2.1.07

Uuden vuoden lupauksia

Lupaan tänä vuonna arkistoida entistä paremmin käsityöni. Eli naputtaa tänne valmistuneet ja kertoa lanka- ja kangasvaraston karttumisesta - toivottavasti myös sen pienenemisestä. Kuviakin koitan ottaa ahkerammin. Mulla on vaan paha tapa lykätä tilaustyöt kiireessä pakettiin ja sitten vasta muistan että sen olisi voinut kuvata.
Tänä vuonna on jo valmistunut kaksi työtä: virkattu kukkanen rintaneulaksi ja verkkoponcho, molemmat tilattuja.
Kesken on ainakin joulun aikaan aloitetut hahtuvahousut ja monen monta peittotilkkua Vaakalle. Isoäidintilkuista tehtävää peittoa myös aloittelin jouluaaton jälkeen. Ikuisuusprojekteja on kaapissa ihan tarpeeksi mm. neulepusero vuodelta 1998 ja viime kesänä aloitettu hihasysteemi. Siis se sellainen vaatekappale, jossa on hiat ja lyhyt selkäkappale.
Yhden tilkkupeitonkin yhdistelin vuoden vaihtuessa ja tällä viikolla tulee lisää tilkkuja yhdisteltäväksi, mutta saan niitä onneksi jaettua myös muille yhdisteltäväksi.
Lankavaraston tyhjentäminen olisi hyvinkin tarpeellista, koska haaveilen muuttavani tämän vuoden aikana. Onneksi Turun käsityö-treffeillä on tiedossa langanvaihtopäivä ja sitten lykkään loput huuto.nettiin myyntiin.

1 kommentti:

Salaneuloja kirjoitti...

Sähän nyt usein muutat. Mä olen jo mennyt sekaisin, montako kertaa sä olet muuttanut tätä blogia lukiessa. Huh! Muuttaminen on vihoviimeistä hommaa!