ostelee lankaa tai lahjoittaa omista varastoistaan jotain minulle. Näitä lankoja en pysty laskemaan, kun en välttämättä edes huomaa niiden saapumista varastooni.

Tässä vielä lista kesäkuun aikana valmistuneista töistä:
2 x Viherrys-hahtuvahousut S yht. 140 g
Hehku-hahtuvahousut M 90 g
3 x virkattu, huovutettu kukkapatalappu yht. 55 g
3 x virkattu, huovutettu neliöpatalappu yht. 60 g
virkattu, huovutettu käsilaukku 70 g
4 x lapsen lapaset Vaakalle yht. 200 g
3 x Vaaka-tilkku yht. 85 g
sukat Regia-langasta 60 g
kesäponcho Gange-langasta 200 g

30.6.07

Lankaa lisää!



Säilyy tuo tasapaino lankavarastossa, kun ostaa lisää lankaa heti, jos saa varastoon tyhjän kolon. Ei vaan, tämän päivän lankaosto ei ollut mitenkään suunniteltu juttu. Kirpparilla vaan tuli vastaan pussillinen lankaa eurolla ja kyllä se sitten piti sieltä ostaa kotiin vietäväksi. Pussukassa oli noin 340 grammaa lankaa ja pussin sisältö näkyy kuvassa. Pari aloittamatonta kerää ja sitten sekalaisia nyttyröitä. Vasemmassa laidassa keskimmäisenä olevasta lilasta langasta oli aloitettu puseron tms etu- tai takakappaletta, mutta purin sen ja sitä lankaa on tasan 50 grammaa eli varmaan kokonaisen kerän verran sitäkin. Mieli tekisi aloittaa näistä heti jotakin, mutta nyttyrät kaipaavat lisää lankaa kaverikseen eli pitäisi kaivaa vanhoista varastoista näille seuraa. Tämä lankapussukka löytyi Vammalasta kirpparilta, joka on lähellä Herra Hakkaraisen taloa. Lapseni oli tuolla Hakkaraisen talossa äitini kanssa ja isäni tutki Vanhan Kirjallisuuden Päivien tarjontaa ja itse siis kiertelin kaupungilla.
Kuvassa näkyy myös kaksi eilen lainaamaani kirjaa. Knitting Beautiful Boas & Scarves sisältää ihan kivoja, mutta enimmäkseen kapeita huiveja. Pääpaino on paksuissa tai pörröisissä langoissa, runsaasti myös kimmellystä ja kaikenlaista efektiä langoissa muutenkin. Kyllä tästä kirjasta ideoita saa, mutta mikään malli ei ollut sellainen, että heti olisin sen halunnut toteuttaa. Virkkaajan käsikirjaa olen selaillut aikaisemmin ystäväni luona ja tämä ehkäpä pitää ostaa omaksi. Varsinaisten työohjeiden lisäksi ihastuttaa Mallikokoelma-sivut, joista saa paljon ideoita ja varmasti testaan näitä ohjeita lähiviikkoina. Mielestäni tässä kirjassa saa rahoilleen vastinetta. Joissakin neule/virkkauskirjoissa kun on vain muutamia ohjeita ja paljon "höttöä", niin tässä on nuo Mallikokoelma-sivut tuovat mielestäni lisäarvoa kirjalle.
Kuvan ei päässyt eilen kirpparilta löytämäni Vauvan pukimet-kirja, joka on painettu 1960 ja kuuluu Kodin neuvokki-kirjasarjaan. Kirja on sisältänyt alunperin myös kaava-arkin, mutta se ei ole tallella. Pienoiskaavoja kuitenkin on ja joitakin neuleohjeita. Joitakin ihan toteuttamiskelpoisia ohjeita ja ideoita saa tästäkin. Hauskoja on esim. nuhanaamari äidille ja irtoröyhelöt vauvan kaulaan, joita kirjan mukaan pitää olla ainakin puoli tusinaa. Samoin hymyilyttää silloisen äitiyspakkauksen sisältö :) Mitä ihmettä on 2 kpl hapanselluloosa-alusta tai patja paperikankaasta? Pakkaus on sisältänyt myös muun muassa Ryhtiaapisen, pullollisen parafiiniöljyä, pesuvadin ja lasten lakana printers-kankaasta. Vauvan vaatteiden kankaiksi ehdotetaan tuttujen trikoiden ja flanellien lisäksi nainsookia ja Victorias Lawnia.

26.6.07

Pssst... pikkuinen mainos

Pistin lankojen lisäksi huutikseen myyntiin uusimman Modan ja viimeisimmän Suuren Käsityölehden. Molempia lehtiä itselläni on jo kaksin kappalein, koska sattui sellainen "oho, olinkin jo tilannut tämän lehden, jonka juuri ostin irtonumerona" :D

Vaakailua part II

Sain kummitädin äidiltä pari muovikassillista lankaa ja hetihän niitä piti päästä käyttämään. Joukossa oli paljon shaaliloimen loppuja, koska lankojen lahjoittaja tietää, että en voi heittää pois mitään langanpätkiä vaan kaikki koitan hyödyntää. Voin tunnustaa, että ollessani harjoittelussa ja myöhemmin töissä käsityökeskuksessa, hain loimen loppuja jopa roskakorista, jos joku ne sinne erehtyi heittämään ennenkuin ehdin paikalle :)
Lapasista puuttuu vielä peukalot ja pipon virkkaus on kesken, mutta lahjoitettavaan koulureppuun nämä ovat menossa. Lankana Fritidsgarn, joka on 100 % villaa. Lapasissa valkoinen lanka on ihan kerältä, muut värit niitä loimen loppuja. Pipoon olen yhdistellyt 10-50 cm pitkiä pätkiä. Piposta näyttää vieläkin tulevan aika iso, vaikka kerran jo purin ja vähensin silmukoita.
Näiden jälkeen pitäisi tehdä vielä kai parit lapaset ja sitten nuo koulureput olisivat ihan valmiit. Niihin on siis kerätty tavaraa porukalla ja otin huolehdittavakseni niiden lopullisen kokoamisen ja lapasia uupui monesta, siksi neulon lämpöisiä lapasia kesähelteellä. Tai eihän täällä mitään hellettä ole, vaan vettä sataa nyt. Sinänsä ihan hyvä juttu, koska sateella on mukavampi olla töissä. Pitäisi päästä ompelemaan töitä näyttelyyni, mutta koko ajan tulee kiireisempiä asiakastöitä eteen ja ne pitää ommella ensin.
Puikoilla on noiden kuvassa olevien lisäksi sininen poncho Sirdarin Duet- ja Dune-langoista. Se oli tuo Dune-kerä, joka kökötti PiikkoPirrassa niin yksinäisen näköisenä hyllyllä, että se oli pakko poimia mukaan. Duet-lankaa ostin jo aikaisemmin ja tarkoituksena oli tehdä pelkästään siitä poncho, mutta suunnitelma ei onneksi ehtinyt toteutua silloin heti. Pelkästä Duetista olisi voinut tulla vähän tylsä, tuon Dunen kanssa yhdessä se näyttää kivalta.

23.6.07

Vaakailua


Ei siis mitään henkilövaa´an tuijottelua (vaikka sekin olisi tarpeen), vaan Vaaka ry:n keräyksiin olen ommellut ja neulonut kaikenlaista. Kuvassa on neljä täyttövaippaa, yhdessä ihanaa lahjoituksena saatua My Little Pony-PULia :) Eli siis polyuretaanilaminoitua kangasta, joka on kosteudenpitävää. Muissa on mustaa PU-laminoitua kangasta omista varastoistani, kaikissa sisuskankaana varastostani polyestermokkaa, josta kosteus menee nopeasti läpi ja pinta tuntuu kuivalta. Vaippojen imuosat eivät kuvassa näy, koska ne ovat vanhoja pikkupyyhkeitä ja niille ei tarvinnut tehdä mitään. Nämäkin vaipat päätyvät Vaakan kummivauvakasseihin ja sitä kautta Sortavalassa syntyville vauvoille. Ompelimme Turun alueen vaakalaisten kanssa vinot pinot sisävaippoja ja nämä täyttikset otin vielä kotiin ommeltavaksi.
Kuvassa oleva lapanen on saanut jo parinkin ja lapaspari on pakattu koulureppuun, jonka saa joku koulun aloittava pikkuinen tyttä Haapalammilla, Sortavalan kupeessa. Lapasissa on koko ajan yksi säie ohutta, virolaista hahtuvaa ja toisena lankana vaihtelevasti ohutta villalankaa ja ranteen joustimessa jotakin puuvillasekoitetta. Jämälankaprojekti siis, mutta tulokseen olen tyytyväinen. Vielä puuttuu parista koulurepusta lapaset ja sopivasti sain laatikollisen Fritids-lankaa, jota aion lapasiin käyttää. Laatikossa on joitakin keriä ja paljon shaaliloimista jääneitä tutkaimia eli loppuloimia. Tutkaimista saa kivasti raitoja ja keristä sen lapasten päävärin.
Mieli tekisi kilkutella seuraavaksi jotain neuleita Vaakan Koukkuniemi-projektiin, mutta on varmaan pakko lykätä se myöhempään ajankohtaan ja keskittyä nyt kesänäyttelyni valmisteluihin. Siihen on aikaa enää kaksi viikkoa! Ja paljon pitäisi ehtiä ommella ja neuloa! Tarkemmat tiedot näyttelystä löytyy yritykseni sivuilta. Pidän näyttelyn aikana kaksi työpaja-päivää ja nyt jännitän, että ehtivätkö tilaamani koukkuamiskoukut tulla ajoissa tai edes tuohon koukkuamis-työpajaan mennessä. Koukkuamiskoukkuja ei meinannut Suomesta löytyä, joten tilasin Saksasta. Ja sielläkin oli varasto vähissä...
Ennen juhannuksen viettoon lähtöä ehdin piiiitkästä aikaa käydä PiikkoPirrassa ja alelankojen hylly huuteli kutsuvasti. Lopulta mukaan tarttui neljä kerää Katie Gange-lankaa, sävy nro 400. Tästä tulee ilmeisesti poncho. Tai ainakin neuloin yhden kappaleen ponchoa varten tästä langasta tänään :) Neljä kerää hujahtaa tuohon ponchoon helposti, vähän jäi harmittamaan etten ostanut muita sävyjä, esimerkiksi tuo värinro 405 oli suorastaan kuninkaallisen arvokkaan näköinen. PiikkoPirrasta ostin myös yhden kerän sinistä lankaa, jonka nimen jo unohdin ja kaiken lisäksi kerä on kadoksissa... Kerä maksoi vain euron ja oli ainoa laatuaan, joten en millään voinut jättää sitä enää yksin hyllyyn nyhjöttämään :)

12.6.07

Uusi Knitty

on ilmestynyt ja ihastuin heti tähän. Voisin purkaa jomman kumman niistä aniliininpunaisista tekeleistä, jotka ovat olleet kaapissa vuosia ja tehdä tuon topin. Olen ihan hurahtanut toppeihin, joissa on niskalenkki tai painijanselkä. Syy on hyvinkin teinimäinen: kun lapaluut näkyy, niin näkyy tatuointikin ;)

9.6.07

Hiljaisuudessa jotain valmistuu :)

En näköjään ehdi listaamaan kuin valmistuneet työt, mutta onhan sekin jo jotain :) Toukokuussa oli kiire ompelusten kanssa, koska tein tanssinäytökseen muun muassa 40 kolmion mallista toppia... Päälle sitten ne kaikki muut näytösvaatteet ja korjausompelut.

Huutiksessakin myin lankaa kaiken kaikkiaan 1100 grammaa, mutta itse kulutin tämän verran:
5 x kesäponcho California-langasta á 35 g yhteensä 175 grammaa
5 x kesäponcho Ziga-langasta á 75 g yhteensä 375 grammaa
salomoninsolmuilla virkattu huivi 60 grammaa
2 x ensilapaset silkkivillalangasta á 15 g yhteensä 30 grammaa
ensilapaset Bambinosta 15 grammaa
vauvan villasukat Bambinosta 25 grammaa
Viherrys-hahtuvahousut M koko 90 grammaa

Eli kulutusta 770 grammaa toukokuussa.

Tämä kesäkuu on alkanut innokkaalla hahtuvan neulomisella. Piti äkkiä tehdä tilaajalle yhdet hahtuvapöksyt ja se sai innostumaan muutenkin niiden neulomisesta taas. Äitienpäivälahjaksi antamani neulottu&huovutettu patalappu myöskin herätti ihastusta ja vastaavia pitäisi nyt kuulemma tehdä myyntiin :)

Edit:iä sen verran, että toukokuussa "repsahdin" ostamaan lankaa, kun oli ihan pakko saada kesäistä lankaa ponchoihin. Lankaa tuli varastoon lisää 800 grammaa. Taisin myös saada jotain lahjoituslankoja, mutta ne kulkeutuvat edelleen lahjoitettavaksi, joten niitä en laske omaan varastooni.

1.5.07

Huhtikuun kulutus

Vielä roikun mukana Lankahamsterien pudotuspeleissä. Selvisin jopa Tallinnan reissusta ostamatta lankaa. Tuskaa helpotti se, että kävellessäni Filatin ohi, se oli vielä kiinni. Toinen helpotus oli se, että ostin lankaa tilausten mukaan äidilleni ja mummulleni. Mutta siis heidän rahoilla ja yhtään kerää ei tullut omaan varastooni. Siitä Filatin lähellä olevasta käsityöliikkeestä ostin kilon villalankaa. Mukanani oli yksi isoäidinneliö, jonka väreihin sopivaa lankaa piti löytää. Ensin minua palvellut myyjä huuteli myös kollegansa katsomaan tilkkuani :) He yrittivät venäjä-viro-suomi-sekoituksella ilmeisesti kysyä, mitä olen tilkuista tekemässä. Ymmärsin lopulta kysymyksen "kuinka iso" ja viuhdoin käsilläni, että isoiso :)
Neulomukset ja virkkaukset ovat olleet vähissä, koska olen viime viikot keskittynyt ompeluun. Omaan käyttöön ei vaan ole valmistunut mitään. Lähinnä olen tehnyt korjausompelua asiakkaille. Vähän olen ehtinyt tehdä myyntituotteita kesän näyttelyä varten. Pidän heinäkuussa myyntinäyttelyä taas täällä. Suunnitelmissa on pitää siinä samalla jotain teemapäiviä/työpajoja.

Mutta siis... lankaa kului huhtikuussa seuraavasti:

Viherrys-hahtuvahousut M 90 g
Viherrys-hahtuvahousut S 70 g
vauvan siksak-pipo 20 g
vaaleanvihreät vauvan sukat 20 g
roosa-kirjavat vauvan sukat 20 g
Vaaka-tilkku 30 g
virkattu, huovutettu patalappu 40 g
musta-valkoinen kesäponcho 75 g
pinkki-kirjava kesäponcho 35 g
valkoinen helmineulehuivi nauhalangasta 75 g
vaaleanvihreä kesämyssy 40 g
2 x golf-mailan suojus á 30 g yht. 60 g

Eli yhteensä siis neulottu ja virkattu vaivaiset 575 grammaa lankaa.

Tilastoa kaunistaa kuitenkin langan myynti :) Huuto.netin kautta myin noin 1375 grammaa lankaa. Grammamäärä ei ole ihan tarkka, koska joihinkin laitoin kaupan päälliseksi lankaa, jota en punninnut grammalleen.

10.4.07

Tee itse

Tuon niminen lehti on ilmestynyt ainakin 70-luvulla. Pääsiäisenä olen siivoillut mm. mummuni vintillä ja sieltä löytyi kasa Tee itse-lehtiä. Hauskoja ohjeita, osa toteuttamiskelpoisia ja hyvinkin muodikkaita. Sitten on taas tekniikoita, joihin nykyisin ei taida saada materiaaleja. Vai onko joku tehnyt valumuovista koriste-esineitä?
Kuvassa muutama toteuttamiskelpoinen ohje >

Eikös vasemmassa laidassa oleva malli näytä raskaana olevalta? Luulen kyllä, että hänellä on vain hame hieman vyötärön yläpuolella ja hameessa on turhan runsan poimutus :) Hartioilla oleva huivi on kolmion mallinen, vaikka se ei kuvassa kovin hyvin erotu. Huivi on Florica-lankaa ja sitä suositellaan neulottavaksi "puikot n:o 3 (tai 3)" Hmm, kolme tai kolme :) Varsinaisessa ohjeessa mainitaan myös "ylivetämisen kavennus", joka ainakin omiin korviini kuulostaa vähän oudolta.
Keskellä oleva poncho on tehty kahdesta suorakaiteen mallisesta joustinneule-palasta ja ihan vastaavia on nytkin lehdissä. Lankavaihtoehdot eivät tosin ole ihan tuttuja: Novita Vip tai Vilukissan Villa tai Ilves Sportti.
Oikella olevaan sydän-pikkulaukkuun on varsin hauska selostus: "Hyvä laukku hippaan on tälläinen olan yli koko ajan mukana riiputettava malli. Silloin sinun ei koskaan tarvitse olla huolissasi, miten laukkusi käy, kun lähdet jytäämään." Näin siis kuvailtiin söpöä laukkua vuonna 1977 ja on niin houkutteleva teksti, että ajattelin tehdä tuollaisen :D

6.4.07

Keskeneräistä



Huhtikuussa ei ole vielä valmistunut mitään, kuvassa muutama uusi aloitus.
Aloitin taas hahtuvahousut, tällä kertaa Viherrys-kuosiset. Sain yhden valkoisen hahtuvalankamytyn käytettyä loppuun, kun tein kaksi vyötäröresoria siitä tuon vihreäkirjavan kanssa. Valkoisessa hahtuvassa on hyvinkin suuria sävyeroja ja siksi koitan piilottaa loppumyttyrät noihin resoreihin, joihin tulee toistakin väriä.
Valkoinen huivi keskellä oli pakko aloittaa, kun kaipasin jotain helposti mukana kuljetettavaa tekemistä. Ehdin melkein tunnin neuloa sitä jumpan alkua odottaessa. Lankana Ornaghi Filatin Giannutri ja helmineuletta seiskan (tai kasin, en muista) bambuilla ja 21 silmukkaa leveydessä. Taidan tehdä niin paljon kuin lankaa riittää.
Mustasta tekeleestä tulee golf-mailan suojus. Tein koeversion joululahjaksi ja nyt aion tehtailla noita enemmänkin. Nyt pysähtyi tekeminen tuohon varteen, koska haluaisin varsinaiseen mailaosaan jotain kimmellystä ja kimallelankaa ei juuri nyt ole käsillä. Onneksi lähden tänään taas toisen lankavarastoni äärelle Nokialle, niin ehkä tuokin edistyy.
Näiden lisäksi on kesken ainakin hahtuvasta virkattava kassi, jonka aion huovuttaa. Odottelen, että sopivan värisiä hahtuvalankamyttyjä jää jostain muusta työstä yli. Huovuttaminen ei ole ollut suosikkini viime aikoina, mutta sydämen mallisesta patalapusta tuli ihan kiva parin pesun jälkeen. Ehkä mun pitää antaa pesukonehuovutukselle vielä mahdollisuus ja tehdä vaikka noita patalappuja. Mutta sydän-patalappuja ei ainakaan tule, kun kaikki punaiset hahtuvan loput on jo käytetty tuohon kassin tekeleeseen. Tuo valmiina oleva patalappu kuulemma pitää antaa mummulle lahjaksi. Tämän ilmoitti poitsu :)
Miljoona ideaa on tietysti mielessä, mutta koskahan ne kaikki toteuttaisi?! Ajattelen aina, että ensin teen työjutut ja sitten saan kehitellä uusia tuotteita tai tehdä jotain ihan itselle. Mutta kummasti harhauden kokeilemaan kaikenlaista kesken työjuttujen ja sitten hermostuttaa, kun kaikki on kesken.
Lankaa en ole ostanut vieläkään. Pahoille teille eli lankostoksille lipsahtamisen vaara kasvaa viikon päästä, kun käväisen Tallinnassa. Onkohan siellä sunnuntaina lankakaupat auki?

3.4.07

Maaliskuun langan kulutus


Kuvassa virkattu vauvan myssy, johon käytin Nallen jämiä ja palkintona saatua vaaleankeltaista vauvalankaa. Ohje omasta päästä ja olen hyvin tyytyväinen tulokseen :)

Maaliskuussa langan kulutus ei ollut ollenkaan samoissa lukemissa kuin helmikuussa. Maaliskuu alkoi ihan hyvin hahtuvahousujen ahkeroimisella, mutta sitten iski joku lamaannus ja vähän aikaa yhdistelin vain tilkkupeittoja Vaakalle.

Ukkospilvi-hahtuvahousut S-koko 70 g
2 x Ukkospilvi-hahtuvahousut M-koko 90 g
Poutapilvi-hahtuvahousut S-koko 70 g
Kajo-hahtuvahousut S-koko 50 g
Kajo-hahtuvahousut M-koko 60 g

4 beigeä Vaaka-tilkkua á 30 g yht. 120 g
2 valk-v.sin Vaaka-tilkkua á 35 g yht. 70 g
neulottu&virkattu Vaaka-tilkku 20 g

virkattu pipo pojalle 70 g
4 x vauvan päähinen yht 115 g
ensilapaset 20 g
2 x vauvan villasukat a´ 20 g yht. 40 g

Lankaa kulutin siis 1180 grammaa. Virallisen kulutuksen ulkopuolelle jää langat, joilla yhdistelin kaksi Vaaka-peittoa ja ne 400 grammaa, jotka myin huutiksessa.

28.3.07

Vauva-asusteita

Tylsästi pistän tänne saman otsikon ja kuvan kuin hamsterien pudotuspeleihin. Keikun siellä vielä mukana, vaikka langan kulutus on ollut melko vähäistä.
Vaaka ry:n vauvakasseihin koitan koota sävy-sävyyn asustesettejä. Eli yhdistelen ensin lahjoitetuista asusteista settejä ja sitten neulon kavereita ylijääneille asusteille. Kuvan pinkki-valkoisessa joustinneulepipossa on Seiskaveikan ja Nallen jämiä, tummanvihreä myssy on Novitan Merino-lankaa. Oikean reunan myssy ja ensilapanen (on sille parikin...) päätyvät aikanaan jollekin Turun vastaanottokeskuksessa syntyvälle vauvalle. Näissä olen yhdistänyt merinoBambinoa ja saamaani vaaleankeltaista vauvalankaa. Sain siis 3 kerää lankaa palkkioksi, kun tein hamsterikuukauden ekan vauvaneuleen.
Kuvasta puuttuu jämistä ja palkintolangasta virkattu korvaläpällinen myssy, josta tuli mielestäni todella suloinen. Samoin puuttuu kelta-harmaat, pikkuiset sukat. Näihin on kaikkiin on kulunut lankaa yhteensä 155 g.
Vaiheessa on edelleen ne yhdet hahtuvahousut. Samoin yksi siksak-pipo on kesken, mutta jotain toivottavasti valmistuu vielä tänä iltana telkkarin ääressä.
Viime päivinä aika on mennyt enimmäkseen ompeluun ja kirjanpidon kanssa taisteluun. Ei paljon auta kirjanpitäjä, kun olen itse hukannut kaikki tarvittavat paperit ja veroilmoituksen jättöpäivä lähestyy uhkaavasti... Olen ommellut koristetyynyjä, ratkonut rikkinäisiä vetoketjuja, korjannut ratkenneita saumoja ja tuunannut vanhoista isoista pyyhkeistä pienempiä pyyhkeitä. Kirpparilta löytyneestä pellavafroteisesta lannevaatteesta tuli kaksi käsipyyhettä ja kaksi pesukinnasta. Toinen pesukinnas taitaa mennä lahjaksi ja muut pidän itse. Niin ja pitkästä aikaa ompelin kestovaippoja. Koitan käyttää varastossa olevat kestovaippakankaat ja sitten saa riittää se homma. Siirryn johonkin aikuisempiin juttuihin :) Se ei kyllä ihan heti tapahdu, koska vaippakankaita on aikas paljon varastossa.

24.3.07

Mainostauko :)

Pistin vähän lankaa myyntiin huutikseen. Vanhoja käsityökirjojakin ehtii vielä huutamaan :)

Sain toisen tilkkupeiton koottua, muutama lanka pitäisi päätellä niin sitten se olisi ihan valmis. Tarvitsin aivotonta neulottavaa, joten aloitin vauvakokoista asustesettiä. Sain vaaleankeltaista vauvalankaa palkinnoksi hamsterikuukauden ensimmäisenä valmistuneesta vauvaneuleesta ja se lankahan piti saada heti käyttöön. Yhdistän sitä vaaleanvihreän Bambinon kanssa ja ensilapaset ja siksak-pipo ovat jo valmiina. Sukat pitäisi vielä tehdä, mutta otinkin välityöksi tummanvihreän siksak-pipon. Nämä kaikki vauva-asusteet ovat päätymässä Vaakan kautta joko Venäjälle tai sitten Suomeen.

19.3.07

Blogi-lamaannus

Hamsteroinnin jälkeen on bloggailukin jäänyt vähiin. Osallistun kyllä hamstereiden pudotuspeleihin. Sinne olen käynyt raportoimassa langan kulutusta, mutta tammi-helmikuun kulutuksista olen vielä kaukana. Ensin neuloin kasan hahtuvahousuja, sitten jämähdin Vaaka-tilkkujen neulomiseen. Nyt on kesken yhdet hahtuvahousut. Eilen sain kokosin valmiiksi yhden Vaaka-peiton ja aloitin heti seuraavan kokoamista. Olen siis tilkkujen vastaanottaja ja vaikka saan kivasti tilkkuja jaettua muillekin koottavaksi, niin aina niitä jokunen sata on nurkissa :) Melkein 4 v poikani on innolla auttamassa tilkkujen kanssa, tekee siistejä tilkkupinoja värien mukaan ja on apulaisena sommittelussa.
Neule- ja blogilamaannuksen syynä on se, että olen ommellut pitkästä aikaa. Osa ihan työjuttuja kuten 12 trikoohaalaria tanssinäytökseen. Osa taasen pelkkää harrastamista eli keskosvaatteita Vaakalle ja samaan tarkoitukseen aluslakanoita ja kasseja.
Lankakauppaan ei ole tehnyt mieli. Lankaosastoilla olen käynyt, mutta ei ole ollut vaikeuksia lähteä pois. Hieman kiinnosti Lidlin kirjava puuvillalanka mainoksen perusteella, mutta onneksi lähelläni ei ole kyseistä putiikkia :) Huhtikuun puolivälissä oleva Tallinnan risteily voi lopettaa langanostolakkoni. Tai jos ostan lankaa vain muille tilausten mukaan, niin eihän se tuhoa omaa lakkoani?!

1.3.07

Helmikuun langan kulutus


En ollut lähelläkään kärkeä hamsterikisassa, mutta oma tavoitteeni täyttyi eli kulutin lankaa pari kiloa. Kuvassa näkyy pienimmät työni eli tropiikkitäkki-tilkut, yhteen tilkkuun meni alle 10 grammaa lankaa. Nyt kun kisa on loppu, niin on vähän tyhjä olo. Ei ole pakko kilkuttaa kiireellä jotakin :) Aion osallistua pudotuspeliin elikkä jatkaa langan ostamattomuutta. Lankakauppaan ei ole vielä tehnyt mieli ja lankaosastolle eksyessäni olen päässyt sieltä ihan helposti pois. Mutta jos tässä kevään aikana on reissua Viipuriin tai Tallinnaan, niin siihen loppuu langan ostamattomuus. Eihän sitä millään voi tulla reissusta kotiin ilman lankaa. Eikä myöskään ilman uusia kenkiä...
Viime yönä aloitin yhtä Vaaka-tilkkua viimeisimpien siksak-pipojen langanjämistä. Muuta työtä ei taidakaan olla kesken, jos ikuisuusprojekteja ei lasketa. Taidan taas aloittaa jotain hahtuvahousuja, että jostain saisin rahaakin.
Eilen en päässyt käsityö-tapaamiseen, mutta olin hengessä mukana ja neuloin samaan aikaan venäjän tunnilla siksak-pipoa. Pipo oli epätoivoinen yritys saada helmikuun langan kulutus ylittämään kaksi kiloa. Illalla kun raportoin viimeisiä töitäni, huomasin että olin unohtanut raportoida yhden huivin. Kaksi kiloa ylittyikin sitten ihan helposti!
Tässä helmikuun tekeleet grammoineen ja järjesteltynä lajeittain:

aniliini-harmaa siksak-pipo 30 g
kirkkaansin.-valkoinen siksak-pipo 30 g
sinivalkoinen siksak-pipo 50 g puuvillaa-villaa
sini-valk.siksak-pipo 30 g
vaaleansininen vauvan myssy Suvituuli-ohjeella 25 g
2 x vauvan myssy á 25 g yht 50 g
Salli-pipo 50 g pojalle
aikuisen kirjava pipo 90 g
2 x Canada-langasta pipo á 50 g yht. 100 g

aniliini-harmaat sukat 40 g
sinisävyiset sukat 60 g
lapsen "meksiko"sukat 30 g
lapsen sukat pätkävärjätystä 50 g
1 x vauvan töppössukat 30 g
Sallin väriset sukat 50 g

vaaleansiniset-siniharmaat ensilapaset 15 g
2 ensilapaset á 15 g eli yhteensä 30 g
Sallin väriset lapaset 40 g
kevätlapaset pojalle 30 g
hahtuvalapaset pojalle 30 g

beige virkattu verkkoponcho 100 g
musta virkattu verkkoponcho 80 g
neulottu&virkattu poncho Fiesta-langasta 190 g

violetti lenkkihuivi 110 g
vihreä verkkohuivi 100 g
musta-harmaa kimallehuivi 50 g
piiitkä kimallehuivi omalla ohjeella 125 g

Kaarna-hahtuvahousut S 70 g
Kaarna-hahtuvahousut M 90 g
Kaarna-hahtuvahousut L 110 g

1 x Vaaka-tilkku 40 g
6 x Vaaka-tilkku 30 g
4 x Tropiikkitäkki-tilkku yht. 30 g

Kaiken kaikkiaan siis 2135 grammaa olen kuluttanut. Näiden lisäksi olen lahjoittanut 1270 grammaa lankaa. Ja kun lankaa ei saanut ostaa, niin ostin helmikuun aikana käsitöihin liittyen vain yhdet pyöröpuikot ja 2 metriä lakanakangasta.

24.2.07

Kuvatonta

...koska kamerasta on paristot loppu enkä viitsi ostaa turhaan lähikaupasta paristoja, koska koitan päästä ostamaan paristolaturin jossain vaiheessa. Olen vasta pari kuukautta ollut sitä ostamassa, jos nyt vihdoinkin saisin sen hankittua.
Poika sai Sallin (=Autot-leffan tyttöPorsche) värisen setin: sukat ovat sopivat, lapaset liian isot ja myssy vähän liian pieni. Ensimmäinen myssyn aloitus oli jättikokoinen. Tuplahamsterit-listalla vielä väitin, että purkaan en ala. Mutta pakko oli nöyrtyä ja purkaa se jättiläisen pipon aloitus. Vähensin silmukoita reippaasti ja tuloksena siis myssy, jonka juuri ja juuri saa poitsun päähän. Poika sentään halusi koko setin mukaansa, kun meni isälleen. Ihan oikean värinen lanka loppui jo, myssyn olen tehnyt vähän tummemmasta ja nyt koitan tehdä toiset lapaset, joihin yhdistän myssylankaa ja valkoista, sinipilkullista Bambinoa. Ajattelin, että ohuet lapaset ovat ihan tarpeelliset keväällä kuralapasten alla.
Mitään muita järkeviä töitä en ole keksinyt. Neuloin pari Vaaka-tilkkua välipalana, mutta mieli tekisi tehdä jotain "oikeaa". Virkattavia Vaaka- ja Tropiikkitäkki-tilkkuja on kesken, mutta ne eivät nyt innosta. Jotain on pakko keksiä, koska huomenna on yhdet käsityötreffit, tiistaina ompeluseura ja keskiviikkona ihan normaali käsityötapaaminen. Tosin en taida keskiviikkona päästä muita neulojia treffaamaan, mutta noihin kahteen muuhun tarvisin tekemistä. Ennen hamsterikuukauden alkua oli suuria suunnitelmia, mutta erinäisistä syistä ne taitavat jäädä toteutumatta. Esimerkiksi Juliettea en voi tehdä, kun varastossani ei ole mitään kivan väristä mohairia. Ehkä kilkuttelen vain hahtuvahousuja myyntiin nettipuotiini.
Neulomusten ja virkkuiden lisäksi olen tällä viikolla vähän ommellut. Lyhensin kahdet farkut itselleni, ompelin yhden kaitaliinan, tein yhdestä vähän rikkinäisestä aikuisten lakanasta kaksi vauvalakanaa Vaakalle ja saumuroin kolmisenkymmentä kangaspalaa ympäriinsä. Saumurilla huolitellut kangaspalat olivat ihan tilattu työ, menevät johonkin testikäyttöön.
Vaikka lahjoitettuja lankoja ei saa hamsterigrammoihin laskettua, niin ihan itseäni varten olen kirjannut nekin ylös. Olen helmikuun aikana lahjoittanut noin 1270 grammaa lankaa. Suurin osa Vaakalle, mutta myös äidilleni. Äitini virkkaa vaihteeksi oranssisävyistä peittoa isoäidin neliöistä ja häneltä meinasi oikean sävyiset langat jo loppua, joten kaivoin varastostani vähän Floricaa hänelle.

19.2.07

Sallin väriset sukat :)

Ajattelin kunnon äitinä neuloa pojallenikin jotain ja kun kysyin, minkä väriset sukat hän haluaisi, niin vastaus oli "Sallin väriset". Salli on siis yksi Autot-leffan hahmoista ja kyseinen elokuva on poitsun suosikki. Salli on semmoinen turkoosinsininen Porsche :) Valitsimme yhdessä pojan kanssa langan ja ainoa oikea sävy oli jossain vanhassa Seiskaveikassa.
Sukat valmistuivat tänä aamuna ja aloin heti tehdä niiden pariksi samanvärisiä lapasia. Jo sukkia neuloessani poika kävi huolestuneena katsomassa lankakerän pienenemistä ja kommentoi "älä nyt enempää tee, ei se lanka millään riitä". Riitti kuitenkin, mutta en luottanut siihen, että se riittäisi vielä lapasiin. Lapasiin tulee varret hieman tummemmasta Nallesta ja kämmenosa tuota samaa lankaa kuin sukat. Langan vaihtumiskohtaan koitin tehdä vähän raitaa vuorotellen molemmilla langoilla.
Kuvassa on myös lenkkihuivi, joka valmistui eilen. Lanka on tunnistamaton kirpparilöytö. Sitä oli yksi 100 gramman kerä ja pikkuinen 10 gramman mytty. Käytin kaiken tuohon huiviin. Lanka näyttää mielestäni ihan joltain lehtisammaleelta.

15.2.07

Vaaleanvihreä Palma ei vaan lopu


Kerästä Palmaa olen neulonut jo kaksi vauvan myssyä, käyttänyt sitä kaksiin vauvan lapasiin ja vähäsen myös Tropiikkitäkki-tilkkuihin. Lankaa on edelleen jäljellä, mihinkähän sitä seuraavaksi lykkäisi?
Kuvassa näkyy myös aikuisen kokoinen kirjava pipo. Sen langan samaan aikaan tuon Palman kanssa. Pipo menee Vaakan kautta jonnekin, luultavasti ensi joulun paketeissa johonkin kohteeseen. Sekä vauvan myssyt että aikuisen pipo on tehty samoilla puikoilla ja samalla silmukkamäärällä. Nelosen pyöröpuikot ja alussa 48 silmukkaa, koko ajan 2 o 2 n joustinta ja päälaella kavennukset "lohkoina". Vauvan myssyissä on toisena lankana Bambino. Pääväriltään valkoisissa vauvan lapasissa on Seiskaveikkaa, toisissa varret Seiskaveikkaa ja kämmenen osuus Palmaa+Bambinoa.
Aikuisen pipon lankaa jäi vähäsen ja sen pätkän avulla sain valmiiksi vihreän Vaaka-tilkun, jonka olin aloittanut heti hamsterikuukauden alussa eli 1.2.2007 noin klo 00.01.
Aloitin taas uuden työn: huivin omalla ohjeella Ornaghi Filatin kimaltelevasta, karvaisesta, monivärisestä ja muovisesta Impero-langasta. Voipi olla, että tarjoan ohjetta Ullaan. Ajattelin muutamia huiveja neuloa tällä ohjeellani, että saisin erinäköisiä huiveja kuvattavaksi mahdollista ohjetta varten.
Huomenna pitäisi lähteä hiihtoloman viettoon. Flunssa on onneksi vähän helpottanut, niin loma ei mene sängyn pohjalla. Eikä se mitään lomaa ole, kun ajattelin tehdä töitä. Tampereella on ilmeisesti käsityötapaaminenkin ensi keskiviikkona? Voisin tuppautua mukaan :)
Tämän iltaisessa pakkaamisessa suurin ongelma on tietysti, että mitä käsitöitä otan mukaan. Kai noita hahtuvahousuja ja omalla mallilla huiveja pitäisi tikuttaa.

14.2.07

Flunssaa ja sukkaa

Viikonloppuna alkoi epämääräinen flunssa, kuumetta ei oikeastaan ole, mutta muuta vaivaa senkin edestä. Neulomukset on valittava sen mukaan, mitä pystyy tekemään makuuasennossa. Niinpä eilen aloitin vauvamyssyjä Palma+Bambino-yhdistelmästä. Tulee äkkiä valmista ja noita on helppo tehdä sängyn/sohvan nurkassa. Viimeisimmässä Vaaka-tapaamisessa sain tuota vaaleanvihreää Palmaa käytettäväksi johonkin lahjoitusneuleisiin. Palma ei ole ollenkaan suosikkilankani, joten koitan käyttää sen äkkiä pois. Tein jo siis kaksi pipoa ja nyt ajattelin tehdä niiden kavereiksi vielä pikkuiset lapaset. Jospa se kerä siitä kuluisi. Yksi lapanen on jo valmiina, Palmaa ranteessa ja muuten Seiskaveikkaa. Ei näytä hyvältä, joten toisen parin teen jotenkin erilailla.
Viime yönä valmistui lapsen sukat Tallinnasta Filati-liikkeestä ostetusta Match-langasta. Kuvassa olevat keltaiset Meksiko-sukat valmistuivat jo aikaisemmin ja nyt siis nuo tummemmat. Teräosassa löysäsin vähän käsialaani, jotta muotoutuisi noita raitoja. Lankaa jäi pikkuiset mytyt, jotka ehkä saan hyödynnettyä Tropiikkitäkki-tilkkuihin.
Keskeneräisten listalla on Kaarna-hahtuvahousut, vihreä virkattava verkkohuivi, muutama Vaaka-tilkku, ne vauvan lapaset, joitakin Tropiikkitäkki-tilkkuja...

11.2.07

Pikaisesti linkkejä

Kuva eilisen ja tän päivän aikana valmistuneista töistä on Tuplahamsteri-blogissa eli täällä.
Ilmoittauduin mukaan tähän. Eli virkkausringin yhteisprojektiin tehdä "tropiikkitäkki" freefrom crochet-tilkuista.
Ja myös tänne tapaamiseen eli hamsteritreffeille olen menossa.

10.2.07

Pari ponchoa valmistui

Kannatti ottaa tapaamiseen monta työtä mukaan. Beige verkkoponcho karvalangasta valmistui siellä ja toisen ponchon Fiesta-langasta aloitin uudestaan myös. Aloitin tuota Fiesta-ponchoa jo eilen telkkaria katsoessa, mutta aamulla huomasin että aloitus oli ihan liian tiukka ja purin tekeleen. Äsken poncho sitten valmistui. Kuvia tulee kunhan on enemmän päivänvaloa.
Neuletapaamisessa meitä oli kymmenen paikalla, mukana muutama uusi tuttavuus taas! Ja jos Outi käy täällä lukemassa, niin tästä blogista kerroin.
Nyt takas sohvalla pikkuisia villasukkia neulomaan :)

monta aloitusta eikä mitään valmista

Aloitin eilisen (nyt kun ollaan jo lauantain puolella) aikana useamman uuden työn. Tähän on hyvä syy eli tämän päivän (koska tosiaan on jo lauantai) käsityötapaaminen Kertussa. Eihän sinne voi mennä vain yhden työn kanssa. Jos se ainoa mukana oleva työ vaikka valmistuu (jos istutaan tarpeeksi kauan) tai jos ei vaan huvita tehdä sitä koko aikaa.
Keskeneräisistä on nyt varaa valita:
1. virkattava verkkoponcho Viipurista ostetusta karvalangasta
2. poncho Fiesta-langasta, neuloin ensin 10 krs joustinneuletta ja nyt jatkan verkon virkkaamisella
3. lapsen sukat keltakirjavasta pätkävärjätystä langasta, joka on nimeltään luultavasti Match
4. Kaarna-kuosiset hahtuvahousut
5. ainakin kolme keskeneräistä virkattavaa Vaaka-tilkkua

Lisäksi kaivoin esiin Tallinnasta ostettua kirjavaa Canada-lankaa, josta ajattelin tehdä pipon. Ja pätkävärjättyä Matchia (?) olisin toisenkin väristä myttyrät jäljellä eli niistäkin ajattelin tehdä pienet sukat.

On jotain valmistunutkin. Vaaleansinisen myssykän kaveriksi tein pikkuiset lapaset, kuva löytyy Tuplahamstereista. Ja kesällä aloitettu hihatin on vihdoinkin valmis. Virkkasin hihasaumat joku yö ja nyt vihdoinkin päättelin vielä langanpäät. Kuva on huono, mutta kyllä siinä ainakin kimallusta näkyy :)

8.2.07

Vauva-asusteita



Tässä vielä kuva Vaakan kautta maailmalle tai siis varmaankin Venäjälle, Sortavalaan lähtevistä asusteseteistä. Ylärivin myssyt ja sukat olen tehnyt, kun nuo lahjoituksena saadut alarivin lapaset ja sukat kaipasivat lisäosia. Kaapissa on monta muutakin vajaata settiä ja ihan kuin niissä ei olisi tarpeeksi, niin ostin nettitutulta edullisesti pari kassillista vauvan talvivaatetta. Mukana oli myös myssy-lapaset-settejä, joihin koitan tehdä sopivat sukat. Välillä päätän, että nyt teen jotain muuta, mutta kassillinen vajaita asustesettejä ei jätä rauhaan. Onneksi olen varastoinut vauvalankojakin useita kiloja, niin ei tämä pakonomainen settien täydentäminen tuhoa hamsterikuukauttani. Meidän Tuplahamstereissa on ahkerin käyttänyt jo kohta kilon lankaa! Oma onneton saldoni on pari sataa grammaa.
Toissailtana valvoin ja ihmettelin elämääni. Pitäisi tehdä suuria päätöksiä, kuten että muutanko ja missä/miten/mitä teen työkseni. Ajatukset eivät selkiytyneet yön pimeinä tunteina yhtään, joten päätin uppoutua mieluummin neuleblogeihin. Ja niitä ei tietenkään voi lukea ilman neulomusta. Nappasin lähimmän lankakerän, joka sattui olemaan vaaleansinistä, ohutta villalankaa. Kun noihin Vaakan vauvakasseihin tarvitaan aina lämpimiä päähineitä ja niitä ei koskaan ole tarpeeksi, niin päätin tehdä langasta vauvan myssyn. Sopivasti jostain blogista osui eteen myssy, joka oli tehty Ullan Suvituuli-ohjeella. Ohjetta en seurannut orjallisesti, tein korvaläppäkavennuksia enemmän kuin ohjeessa ja erilailla kuin ohjeessa. Ja kun myssystä näytti tulevan kovin leveä, niin lisäsin pituuttakin. Tuli siitä jokinmoinen myssykkä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy

5.2.07

Hamsteritöitä

Lankalaihis on lähtenyt mukavasti käyntiin, vaikka kulutus saisi olla nopeampaa. Olen tikuttanut pikkuisia neuleita ohuesta langasta ja tällä vauhdilla jään tavoitteistani hyvin kauas. Eilen kaivoin esiin hahtuvalankaa, koska pöksyjä pitäisi neuloa myyntiin. Kuitenkin aloitin taas virkkaamaan beigeä verkkoponchoa, koska semmoinen on myyty ja koska tarvitsin täksi aamuksi jonkun mukaan otettavan käsityön. Noita pikkuisia lankamyttyjä en viitsi mukana kuljettaa, vaan haluan helpon työn, jossa on vain yksi lankakerä kiinni. Virkkasin siis verkkoponchoa jumpan alkua odotellessani :) Jumppapaikka on poitsun hoitopaikan lähellä ja hoitoon viemisen ja jumpan alkuun jää noin tunti aikaa. Jonkun kerran olen virkannut rappukäytävässä, mutta tänään ovet olivat aikaisin auki ja pääsin pukuhuoneeseen virkkaamaan.
Tässäpä eisttäytyy ensimmäiset hamsterityöt, juuri nappasin kuvan:

Vauvan siksak-pipoihin on mennyt yhteensä 60 grammaa lankaa, epämääräisiä myttyjä luultavasti Bambinoa ja harmaa lanka on ohutta villalankaa, peräisin ehkäpä Virosta. Ohjeen otin Käspaikasta.
Aniliini-harmaan myssykän kaveriksi tarvitaan pikkuiset villasukat, samat langat ja lankaa menee noin 50 grammaa. 10 silmukkaa kolmosen puikoilla, vahvistettu kantapääkin on, koska en "osaa" ilman vahvistusta kantapäätä tehdä :)
Sinisävyisiin sukkiin meni 60 grammaa Seiskaveikan ja Nallen jämiä. Näissäkin 10 silmukkaa puikolla ja terää tein niin paljon kuin kirjavaa lankaa riitti. Nalle-lankaa taitaa olla ainoastaan kärjessä ja muuten sukat ovat aikas tukevat Seiskaveikan ansiosta. Jämät ovat ilmeisesti kunnolla marinoituja, kun Seiskaveikkakin on oikeasti paksua lankaa :)
Onnettomat 170 grammaa siis kulutettu. Oikeastaan ei vielä ihan sitäkään, kun toinen aniliini sukka on kesken. Kesken on onneksi myös yksi virkattava Vaaka-tilkku, joten senkin saan pian langan kulutukseen laskettua.

1.2.07

Tammikuun langan kulutus

No niin, ensimmäinen hamsterityö on aloitettu. Aloitin sen heti puolen yön jälkeen, kun sattui olemaan käsillä sopivia lankamyttyjä Vaaka-tilkkua varten. Kohta aloitan pikkuisia lapasia pinkistä langasta. Vai ehkä sittenkin pikkuista pipoa kirkkaansinisestä langasta?
Nyt on kuitenkin sopiva hetki listata tammikuun tuotokset ja langankulutus:

2 Hehku-hahtuvahousut, S ja M kokoiset yht. 170 g
1 Viherrys-hahtuvahousut M koko 90 g

2 x valkoinen verkkoponcho yht. 200 g
4 x punainen verkkoponcho yht. 430 g
tummanruskea verkkoponcho 100 g
aniliini-musta verkkoponcho 130 g

tummanruskea virkattu kolmiohuivi karvalangasta 100 g
ruskea virkattu huivi villalangasta 150 g
ruskea virkattu hapsuhuivi 150 g
2 x helmineulehuivi harmaa-mustasta villalangasta yht. 200g
huivi sinisestä tikapuulangasta helmineuleella 50 g

6 x virkattuja tilkkuja Vaaka-peittoon yht. 170 g
virkattu valkoinen kukkanen rintakoruksi 10 g
lasten villasukat sinisistä keränlopuista 55 g
virkattu patalappu langanpätkistä 30 g

Virkkaamalla ja neulomalla kulutettu siis 2035 grammaa lankaa! Myynyt olen varastosta 2310 grammaa lankaa. Vaikka lankaa on lähtenyt varastoistani siis reilut neljä kiloa, niin se ei tunnu missään... Hmm, onko tämä sitten positiivinen vai negatiivinen asia?! Ainakin lankaa riittää ja hamsterikuukauden tavoitteena on kuluttaa sama pari kiloa lankaa. En vaan ymmärrä, kuka kumma on tunkenut sen kaiken langan sänkyn alle, kaappeihin, varastokoppiin, kirjahyllyn päälle...

31.1.07

Pian pääsee hamsterit irti!

Vielä reilu tunti, niin pääsee aloittamaan :) Kuulun hamtereiden kakkosryhmään. Eilen keksin senkin, millä töillä aloitan. Vaakan kummikasseihin tarvitaan pipoja, lapasia ja sukkia, että tulisi täydellisiä asustesettejä. Hain jo muutaman lankamyttyrän valmiiksi, että pääsen heti aloittamaan.

Viime päivät olen koittanut tehdä keskeneräisiä valmiiksi ja ihan hyvin siinä onnistunutkin. Tuo sininen huivi tikapuulangasta on aloitettu joskus viime syksynä, mutta nyt sekin tuli valmiiksi, kun halusin vapauttaa kympin pyöröpuikot. Taisin saada tarpeekseni tikapuulangasta, koska sen neulomiseen pitää keskittyä. Tökkään puikon aina langan läpi ja se hidastaa neulomista ja pakottaa katsomaan työtä koko ajan.

Tänään karkasin venäjän tunnilta käsityötapaamiseen. Oli sen verran kamala päivä, että kaipasin rentoa yhdessäoloa ja käsillä tekemistä. Ahdistus helpottikin hyvin, kun istuin pari tuntia virkkaamassa Vaaka-tilkkuja. Viimeisestä tilkusta puuttuu ehkä kerros ja sen teen vielä tammikuun puolella valmiiksi, niin saan tämän kuun lankakulutukseksi yli kaksi kiloa.

Meitä oli tapaamisessa kaiken kaikkiaan yhdeksän, ei ihan ennätysmäärä, mutta paljon kuitenkin. Ja seuraava tapaaminen on jo reilun viikon päästä, kivaa!

27.1.07

Uusi ilme

...blogissa siis :) Entinen palveli aikas kauan ja alkoi tuntea jotenkin raskaalta. Nyt on ainakin vähän vaaleammat värit ja osasin jopa siirtää tuon neuleblogit-lootan sivun reunaan, kun ennen se oli sivun alareunassa piilossa.
Olin viikon verran vanhempieni luona poikaseni kanssa. Ja kun pikkuinen poikanen (joo, kohta neljä vee eli iso mies jo) sairasti pari päivää, niin ehdin istua hänen vieressä neulomassa ja virkkaamassa. Jo menomatkalla sain valmiiksi ne sukat, joita olin aloittanut neuloblogien lukemisen lomassa. Kuvaa ei tule, kun kameraa ei ollut mukana ja jätin ne sukat jo äitini liikkeeseen myyntiin. Sitten ahkeroin viikonlopun aikana tummanruskeasta karvalangasta hartiahuivin ja verkkoponchon, tunnistamattomista lankakeristä hapsuhuivin ja langanlopuista kolme tilkkua Vaaka-peittoihin. Nämä kaikki virkattuja. Siinä sairastuvalla päivystäessäni neuloin ja virkkasin tilattuja verkkoponchoja neljä. Kun verkkoponchot välillä kyllästytti, niin neuloin liukuvärjätystä villalangasta huivia, johon tulee röyhelöt päihin.


Langassa sävyt vaihtelevat vaaleanharmaasta mustaan ja neulon koko huivin helmineuletta. Kuva on otettu sen verran huonossa valossa, että huivi näyttää mustemmalta kuin luonnossa. Innostus tähän huiviin tuli, kun pääsin tutkimaan Vaakalle lahjoitettuja lankoja. Yksi ihana kerä näytti kovin tutulta ja kun pengoin varastojani, niin löysin aivan samannäköistä lankaa itseltäni. Pyörittelin keriä kädessäni ja pohdin millaisen huivin tekisin omasta kerästäni. Ensin haaveilin harvasta pitsineuleesta ja kokeilin muutamaa mallia, mutta eivät ne sopineet langan luonteeseen. Päädyin neulomaan siis helmineuletta, josta pidän kovasti. Ja kun piti jotain naisellisuutta saada huiviin, niin päätin tehdä röyhelöt päihin. Lanka on tosi riittoisaa, parinsadan gramman kerä taitaa riittää kahteen 150-160 cm pitkään huiviin. Ja se lahjoituslanka päätyy ehkä peittotilkkuihin tai siitä neulotaan ensin jotain pikkuista vaatetta vauvakasseihin tms.
Paluumatkalla aloitin vielä yhden verkkoponchon, ettei vaan niiden tekeminen pääsisi unohtumaan! Maanantaina pitäisi postittaa tilatut kahdeksan ponchoa ja samalla lähtee myös yksi hartiahuivi. Välillä jo tympi ponchojen tekeminen, mutta toisaalta valmistuvat nopsaan. Enemmänkin taisi tympiä, kun piti tehdä monta samanväristä peräkkäin.
Nyt ahkeroin keskeneräiset loppuun, että pääsen aloittamaan lankahamsteri-kuukauden puhtaalta pöydältä. Kesken on se toinen helmineule-röyhelö-huivi, huivi tikapuulangasta ja paluumatkalla aloitettu verkkoponcho. Ponchosta puuttuu enää hapsut eli sen saa äkkiä valmiiksi. Yleensä en hapsuja noihin laita, mutta tässä lanka loppui vähän liian aikaisin ja ajattelin hapsuilla tehdä ponchoon lisää pituutta...
Hihattimen hihasaumat pitäisi ommella ja sitten sekin olisi valmis. Neuloin sen eilen illalla loppuun, kun ohjelappunen onneksi löytyi. Hiansuut ovat vähän erikokoiset, koska käsialani oli tiheämpää lopussa.
Lankakauppoja olen välttänyt, mutta äitini oli ostanut monta lankapussukkaa kirpparilta ja jakoi niistä lankaa minullekin :) Lankavarasto ei siis tunnu pienenevän vaikka kuinka koitan sitä kuluttaa. Lohduttaudun sillä, että nyt olen varastoinut myös lahjoituslankaa, jota jaan eteenpäin. Eli kaikki lanka ei oikeasti ole omaani eikä sitä voi laskea lankavarastooni. Koitan samalla lahjoittaa myös omista varastoistani lankaa pois. Jossain vaiheessa pitäisi taas laittaa lankaa huutikseen myyntiin, mutta jos puolet Suomen neulojista on lankalaihiksella, niin eihän niitä myttyröitäni nyt kukaan osta.

18.1.07

Pitsibikinit vai merenneito-puku?!

Kummankohan siis tekisi vai jääkö molemmat tekemättä :)
Ostin viimeksi Viipurissa käydessäni venäläisiä käsityölehtiä ja niissä on ainakin erilaisia neuleita! Viime lauantain tapaamisessa näitä hämmästelimme ja mietin pitkään, että voiko näistä edes laittaa kuvia, kun mallit ovat sen verran vähäpukeisia. Mutta rohkenen laittaa kuitenkin eli tässä ensin niitä bikineitä:


Valkoiset bikinithän on ihan viattomat, mutta nuo vaaleanpunaiset ovat...hmm, mielenkiintoiset. Alla sitten vähemmän viaton musta bikiniversio ja se merenneitopuku


Noissa lehdissä on kyllä käyttökelpoisiakin ohjeita ja todella upeita neulemalleja. Nämä nyt olivat vain ne eniten hämmästystä herättäneet. Ehkä en kuitenkaan lankahamsteri-kuukauden aikana neulo näiden ohjeiden mukaan vaan jotain nopeasti valmistuvaa ja lämmittävää. Eilen surffailin netin ilmaisia ohjeita läpi ja haaveilin tekeväni esimerkiksi Alvar-huivin, kämmekkäitä, Juliette monikäyttöneuleen ja tätä toppia olen katsellut ennenkin. Olisi kiva tehdä jotain itselle pitkästä aikaa! No onhan tuo hihatin työn alla ja se tulee itselleni.
Tuossa joku ilta aloitin lasten sukkia jämälangoista ja innokkaasti neuloin molempia yhtä aikaa blogeja lukiessani. Eilen sitten kirkkaassa päivänvalossa katsoin tekeleitä - ja varret ovat eri sävyiset! Olen sopivassa hämärässä jakanut langat ja nyt se toinen varsi on selkeästi vaaleampi. Varsi on raidoitettu, mutta kirjava raitalankakaan ei riitä hämäämään, vaan väriero näkyy. Hetken suunnittelin, että teen samantien kaksi paria sukkia, mutta langat eivät riitä. Sukantekeleet lensivät nurkkaan odottamaan tuomiota ja tein loppupäivän huivia tikapuulangasta. Yön yli mietittyäni päädyin purkamaan toisen sukan... Purkaminen ei kuulu tapoihini, mutta nyt on kai sitten pakko. Onneksi sukka on a) pieni, b) ei ihan ohutta lankaa ja c) tehty vasta kantapäähän asti.

16.1.07

Vuoden toinen tilkkupeitto

Tämä peitto valmistui siis tämä vuoden puolella, mutta oikeasti aloitin sen kokoamisen marras-joulukuussa 2004. Tilkut on saatu tutuilta ja minä vain kokoan. Peittoja kootessani olen innostunut taas tilkkujen neulomisesta ja virkkaamisesta ja muutaman keskeneräisen tilkun olen tehnyt valmiiksi. Teen siis tilkkuja sitä mukaan, kun sopivia lankamyttyröitä löytyy ja keskeneräiset tilkut odottelevat välillä vuodenkin sopivaa lankaa. Ja innostusta :)

Hihattimesta puuttuu noin kymmenen kerrosta. Se odottelee ohjelappusen löytymistä.
Viherrys-hahtuvahousut valmistuivat tai siis ovat kiristysnauhaa vaille valmiit.
Pitkästä aikaa aloin neuloa sukkia. Yhdestä lankalaatikosta löytyi sinisävyisiä keränloppuja Nalle-lankaa ja lasten sukat koitan saada niistä tehtyä.
Sukan neulominen on sopiva työ blogien lueskelen lomassa. Olen ihan koukussa neuleblogeihin! En malta mennä nukkumaan, kun koitan lukea jokaisesta neuleblogista uusimmat postaukset. Tuttujen blogit käyn lukemassa lähes päivittäin, mutta nyt olen päättänyt katsoa jokaikisin listatun neuleblogin...

15.1.07

Vinkuravenkura patalappu


Tätä patalappua virkkasin lauantain tapaamisessa. Se odottaa edelleen silittämistä ja toivottavasti suorenee sillä. Lanka oli siis pätkinä, luultavasti jostain kudotusta työstä jääneet "tutkaimet" eli se loppuloimi, jota ei pysty enää kutomaan. En tiedä, mistä langanpätkät ovat minulle tulleet, mutta tämä on toinen patalappu, jonka niistä virkkasin.
Lauantain tapaamisesta löytyy kuvia Sarin blogista.

14.1.07

Lankavarasto pienenee

Eilen käsityötreffeillä oli siis langanvaihtoa ohjelmassa. Onnistuin välttämään muiden tuomien lankojen kutsuhuudot ja myin vain omiani pois. Lankavarasto keveni 850 grammalla :)
Ennen tapaamista kävin katsomassa Anttilassa ale-langat ja Novitan Foxy vähän houkutteli, mutta en kuitenkaan ostanut sitä. Ihmeellistä luonteen lujuutta kerrankin!
Treffeillä tehtiin osallistujaennätys, meitä oli 14 paikalla. Neljä tuntia sujui nopsaan mukavassa seurassa. Neuloin taas kerran hahtuvahousuja, koska kaapista löytyi varmaan vuosi sitten tehty vyötäröresori M-kokoisiin Viherrys-housuihin. Mukaan otin lankaa muihinkin töihin ja kun hahtuvapöksyt alkoi kyllästyttää, niin virkkasin patalappua langanpätkistä. Patalappu valmistui illalla kotisohvalla ja odottelee silitystä vielä ja sitten ehkä muistan napata siitä kuvan.
Tänään ajattelin neuloa hihatinta. Löysin muiden blogeista siis nimenkin sille vaatekappaleelle, joka on ollut kesken ainakin puoli vuotta. Ihana hihatin on esimerkiksi Anun blogissa. Omaani tulee kimmellystä ja se taitaa jäädä odottelemaan ensi talven juhlia. Olen siis luopunut toivosta, että nyt enää mitään talvea tulee. Tänäänkin kahlasin nilkkoja myöten loskassa vesisateessa... Hihattimeni valmistuu kuitenkin vasta loppukuusta, koska muistilappu alun kavennuksista ei ole nyt juuri käsillä. Aloitin hihatinta joskus vanhempieni luona ollessani ja kirjoitin kyllä ylös monellako silmukalla aloitin ja miten niitä kavensin. Nyt pitäisi tehdä toiseen hihaan vastaavat levennykset ja toivon, että muistilappuni löytyy ensi viikonloppuna.

11.1.07

Vuoden ensimmäinen tilkkupeitto


Tämä peitto on sommiteltu jo viime syksynä, mutta odottanut kokoamista muutaman kuukauden. Ja tämän peiton siis mainitsin tuolla aikaisemmin, kun tämä taisi olla vuoden ensimmäinen valmistunut työ. Tilkut eivät ole omatekemiä, vaan tutun tädin ja hänen ystävien neulomia. Heidän neulomia tilkkuja on varastossani monta kassillista ja nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ahkeroida peittoja valmiiksi.
Lankavarastoni pienenemiseen tämä peitto ei valitettavasti vaikuta, kun tuohon yhdistelyyn ei mene paljoakaan lankaa :) Mutta jotta lankavarasto pienenisi, niin ilmoittauduin lankahamstereihin ja ajattelin aloittaa lankalaihiksen omatoimisesti jo nyt. Kävin kyllä maanantaina katsomassa PiikkoPirran liikkeessä tarjouslangat, mutta onneksi mikään lankakerä ei välttämättä halunnut lähteä mukaani.

4.1.07

Viime päivien tekemisiä



... näkyy tuossa kuvassa. Viimeksi kesken olleet hahtuvahousut valmistuivat (tai siis ne pitäisi vielä päätellä) ja aloitin heti toiset samalla kuosilla, mutta pienemmät. Uusi verkkoponchokin on aloitettu ja varastosta kaivoin tilkkupeiton, jonka yhdistely on jäänyt kesken joskus pari vuotta sitten.
Hain valtavan kassillisen tilkkuja lisää yhdisteltäväksi ja sitten tutkailin lankavarastoani, että mitä sieltä raaskisi myydä pois. Pistän niitä äkkiä huutikseen ennenkuin alkaa kaduttaa :)

2.1.07

Uuden vuoden lupauksia

Lupaan tänä vuonna arkistoida entistä paremmin käsityöni. Eli naputtaa tänne valmistuneet ja kertoa lanka- ja kangasvaraston karttumisesta - toivottavasti myös sen pienenemisestä. Kuviakin koitan ottaa ahkerammin. Mulla on vaan paha tapa lykätä tilaustyöt kiireessä pakettiin ja sitten vasta muistan että sen olisi voinut kuvata.
Tänä vuonna on jo valmistunut kaksi työtä: virkattu kukkanen rintaneulaksi ja verkkoponcho, molemmat tilattuja.
Kesken on ainakin joulun aikaan aloitetut hahtuvahousut ja monen monta peittotilkkua Vaakalle. Isoäidintilkuista tehtävää peittoa myös aloittelin jouluaaton jälkeen. Ikuisuusprojekteja on kaapissa ihan tarpeeksi mm. neulepusero vuodelta 1998 ja viime kesänä aloitettu hihasysteemi. Siis se sellainen vaatekappale, jossa on hiat ja lyhyt selkäkappale.
Yhden tilkkupeitonkin yhdistelin vuoden vaihtuessa ja tällä viikolla tulee lisää tilkkuja yhdisteltäväksi, mutta saan niitä onneksi jaettua myös muille yhdisteltäväksi.
Lankavaraston tyhjentäminen olisi hyvinkin tarpeellista, koska haaveilen muuttavani tämän vuoden aikana. Onneksi Turun käsityö-treffeillä on tiedossa langanvaihtopäivä ja sitten lykkään loput huuto.nettiin myyntiin.

19.12.06

Joululahjapaniikki!

Eilen illalla koitin aloittaa yhtä joululahjaa, mutta siihen kaavailemani langat eivät tuntuneet ollenkaan sopivilta. Tänään oli pakko lähteä lankaostoksille, mutta en löytänyt mieleistäni beigeä lankaa, joten suunnitelma muuttui viime hetkillä. Beige vaihtui mustaksi! Jos siitä tekeleestä tulee mitenkään esittelykelpoinen, niin kuvaan sen kyllä, mutta vielä en kerro mitä olen tekemässä :)
Pari pipoakin pitäisi tehdä vielä jouluksi. Mies haluaa pipon ja ajattelin tehdä sellaisen samasta tweed-Seiskaveikasta kun hänellä on jo kaulahuivi. Lapsukaiseni myös ilmoitti haluavansa pipon. Sovittelin hänen päähän jotain tilauspipoa ja poika kommentoi "Mä haluan oman villapipon!" Tuo lapsen pipo jää ihan viime hetkiin, muut on saatava viimeistään perjantai-aamuna pakettiin.
Viime viikonlopun myyntitapahtumissa oli ihan mukavaa. Tosin joulumarkkinoilla oli loppuajasta hiljaista ja harmittelin, kun ei ollut mitään käsityötä mukana. Sen verran kylmäkin oli, etten varmaan olisi voinut neuloa siellä, mutta tuntui kummalliselta vain olla.
Niin ja joululoman varalle on jo suuria suunnitelmia. Aion neuloa villahousuja ja lapasia, virkata langanjämistä peittotilkkuja ja patalappuja, "siivota" tämän kannettavan ja tehdä muutaman palapelin :)

12.12.06

Yksi joululahja valmiina :)




Kuvassa siis virkattu kukkanen, joka menee miehen siskolle. Toivottavasti hän ei löydä blogiani ennen joulua :) Kukkanen on virkattu Pluche-langasta, josta tein hänelle pipon ja lapaset jo aikaisemmin. Ajattelin että kukkanen sopii koristeeksi kolmiohuiviin, jonka virkkasin karvalangasta. Eli kukkanen yhdistää huivin sopivaksi setiksi pipon ja lapasten kanssa.
Muuten on joululahjatekemiset jäissä, kun tupsahti villahousutilaus. Ja ensi viikonlopuksi pitäisi ehtiä neulomaan pipoja ja lapasia myyntiin. Ensin olen Nokian kotiseutumuseolla eli Hinttalassa joulumarkkinoilla ja sitten pidämme äitini ompelimossa avoimia ovia sunnuntaina. Huuh, kai ne lahjaneulomukset jää taas viime hetkiin. Kerran olen neulonut sukkaa siihen saakka kunnes piti mennä joulupöytään :) Ja ne sukat kyllä ehtivät illaksi pakettiin.

23.11.06

Joululahjoja pitäis päästä tekeen



Tuo pipo lähti jo jokin aikaa sitten tilaajalleen. Malli on Novitan sivuilta "lapsen palmikkopusero ja -myssy" otsikon alta. Tein jälkeenpäin siihen vielä sukat ja tumput ja niistä tietysti unohdin ottaa kuvan ennen lähettämistä.
Tilaustyöt ovat muutenkin työllistäneet. Virkattujen kolmiohuivien seuraksi haluttiin ensin pipot ja sitten lapaset. Verkkoponchoja on tilattu eri väreissä. Ja jos tilaaja ei ole ihan varma väristä, niin koitan tehdä parikin versiota :) Kyllä ne kaikki varmaan joskus johonkin päätyvät. Ainakin olen menossa Nokialle yhdeksi viikonlopuksi myymään tuotteitani.
Mutta tosiaan joululahjoja pitäisi päästä jo pian tekemään. Mutta jos vapaa-aikaa on, niin aloitan aina uuden ponchon tai sitten pipon Vaakan lahja-projektiin. Taitaa tulla paniikki ennen aattoa vielä :)

4.11.06

Sofia eli sovellutusfifistä nro 2



Ekan Fifi-sovellutuksen tein melkein kaksi vuotta sitten suorakaiteen mallisena. Nyt on työn alla kolmion mallinen samettilangasta. Tässä versiossa sovellutusta on vain se, että neulon koko ajan oikeaa. Ekassa sovellutuksessa sovelsin myös muotoa, huivin päät olivat kolmion malliset ja reunat siksak-mallista.
Lanka on Borgs Vävgarnner Ab:n puuvillaista samettilankaa, toivottavasti kaksi vyyhtiä eli 200 grammaa riittää. Lanka on marinoitunut varmaan joitakin vuosia laatikossa. Samaa lankaa oli myös luonnonvalkoisena kätköissäni, olen joskus muinoin ostanut näitä kudontaa varten. Mutta kun kudonnat ovat jäissä kangaspuiden puutteen vuoksi, niin ihan hyvä käyttää lankaa muuhun.
Kuvassa ehkä hieman kimmeltää huivin aloituksen alla kullattu pyöröpuikko. Ostin Seinäjoen Käsityö-messuilta tosiaan kullatut nelosen pyöröpuikot :)

28.10.06

Viimeisimmät verkkoponchot





Ruskea-kirjava verkkoponcho on virkattu kympin koukulla karvalangasta, jota ostin ajat sitten Viipurista. Jännää, että langassa nuo ruskeimmat kohdat ovat pehmoisempia kuin ihan vaaleat kohdat.

Punainen poncho on neulottu ja virkattu langasta, jota ostin viimeisimmältä Viipurin reissulta. Tämä lanka tuntui tuon ruskea-kirjavan jälkeen kovin keinokuituiselta, vaikka molemmat kai ovatkin polyesteriä.

26.10.06

Joopa joo

Edellisessä postauksessa olin lähdössä Sortavalaan ja siitä on pari kuukautta. Ja silloin muuten karkasin Tampereella ostamaan lisää lankaa ja puikot ennenkuin varsinaiseen reissubussiin hypättiin :)
Tänään lähti postiin tilaustyö, jonka kanssa hölmöilin oikein olan takaa. Neuloin mm. putkea kauluksen kavennuksiin saakka ja unohdin hian aukot kokonaan... Nooh, valmistui se lopulta ja oli kiva neuloa pitkästä aikaa palmikkoneuletta. Valitettavasti en huomannut napata kuvaa ennen pakkaamista. Ohje oli kuitenkin Novitan sivuilla oleva lapsen palmikkoneule ja siihen sopiva myssy ja hieman sovelsin tuosta alkuperäisestä ohjeesta.
Muuten viime viikot ovat menneet karvalangan ja ponchojen parissa. Ja hieman myös villalangan ja huivien parissa. Ja koska karvalankavarastot ovat huvenneet ponchoihin ja hieman myös huutis-myynteihin, niin oli pakko hakea täydennystä Viipurista. Tavaratalon (Torgovyi tms, pari korttelia Punaisen lähteen aukiolta) lankatiski oli muuttanut alakertaan ja valikoimaa oli vähän enemmän. Käytin koko venäjän sanavarastoni eli osasin sanoa kuinka monta punaista kerää haluan "krasnoje dva" Myyjä oli kyllä ystävällinen ja jaksoi kaivaa haluamiani lankakeriä vitriinistä. Karvalangat 50-100 grammaa maksoivat 1,50-2 euroa, angoraa sisältävät kerät noin 3 euroa ja niissä on lankaa noin 500 metriä. Torilla oli useampikin myyjä, jolla oli värikkäitä keinokuitulankoja, joita myydään villalankana. Meidän vakilankakauppiaalla oli myös noita karvalankoja ja maksoivat 2 euroa kerä. Kauppahallin yläkerrasta ostin taas pellavalankaa, tällä kertaa oikein paksua rohdinta ja muistaakseni maksoi 12 euroa ja siinä on pari kiloa. Lankoja näkyi keskustassa myös isossa kangaskaupassa ja parissa pienemmässä putiikissa, kaikissa visusti vitriinissä :)
Paluumatkan aikana valmistui ensimmäisen poncho, jonka aloitin illalla hotellissa. Mukana oli tietysti keskeneräisiä töitä, mutta pakko oli päästä tekemään heti jotain uudesta langasta.
Meuhkasin nettitutuille, että otan kyllä tilauksia vastaan ja niiden parissa olen askaroinut. Jostain kumman syystä kaikki ovat ihastuneet Isoveljen/Seiskaveikan roosan sävyyn ja sitä väriä on tälläkin hetkellä odottamassa ponchon aloitusta.
Isoveli-lanka onkin sopiva aasinsilta Big Brother-ohjelmaan :) Kannattaisiko Novitan muuten tehdä joku diili kyseisen ohjelman kanssa... Kilpailijat neulomaan Isoveli-langasta jotain Isoveljelle :D Mutta varsinainen asiani oli se, että BB:ia katsoessa on todella hyvää aikaa neuloa ja virkata. Kyllä olisi työt valmistuneet paljon hitaammin ellei olisi tälläistä syytä istua sohvalla!
Ja vielä vieno pyyntö joulupukille: voisitko tuoda jonkun niistä ihanista neule- tai virkkauskirjoista, joita tänään katselin. Ihan itkettävän ihania kirjoja ja haluaisin ne kaikki! Ekana ainakin Puikoissa ja sitten se englanninkielinen valtaisa virkkaus-opus ja sitten Stich n´Bitch-virkkauskirja ja ja ja...

24.8.06

Matkakuumetta


Huomenna lähden aamulla aikaisin kohti Tamperetta ja sieltä muutaman mutkan kautta päädyn Sortavalaan, jossa vietän kaksi yötä. Kyseessä on Vaakan jäsenmatka. Ja suurin ongelmahan on, että mitkä käsityöt otan mukaan :) Aikaa on, sillä sekä perjantai että sunnuntai kuluvat enimmäkseen bussissa ja junassa, lauantainakin körötellään bussissa mukavia pikkuteitä. Jotain pientä, kevyttää ja aikaa vievää sen siis pitäisi olla. Oikeastaan pitäisi ehtiä vielä ostaan lankaa, koska olen luvannut neuloa viisi tietyn väristä tilkkua peittoa varten. Mutta ehkä kuitenkin kaivan lankaa ihan vain varastoistani ja jätän ne tilkun neulomiset matkan jälkeiseen aikaan.
Tuossa kuvassa on verkkohuivin tekele, johon langan ostin Tallinnasta Filati-liikkeestä. Samasta langasta, mutta punasävyisenä tein jo yhden vastaavan huivin. Kaksi kerää lankaa oli oikein sopiva määrä yhteen huiviin. Tuossa on 23 silmukkaa, puikot nro 12 ja jokainen kerros on samanlainen: ensin yksi oikein, sitten langankierto ja kaksi nurin yhteen, langankiertoja ja kaksi yhteen silmukoita kerros loppuun saakka. Valitettavasti langan kimallus ei kuvassa näy :)

16.8.06

Terveiset Tallinnasta!

Lankamatka sujui oikein mukavasti, hyvä että sain ostokset raahattua kotiin :) Nooh, pakaaseissa tosin oli vähän muutakin kuin lankaa...
Ostoskierros alkoi Rocca al Maren kauppakeskuksesta. Lankaa näkyi vain Prismassa ja kaikki Novitaa - jäivät hyllyyn ja hamstrasin sen sijaan karkkia ja viiniä.
Kaupungissa suuntasimme ensimmäiseksi Liann Longad-liikkeeseen (Narva maantee 13, sisällä ostoskeskuksessa) ja sieltähän täyttyi ekat kassit. Lankaa kertyi 1,3 kg... mohairia, efektilankoja, vähän villasekoitetta. Virkkuukoukut maksoivat noin 1,50 euroa ja bambusukkapuikotkin ostin, mutta niiden hintaa en muista. En ole aikaisemmin tässä liikkeessä käynyt, ihan mukava ja monipuolinen kauppa oli. Pidän kuitenkin enemmän Filatista, jonne suuntasimme seuraavaksi.
Tosin matkalla poikkesimme Eesti Käsitöö-liikkeeseen (Muurivahe 17, sisäpihalla) ja matkaani tarttui puoli kiloa hahtuvalankaa 3 e / kg. Värivalikoimaa ei ollut kovin paljon.
Filatissa (Muurivahe 20) sitten taas innostuin hamstraamaan lankaa: tikapuulankaa, itseraidoittuvaa sukkalankaa, bukleelankaa ja sitten ihanaista erikoislankaa. Nimeltään Venezia ja on nauhamaista ja vähän kimallusta yms. Juuri tälläistä lähdin etsimään ja ostin sitä valitettavasti vain kahta väriä. Punaisesta valmistui jo huivi!
Hahtuvalangan perässä menimme käsityöliikkeeseen osoitteessa Apteegi 1. Liikkeen nimeä en valitettavasti tiedä, mutta aikaisemminkin olen sieltä ostanut paaaljon hahtuvalankaa. Ja niin kävi nytkin :) Tai siis vain kilo sieltä lähti mukaan, koska en osannut päättää ihanien värien välillä. Hahtuvalanka maksoi 29 kroonia per 100 grammaa eli noin kaksi euroa ja oli siis halvempaa kuin tuo toinen ostamani hahtuvalanka. Äitini osti pätkävärjättyä villalankaa, mutta siinä ei ollut niin hyvää värivalikoimaa kuin hahtuvalangoissa.
Joten katsastimme vielä yhden liikkeen Raekoja Platsin laidalla, osoite taitaa olla Raekoja Plats 1. Värivalikoimaa oli villalangoissa ja hahtuvissakin, mutta hinnat korkeammat kuin muualla. Mutta se ei äitiäni haitannut, vaan hän osti taas kassillisen villalankaa :) Itse tyydyin vain kurkkimaan liikkeen ovelta ja pitelin pullottavia ostoskasseja.
Kotimatkalla bussissa aloitin heti verkkohuivin ja samalla jakelin lankakauppavinkkejä viereisessä penkissä istuneelle naiselle, joka alkoi heti ehdotella miehelleen uutta Tallinnan matkaan :)
Kuvia langoista tulee, kunhan olen nukkunut reissun aiheuttaman univelan pois ja jaksa tutustua uuteen kameraani.

9.8.06

Jaahas, mitäs täällä tapahtuu?!

Kuvat ovat kadonneet vanhoista postauksista jonnekin... Nooh, laitan uusia, kun saan vihdoinkin ihan ikioman digikameran! Kamera odottelee postissa, että pääsisin hakemaan sitä. Kyllästyin etsimään haluamaani mallia pitkin kaupunkia, joten tilasin sen netistä ja kamera tuli tietty sillä aikaa, kun olen poissa Turusta.
Näyttelyni aikana silloin heinäkuun alussa tein muistaakseni kolmet hahtuvahousut virolaisesta langasta. Ja koska lankavarasto uhkaavasti tyhjenee, niin onkin hyvä syy lähteä Tallinnaan täydentämään varastoja. Olen innokkaasti lukenut muiden blogeista tuoreita vinkkejä Tallinnan lankakaupoista. Hahtuvalangan lisäksi haluan jotain uutta ja kivaa lankaa :) Wetterhofin myymälässä näin hauskan verkkohuivin, joka oli tehty jostain uutuuslangasta. Nimeltään se oli Caramel tai Chili :D Vähän epätasainen, vähän pörröinen ja vähän kimmeltävä lanka eli kaikki mahdollinen yhdessä. Jotain sellaista haluaisin löytää Tallinnasta. Ja ihan varmasti mukaan tarttuu kaikkea muutakin...
Tuo näyttely oli oikein mukava kokemus ja mieli tekisi jo varata näyttelyaika ensi kesäksi. Myyntiä tuli enemmän kuin odotin, ilmat suosivat ja ehdin nauttia auringosta käsitöitä tehden museon pihalla. Hahtuvahousujen lisäksi virkkasin koruja ja aloitin myös kuviovirkatun olkalaukun.
Nyt lähden etsimään lisää Tallinna-vinkkejä ;)

3.7.06

Hellurei!

Taas on aikaa vierähtänyt, mutta nyt helteellä näköjään ehdin naputtamaan konettakin taas. Oikeasti ehtiminen johtuu kyllä lomasta, joka alkoi pari päivää sitten ja kestää pari viikkoa. Tosin koko loman ajan olen pitämässä käsitöiden myyntinäyttelyäni Nokialla, mutta sekin tuntuu lomalta. Ja on ainakin vaihtelua normaalille palkkatyölle. Näyttelyn pitämisen lomassa ehdin varmasti neuloa ja suunnitella tulevia neulomuksia. Edelleen on tavoitteena tyhjentää varastosta lankoja ennenkuin saan ostaa uusia. Mutta mutta... Turun Keskiaikamarkkinoilta tarttui mukaan reilu kilo hahtuvalankaa. Sitä tarvin tietysti ihan vain firman tarpeisiin, joten sitä ei tarvitse laskea omiin lankoihin. Seli seli :)
Työn alla on mm. virolaisesta hahtuvalangasta punertavat vaippahousut, kimallelangasta semmoinen hihakas itselle, pastellisävyisestä kimallelangasta huivi ja koruja, Seitsemästä Veljeksestä patenttineuleella kaulahuivi, jne... Yhdet punertavat hahtuvahousut sain jo valmiiksi ja nyt on siis toiset työn alla. Tuo hihakas on se sellainen vaatekappale, jossa on vain hiat ja kapea selkäkappale. Siihen ostin kimaltavaa mustaa lankaa kerran Turun käsityötreffeiltä ja ystävän ponchosta ylijäänytta puuvillalankaa löytyi kimalteelle kaveriksi kaapista. Pastellisävyisestä kimallelangasta tein jo yhden pitkän huivin helmineuletta kasin puikoilla. Kerän lopusta olen virkannut kaulakoruja ja rintakoruja. Ja tuon talvisen huivin seiskaveikasta aloitin joskus huhtikuussa, mutta se edistyy melkoisen hitaasti. Niin ja nytkin on vieressä yksi keskeneräinen työ eli lapsen baskeri ja lankana on muistaakseni Ibiza.
Näyttelyä pystyttäessäni jäin tutkimaan kirjovirkattuja kasseja, joita tein useita yhteen menoon tuossa pari vuotta sitten. Tuli ihan ikävä niiden virkkaamista, koska se oli niin mukavaa puuhaa. Jospa joskus taas ehtisin niitäkin virkkaamaan. Viime päivinä on muutenkin tuntunut, että enää en ehdi tehdä mitään kivoja käsitöitä. Taitaa aika mennä pakollisten tekemiseen ja tässä koneella oleiluun :)

21.4.06

Paluu blogimaailmaan

Netin saaminen uuteen kotiin kesti ja kesti... Ja sitten meni pari viikkoa, että sain taas sähköpostit yms ajan tasalle. Ja sinä aikanahan ei ehdi tehdä käsitöitä :) Hahtuvahousuja olen tehnyt tasaiseen tahtiin, ainaskin kolmet Poutapilvet ja joitakin muitakin. Yhdet karvalapaset tekaisin myös, kun teki mieli tehdä jotain ihan muuta välillä. Pääsiäisenä aloitin kesäkäsityön eli neulon juhlahuivia kimaltelevasta langasta. Lanka on peräisin Viipurista ja hempeää pastellisävyistä. Ensin koitin virkata siitä verkkohuivia, mutta kun Jyväskylästä TaitoShopista tarttui mukaan kasin bambupuikot, niin vaihdoinkin helmineuleeseen. Tuosta siis tulee sellaista verkkomaista kuitenkin, kun on isot puikot ja ohut lanka.
Toissa päivänä oli ihan mahdoton langanostohimo, mutta onneksi mitään houkuttelevaa ei osunut eteen. Kävin vain VapaaValinnassa katselemassa lankoja ja tulin järkiini. Uudessa kodissa vyöryy lankaa vaatekaapeista sängyn alle ja varastossa on laatikoittain lankaa. Ne on pakko saada ensin järjestykseen ja sitten kulutettua! Lahjoitin jo mummulleni kaikki 7 Veljestä-lankat, mutta eipä se paljon auttanut.
Ai niin, olin jo ostamassa sen käsityötreffeiltä ostetun kimallelangan kaveriksi mustaa puuvillalankaa, kun muistin että sellaistakin on jossain varaston kätköissä lähes täysi kartio...

23.2.06

Lankaa varastoon ja sieltä pois

Eilen käsityötreffeillä oli lankaa kaupan ja en voinut vastustaa kiusausta, vaan ostin musta-hopea-kimallelankaa noin viisi kerää... En kyllä muista mihin projektiin sellaista kerran etsin, mutta kai se tulee joskus mieleen :) Jotta lankavarasto ei kasvaisi juuri ennen muuttoa, niin yöllä sitten pistin pari kerää Huutikseen myyntiin. Ja kukas niitä olikaan heti huutanut: sama ihminen, jolta pari tuntia aikaisemmin ostin lankaa :D Seuraavaan tapaamiseen taidan ottaa ylimääräiset kerät mukaan, niin jää tuo Huutikseen naputtelun vaiva pois.
Tapaamisessa tein tietysti taas hahtuvahousuja ja hieman kadehtien katselin muiden tekemisiä mm. pörrölapasia ja ihanaa jämälankapaitaa pikkutytölle. Parit tilatut hahtuvahousut lähti viime torstaina ja nyt on taas yhdet tilatut tekeillä ja yhdet valmistuivat siinä välissä varastoon. Hahtuvalankaakin pitäisi tilata lisää, ettei se vaan pääse loppumaan.
Kangaskaupassa vietin eilen varmaan tunnin ja etsin kangasta salsahameeseen, joka pitäisi saada ennen lauantaiaamua valmiiksi. Päätin tehdä käännettävän hameen eli saumoihin pitää keksiä jotain "hienoa" että eivät näytä saumoilta. Hameessa tulee olemaan siis arki- ja juhlapuoli :) Juhlapuoli on se kankaan kiiltävämpi puoli ja arkipuoli se vähemmän kiiltävä ja helmaan tulee sifonkihörselö.
Taidan palata lankavaraston tutkiskeluun, jos sieltä vaikka joku kerä haluaisi vielä pois. On kyllä hämmästyttävän vaikeaa luopua lankakeristä! Viime yönä pohdin pitkään, että mistä kerästä raaskisin luopua...

19.2.06

Esittelyssä ikuisuusprojekti

Olen muistaakseni vuoden 1998 syksyllä aloittanut tämän villapaidan... Tai ainakin idean paitaan sain silloin. Hiat valmistuivat nopsaan, kun tein niitä yhtä aikaa ja raidoitin jämälangoilla. Etu- ja takakappaleet ovat yksiväriset ja työ on pysähtynyt takakappaleen viimeisiin sentteihin ja samassa vaiheessa se on pysynyt vuosia. Aina välillä kaivan tekeleen esiin ja päätän tehdä sen valmiiksi, mutta en kuitenkaan tee. Paitaan olisi tarkoitus tulla vielä poolokaulus ja siihen ehkä jotain raidoitusta samaan tapaan kuin hioissa.
Lankana on musta 7 Veljestä ja raitoihin on tosiaan käytetty kaikenlaisia jämälankoja ainakin hapsuhuiveista, joiden tekemistä harrastin silloin joskus. Muistaakseni ajattelin laittaa tämän paidan päälleni, kun esittelen ammattikorkean lopputyötäni :) Ja se tapahtui vuoden 2000 lopussa, mutta paita ei tosiaan ehtinyt valmiiksi siihen mennessä.
Alla siis kyseisen ikuisuusprojektin toinen hiha :)

8.2.06

Saumurointia ja vaihteeksi taas hahtuvahousuja

Olen siis huristellut viime aikoina innokkaasti saumurilla ja tuloksena on flanelleja kestovaippailuun: pieniä lisäimuja ja isompia flanelliliinoja. Tulevat aikanaan myyntiin sivuilleni, joilla on muuten vaihtunut päivittäjä. Nykyisin Formamman sivuja päivittää veljeni ja häntä uskallan hoputtaa hommiin paljon vaativammin kuin miestä, joka ennen huolehti sivuistani :)
Äsken valmistui Patina-hahtuvahousut, joita olin aloitellut kun viimeksi kirjoitin. Ja nyt tarttis tehdä pikaapikaa parit tilatut hahtuvahousut ja sitten taas pöksyjä ihan vaan varastoon. Hahtuvalangasta tekisi mieli tehdä niin paljon kaikkea muutakin, mutta olen jämähtänyt noihin vaippahousuihin.
Ai juu, uuden vuoden lupaustani olen koittanut toteuttaa myös. Siis että teen käsitöitä myös ihan harrastamisen vuoksi ja itsellenikin joskus jotain. Tänään ompelin itselleni niskalenkkitopin, kun kaupasta ei ole löytynyt mieleistä. Nyt kun on kaava valmiina, niin voisin tehtailla niitä enemmänkin. Tosin kuvittelin tänään, että minulla on täydellinen suunnitelma topin ompeluun ja kun aloin sitä toteuttamaan, niin tajusin, että suunnitelma ei olekaan ihan täydellinen. Suunnitelmassani oli sellainen pikkuinen vika, että sen mukaan ommeltua toppia ei olisi voinut ollenkaan kääntää oikein päin :D Siksi siis ostotopissa, josta otin kaavan, oli niskalenkissä sauma...
Se pitsiliina edistyy hitaasti, mutta edistyy kuitenkin. Se on oikeastaan aina käsilaukussani mukana ja bussimatkoilla on hyvää aikaa virkata. Mutta pitsiliina per kuukausi-suunnitelma ei kyllä tällä vauhdilla toteudu.
Viimeksi unohdin raportoida VakkaVaakan (Vaaka ry:n Varsinais-Suomen "osasto") ja Mammakeitaan yhteisestä kestovaippatempauksesta. Eräänä aurinkoisena sunnuntaina keräsimme ja ompelimme kestovaippoja, jotka Vaaka toimittaa Venäjän Karjalaan. Lahjoituskankaita oli kertynyt iso säkillinen ja niistä syntyi mm. täyttövaippoja ja froteisia sisävaippoja. Muutama froteevaippa odottelee varastossani vielä kokoamista, mutta hienosti saimme vaippoja valmiiksi jo silloin sunnuntaina.
Myöhästyin lankadieettiin ilmoittautumisesta tällä kertaa, mutta innolla seuraan miten muut lankahamsterit laihduttavat lankavarastojaan.

1.2.06

Pakkaushässäkkää

Taas tarttis muuttaa ja koitan tyhjentää kaappeja ja varastoja ns. ylimääräisestä tavarasta. Mistään langasta tai kankaasta en tietenkään voi luopua :) Eikä tilannetta paranna yhtään, että juuri äsken sain pari säkillistä kankaita ja ompelutarvikkeita. Tuttu mummo tyhjentää varastoaan ja uhkasi heittää nuo roskiin... Nyt sitten ihastelen kankaita, joista osa on varmaan 60-70-luvulta. Aivan ihania, mutta mihin ne taas varastoisi? Ja kun entisten kuluttaminen käy niin hitaasti, niin varasto ei ikinä tyhjene yhtään, vaan tungen sinne aina lisää tavaraa.
Mutta jotain on valmistunutkin! Ne ikuisuuden kesken olleet villahousut sain valmiiksi ja aloitin taas uusia Patina-hahtuvahousuja. Ommeltuakin tuli pitkästä aikaa, kun tein vanhoista farkuista itselleni hameen. Olin jo heittämässä farkkuja roskiin ja lapsukainenkin yllytti "heitä vaan pois", mutta päätin sittenkin säästää ne. Olen oikein tyytyväinen hamoseen, jonka tein tuossa pari viikkoa sitten. Kuva tulee aikanaan...
Pitsiliinojen virkkausprojektin aloitin. Ohje on ollut joskus muinoin Jaana-lehdessä ja löysin sen irtirepäistyn ohjesivun yhden virkkauskirjan välistä. Tänään kävin katsomassa Tampereella Verkarannassa Silmukoin-näyttelyn, jossa on virkattuja taideteoksia ja osa ihan käyttötavaraa. Siellä keksin, että seuraavan pitsiliinan virkkaan jostain karvalangasta tms.
Lankaakin tuli ostettua, vaikka Verkarannassa olevassa Pirkanmaan Kotityön poistopisteessä vielä hillitsin itseni. Siellä olisi ollut halpaa ja ihanaa villalankaa, mutta sain itseni uskomaan, että ensin pitää käyttää vanhoja pois. Sitten piti vain katsoa Kehräsaaressa olevien liikkeiden ikkunat, mutta Pikkuputiikit-puotiin päädyin ihan sisälle saakka ja siellä minua odotti vastustamattoman halpa hahtuvalanka. Olihan ne kiekot ihan pakko ostaa sieltä pois :) Kaikkea muutakin ihanaa siellä oli ja tuli kiire kotiin tekemään jotain itse.