26.12.11

Mario

Äitini osti Tampereen Lankamaailmasta Rico Design Peak Aran -lankaa Bond-värisenä eli värisävyä numero 007 :) Hän ehdotti, että tekisin siitä pipon. Ajattelin tehdä ihan tavanomaisen joustinneulepipon ja aloitin sellaisen nro 5 pyöröillä. Ei näyttänyt kivalta, joten vaihdoin numero pienempiin pyöröihin. Vieläkin joustinneule näytti ruman lötköltä ja mietin, että kannattaako Peak-langasta tehdä sittenkään joustinneulepipoa. Katselin Ravelrystä, mihin Peak Aran -lankaa oli käytetty ja silmiini osui siitä tehty Mariomyssy. Näytti kivalta ja koska en ole aikaisemmin tehnyt Mariomyssyä, niin jouluaaton ratoksi sellaisen aloitin. Ihan ohjeen mukaan tein, mutta puikot olivat nro 3, koska neulon tosi löysästi.

Rico Design Peak Aran sopisi mielestäni tosi hyvin tähän Mariomyssyyn!

Tykkäsin ohjeesta ja valmiista myssystä, joten päätin tehdä heti toisen samanlaisen myssyn perään. Viime keväänä tein Novitan 7 Veljestä Polkka -langasta VALTAVAN baskerin, jolle ei ole käyttäjää löytynyt. En ole näköjään tänne laittanut edes kuvaa siitä. Joulupäivän puolella purin tuon valtavan baskerin ja aloitin langasta Mariomyssyn. Puikot piti vaihtaa nelosiin, mutta muuten tein taas ihan ohjeen mukaan.

Polkka-lanka ei ole suuri suosikkini, mutta tässä myssyssä se on ihan jees. Myssy on tehty lankanöttösistä, joten raidat eivät edes toistu niinkuin niiden pitäisi oikeasti toistua.

Ihastuin Mariomyssyn ohjeeseen ja katselen lankavarastoa sillä silmällä, että mistä langasta vielä voisi tehdä myssyn :) Tein välissä yhden tummansinisen peruspipon joustinneuleella, mutta nyt voisi taas ottaa Marion puikoille. Päähineitä neuloessa olen lukenut samalla neuleblogeja ja kehitellyt myös lankalaihista ensi vuodelle. Joulusiivousta tehdessä kun lankapusseja tuli esiin vähän joka kaapista, niin niille olisi syytä tehdä jotain...

23.12.11

Marraskuun langat

Marraskuussa piti varautua joulumyyntiin sukkia neulomalla, mutta niiden edelle meni kuitenkin mm. yksi tilaustyö ja yksi lahjaneulomus. Tein mummulleni synttärilahjaksi niin muodikkaan röyhelöhuivin :) Aloitin sen jo alkusyksystä, mutta se ei vaan edennyt millään. Monta kertaa ajattelin, että annan koko homman olla ja myyn/lahjoitan langan pois. Kyselin vinkkejä röyhelölangan kesyttämiseen niin kässäkahvilassa kuin lankakaupasta. Yleisin mielipide oli, että minulla on vain asenneongelma, kun en saa röyhelöhuivia neulottua :D Parin kuukauden tuhraamisen jälkeen huivia oli valmiina noin kymmenen senttiä... Yhden marraskuun viikonlopun sitten sitkeästi neuloin huivia ja uhrasin siihen monta tuntia. Samassa ajassa olisin varmasti neulonut jo vähintään parin villasukkia lapselleni. Sunnuntai-iltana lankakerässä tuli solmu vastaan ja päätin, että nyt tämä saa riittää. Huivin sai kietaistua solmuun kaulan ympäri ja loppulankakerän heitin nurkkaan häpeämään. Mittaa huiville tuli noin 120 cm ja siihen meni puolet kerästä. Lankana oli Tonia ja sävynä puna-ruskea-lila. Ja ei, valmiista huivista ei ole kuvia eikä tule :) Kyllähän te nyt tiedätte, miltä röyhelöhuivi näyttää. Loppulangan lahjoitin kässäkahvilatutulle, joka neuloi siitä huivin Nokian SPR:n joulumyyjäispöydässä myytäväksi.

Muut marraskuun neulomukset eivät olleet ihan yhtä tuskaisia, mutta lankaa sain kulumaan vain 289 grammaa ja se meni näihin:
vauvan alpakkasukat 20 g
pienet musta-harmaat sukat 33 g
pienet tytön sukat 39 g
ja toiset samanlaiset sukat 40 g
virkatut kämmekkäät 27 g
neulotut kämmekkäät 35 g
ruskea-turkoosi patalappu 42 g
röyhelöhuivi 50 g

Lisäksi lahjoitin sen röyhelölangan lopun pois (50 g) eli lankavarasto keveni kaiken kaikkiaan 339 grammalla :)

22.11.11

Syys- ja lokakuun langat

Tämä ja muutkin blogini ovat ihan hunningolla enkä tykkää tilanteesta yhtään. Syksy on ollut jotenkin vaikea ja tuntuu etten ole saanut mitään tehtyä, en edes käsitöitä. Mutta jotain kuitenkin on valmistunut, koska olen merkkaillut seuraavanlaiset grammat ylös.

Syyskuu
aikuisten ruskea-kirjavat jämälankasukat 85 g
lasten ruskea-kirjavat jämlankasukat 35 g
sniikkerit 70 g
lasten sinisävyiset jämälankasukat 52 g
toiset lasten sinisävyiset jämälankasukat 29 g
tilatut Meeri-sukat Nalle Kukkaketo-langasta 79 g
harmaa pipo 61 g
valkoinen merinopipo 65 g
musta-harmaa pipo 67 g
keltainen pompula-siivousrätti 52 g

Kulutusta siis 595 grammaa ja vastaavasti varastoon tuli lankaa 494 grammaa. Näistä 444 grammaa sain lahjoituksena ja sitten ostin kirpparilta 50 g ohutta, tummansinistä villalankaa ehkäpä huivia varten. Varastoni keveni kuitenkin sadalla grammalla ennen Tallinnaan suuntautuvaa käsityömatkaa :)

Nämä syyskuussa valmistuneet pipot päätyivät myyntiin ja lokakuun pipot, joista ei kuvaa ole, lähtivät Sivarisukka-keräykseen. Sivarisukkia ja muita lämmittimiä sivareille ja totaalikieltäytyjille voi muuten tehdä vielä tämän kuun loppuun saakka!

Lokakuu
v.pun-kirjavat lasten sukat Nallesta, isoimmat 50 g
v.pun-kirjavat lasten sukat Nallesta, toisiksi isoimmat 42 g
v.pun-kirjavat lasten sukat Nallesta, toisiksi pienimmät 37 g
v.pun-kirjavat lasten sukat Nallesta, pienimmät 32 g
musta-harmaakirjavat lasten sukat Nallesta, isoimmat 36 g
musta-harmaakirjavat lasten sukat Nallesta, keskikokoiset 32 g
tilatut ruskea-oranssit lapaset 65 g
2 x harmaa-valkoinen pipo 107 g

Kulutusta 401 grammaa ja varasto kasvoi moninkertaisella määrällä. Pelkästään alpakkalankaa ostin lokakuun aikana 800 g ja lisäksi ne kaikki Tallinnasta hankitut lankakilot... Annoin lankaa pois noin puoli kiloa, mutta sain saman verran takaisin. Lankavarasto kasvoi varovaisenkin arvion mukaan parilla kilolla.

Syyskuun kulutetuissa grammoissa on yhdet sukat, jotka olin unohtanut merkata elokuun grammoihin. Lokakuussa taasen olen koittanut systemaattisesti käyttää pois epämääräisiä jämäkeriä ja se projekti jatkuu edelleen.

KYH-työnä aloitetut sniikkerit valmistuivat vihdoin syyskuussa. Nämä ajattelin Ilmastosukiksi, mutta kehtaakohan niitä enää lähettää, kun piti jo kesällä lähettää ne?!


8.10.11

Lankaa Tallinnasta - taas

No ehkei voi sanoa, että taas hain lankaa Tallinnasta, kun edellisestä kerrasta on varmaan puolitoista vuotta ja viimeksi olen lankashoppailuvinkkejä kirjoittanut tänne kolme vuotta sitten. Mutta nyt olin ihan virallisella käsityömatkalla ja pääsin ensimmäistä kertaa mm. villatehtaalle shoppailemaan! Kirjoitin jo toiseen blogiini sekalaisia shoppailuvinkkejä Tallinnaan, erikseen postauksen Sadama Turgista ja Säästur 1 -kauppa&kirpparista. Mutta tässäpä lankaan ja kankaaseen keskittyvä matkakertomus

Matkaan lähdettiin klo 4.30 Nokialta V-H Tuovisen bussilla. Tällä firmalla, kuten monella muullakin, on kaikille avoimia käsityömatkoja. Mutta meidän reissuporukan oli koonnut käsitöitä harrastava tuttuni. Hyvää näissä käsityömatkoissa on se, että bussi on mukana koko ajan ja lankasäkkinsä saa heti autoon eikä tarvitse niitä raahata mukanaan. Huono puoli on se, että bussilastillinen käsityöihmisiä ruuhkauttaa minkä tahansa puodin ja kassajonossa voi hermot kiristyä. Menomatkalla pidettiin kahvitauko ABC-asemalla ja olisi vaan pitänyt syödä siellä kunnon aamiainen, koska Nordlandialla oli sen verran hintavaa ruokailla. Tosin olisi järkevää käyttää laivalla aikaa syömiseen, koska perillä en halua tuhlata arvokasta shoppailuaikaa ravintolassa istumiseen :)

Ensimmäiseksi menimme Karnaluksiin. Kristiinan silmukat-blogissa on tarkat ohjeet, miten liike löytyy, jos on ominpäin käsityömatkalla. Karnaluksiin kannattaa tehdä ostoslista etukäteen, varsinkin jos on ryhmän mukana ja kiire selvitä liikkeestä ulos. Karnaluksin nettisivuilta voi katsella myös hintoja etukäteen, koska niitä ei ole läheskään kaikkiin tuotteisiin merkitty liikkeessä. Merkityistä hinnoista osa näytti olevan arvonlisäveron kanssa (ainakin ompelukoneen paininjalat) ja osa taasen ilman alvia. Kassoilla on kyllä tietokoneet käytössä, mutta kaikki koodit naputellaan käsin ja virheitä voi tulla. Kannattaa siis olla tarkkana. Jälkeenpäin katsoin laskuani, että muutama yksittäinen kerä tai kangasmerkki on rahastettu kahteen kertaan. Onneksi kuitenkin aika pieniä summia ja näistä huolimatta loppusumma oli yllättävän pieni :) Kristiinan silmukat -blogista luin vinkin, että yrittäjien kannattaa ottaa kaupparekisteriote mukaan, koska sillä saa vielä alennusta ostoksistaan. Näin tein ja ihan kiva ale ropsahti sen ansiosta.

Yllä olevassa kuvassa on osa ostamistani langoista. Langat tulevat halvemmaksi, kun niitä ostaa vähintään kymmenen kerää samaa laatua. Mutta tähän satsiin voi sisältyä erivärisiä keriä. Mustaa karvalankaa ja kimaltavia Rotex-lankoja ostin 10 kappaleen satsit, hinnat alveineen kerää kohti 2,22 euroa ja 1,82 euroa. Turkoosi karvalanka myytiin kolmen kerän pusseissa, hinta alvin kanssa 1,92 euroa. Vihreää mohairlankaa luulin ostaneeni kaksi samanlaista kerää, mutta toinen olikin näköjään de luxe -versio ja maksoi 3,58 e / 100 g ja se tavallinen versio 2,02 e / 100 g.

Lankojen lisäksi ostin Karnaluksista mm. lapselle kirjan (11,06 e) ja Cloverin yo-yo-muotteja (3,75 e ja 4,80 e). Kuviin ei päässyt laudeliinakangas (2,70 e/m), jota myytiin paloina eikä tämän tyyppiset sormuspohjat, jotka maksoivat 0,66 e/kpl. Äitini osti mm. Coats-ompelulankoja 370 metrin rullissa ja ne maksoivat 0,35 e/kpl.

Karnaluksista jatkettiin SuPerAlkoon ostoksille. Sinnekin kannattaa tehdä ostoslista tai mieluiten tilata etukäteen haluamansa putelit, niin ei tarvitse haahuilla tungoksessa. Juomaostosten jälkeen käväistiin vielä Norde Centrumissa, jossa ehdin vain Rimiin ostoksille. Välipalaksi nappasin sieltä kanapizza-slicen hintaan 0,45 euroa! Iltapalaksi varaamani iso parsa-pekoni-pasteija maksoi jopa 0,80 e.

Nakkasimme tavarat hotelliin ja kiirehdimme takaisin ostoksille :) Lauma-alusvaatefirman edullinen myymälä on osoitteessa Narva maantee 7 a ja siitä tarkemmin toisessa blogissani. Foorum-kauppakeskus on osoitteessa Narva maantee 5 ja siellä on mm. Kangas&Nööp. Sieltä ostin yllä olevan kuvan käsityölehden 2,24 e ja vasemmassa laidassa olevan lankakerän 1,40 e. Muut kuvan langat ovat Jolleri Käsitöökamberista. Kuittia en nyt juuri löydä, mutta yhteensä nuo kolme kerää maksoivat noin viisi euroa. Olivat ale-korissa, joten halvalla sai :)

Tämäkin ihanuus on Käsitöökamberista. Kassapöydällä oli aivan käsittämättömän upeita huovutettuja sorminukkeja ja arvoin pitkään tämän kissan ja tiikerin välillä. Näitä tekee liikkeeseen myyntiin vain 14-vuotias tyttö. Esittelin kissaa seuraavana aamuna reissukavereilleni ja he taisivat käydä tyhjentämässä sorminukketelineen :) Mutta menkää ihmeessä katsomaan näitä, todella taidokkaita! Hintaakin vain noin 5,50 euroa.

Lauantai-iltana ehdimme vielä Kaubamajan B-rakennuksessa olevaan Liann Lõngad-liikkeeseen, mutta sieltä ei enää mitään tarttunut mukaan. Naapurissa oli kuitenkin ihana sukkakauppa, jossa kannattaa käydä. Samalla käytävällä on myös Rahva Raamat-kirjakauppa, jossa oli hyllyllinen käsityökirjoja. Tätä tuunauskirjaa katselin pitkään, mutta vielä se jäi ostamatta. Eniten taisi houkutella hassu nimi :) Kävelimme Viru-keskuksen alakerran läpi ja marsipaani-patukoiden lisäksi ostin matkan varrelta vielä puisia nappeja Kodukäsitöö-liikkeestä, maksoivat 0,45 e/kpl.

Sunnuntaina olimme äitini kanssa ensimmäisinä aamiaisella, jotta varmasti olisimme ajoissa valmiina lähtemään kohti villatehdasta :) Aade Lõng sijaitsee Raasikussa, jonne oli noin 45 minuutin bussimatka. Paikkakunnalle pääsee myös junalla. Samaan aikaan, kun bussimme kaarsi pihaan, siihen pyöräili myös paikan omistajatar :) Todella herttainen rouva, jonka ystävällinen mies tuli myös vähän myöhemmin paikalle. Rouva myi lankaa nuoremman naisen kanssa ja herra hoiti huovutettujen pohjallisten myyntiä perähuoneessa. Kaikki kolme tulivat vain meidän ryhmämme takia töihin sunnuntaina.

Tämän suht ankean julkisivun takana on villalankafanin taivas :) Paikka pitää tietää, koska tien varsilla ei ollut mainoksia tai muitakaan viittoja tänne.

Aah, liukuvärjättyä villalankaa! Hyllyllä on esillä värivaihtoehdot ja vyyhtejä on lisää säkeissä hyllyjen alla. Liukuvärjätyt villalangat maksoivat 21 e/kg. Nämä kaikki taisivat olla 8/2 vahvuista.

Myyntitilan toisella reunalla oli perällä luonnonväristä villalankaa 16 e/kg ja etualalla yksiväristä värjättyä lankaa 18 e/kg. Värjätyissä oli eri vahvuuksia, suurin osa kuitenkin 8/2. Ihan muutamaa väriä oli myynnissä myös kartioilla.

Tässä kahden ihmisen (minun ja äitini) lankaostokset sen jälkeen, kun ekan kerran olimme käyneet kassalla... Myyntitilan ovella on jätesäkin kokoisia tai puolet pienempiä pusseja, joihin langat kerätään laadun mukaan. Tässä vaiheessa meillä oli noin puoli säkillistä sekä tarjoushahtuvalankaa, värillistä villalankaa, luonnonväristä villalankaa että liukuvärjättyä villalankaa. Normaalihintaiset hahtuvalangat maksoivat muistaakseni vähän alle 20 e kilolta. Mutta keskellä myyntitilaa oli tarjoushahtuvalankaa 9 e/kg! Kun ryhmämme oli tyhjentänyt sen laarin, niin nuorempi naismyyjä pyysi omistajarouvalta lupaa avata hahtuvalankavarasto meille :)

Tämän käytävän perällä oli hahtuvalankavarasto eli sellainen isompi kanaverkolla rajattu varastokoppi, jossa saimme penkoa hahtuvalankaa suoraan säkeistä. Kuvakin on näköjään vähän vinksallaan, kun olen niin kiireessä sen napannut :) Käytävän perällä oli myös se tila, jossa omistajaherra myi villaisia pohjallisia 1,50 e/pari ja kaikkia aikuisten kokoja oli eri väreissä. Varastosta keräsimme äitini kanssa vielä vajaan säkillisen hahtuvalankaa.

Tässä osa Aade Lõng -ostoksistani :) Eihän minun pitänyt ostaa hahtuvalankaa ollenkaan, mutta kun halvalla sai... Huovutusvillaa en ostanut, mutta kai sekin halpaa oli, koska reissukaverit hamstrasivat sitä säkeittäin. Vain pari päivää meitä ennen oli tehtaalla käynyt parikin suomalaisryhmää, joista toisen reissusta on kuvia sekä Lõngakera-blogissa että Katjun kannoilla -blogissa.

Iloisina hyvistä ostoksista palasimme Tallinnaan. Me kipaisimme Säästur 1 - vaatekauppa&kirpparilla ennenkuin oli aika luovuttaa hotellihuoneet ja suunnata kohti Eesti Tekstiiliä. Tänne menin etsimään erityisesti painettuja pellavakankaita ja olihan niitä siellä. Maksoivat noin kympin metriltä. Laudeliinakangasta olisi ollut myös ja hivenen halvemmalla kuin Karnaluksissa. Kiva oli nähdä tämäkin liike, mutta tuskin siitä tulee pakollinen shoppailukohde minulle. Lähes naapurissa oli iso Kangas & Nööp -liike, jossa kävin katsomassa lankoja pikaisesti. Neulelangoissa sama valikoima kuin keskustan liikkeessä, mutta kankaita paljon enemmän. Täältä en kuitenkaan ostanut mitään.

Vielä ehdimme Rocca al Mare -ostoskeskukseen. Sielläkin olisi ollut Liann Lõngad-liike, mutta en edes käynyt siellä, kun oli niin kiire. Kunst & Hobi Galerii sen sijaan tuli käytyä ja yllä olevan kuvan puuhelmet (1,47 e/pussi) ja paljetit (0,70 e/pussi) ovat sieltä. Liikkeessä oli ainakin paljon korutarvikkeita, vähän tilkkutyökankaita ja hyllyllinen neulelankoja. Kaikkea en varmaan ehtinyt huomaamaan.

Rocca al Mare:n ekassa kerroksessa taasen on Novalux-halpiskauppa, josta ostin myös korutarvikkeita. Oikeassa reunassa olevat värilajitelmasetit maksoivat 0,99 e/kpl, vasemmalla ylhäällä oleva korutarvikesetti 0,85 e/kpl ja sen alla olevat huopakukat 1,27 e/pussi. Laadusta en tiedä, mutta kai näillä voi testata, että onko korujen näprääminen minun juttuni ollenkaan :)

Vielä oli hetki aikaa shoppailla sataman tuntumassa. Sadama Turgista kerroin siis jo toisessa blogissani. Tykästyin tähän paikkaan kovasti. Ei tyrkyttäviä myyjiä eikä humalaisia turisteja :) Kahdessa käsityöpuodissa oli hieman erilaisia tuotteita kuin vanhankaupungin käsityöpuodeissa. Aika vähän tarjontaa tee-se-itse-ihmiselle, toisessa puodissa oli myynnissä luonnonvalkoista villalankaa (en muista hintaa) ja toisessa nappeja, joita ostinkin. Jos Tallinnan satamassa on hetki ylimääräistä aikaa, niin Sadama Turgissa kannattaa käydä ja kurkata ainakin, josko Disainkäsitöö-liikkeestä saisi jotain ideoita omiin käsitöihinsä.

Pakko siellä Sadamarketissakin oli käydä. Minähän siis oikeastaan tykkään markkinahumusta ja innokkaista myyjistä. Ennen vanhaan Viipurin torillakin oli tosi kivaa piraattiverkkareita tyrkyttävien myyjien keskellä :) Mutta samat tuotteet ja samantyyliset myyjät Sadamarketissa aiheuttavat vain ahdistusta. Onnistuimme kuitenkin löytämään yksivärisiä villalankakeriä 2 e/100g jostakin ekan kerroksen liikkeestä, joka myi enimmäkseen pellavaa. Tarkempia koordinaatteja en valitettavasti osaa kertoa. Äitini jaksoi vielä katsella posliinikuppeja ja osti yhden Helena Tilk -kissamukin tuliaiseksi. Ja siihen päättyivät shoppailut :)


P.S. Kun bussilla huristelimme Pronksi-katua muutaman kerran edestakaisin, niin koitin bongata sen varrella olevaa Pronksi-lankakauppaa. Ihmettelin, kun ei vaan osu silmiin ja olin ihan varma, että muistan kyllä missä talossa se on. Vasta äsken luin ajatuksen kanssa Kristiinan silmukat-blogia ja siellähän kerrotaan, että Pronksi-lõngapood on nykyisin ihan eri osoitteessa. Olisin siis ehtinyt vielä la-iltana Pronksiinkin ostoksille! Heh, ensi kerralla olen taas viisaampi :) Ja luen ainakin huolella muiden vinkit ennen matkaa.

26.9.11

Elokuun langat

Olenpas taas laiska bloginpitäjä jne... Mutta asiaan, elokuussa lankaa kului vain 167 grammaa ja se meni näihin:
4 x virkattu koru 12 g
junasukat 33 g
tilatut raitasukat 94 g
tilattu pitsibaskeri 28 g

Vastaavasti ostin lankaa 1100 grammaa. Mitä minä sille voin, että PiikkoPirran tarjouslaarit huutavat nimeäni aina ohi kulkiessani :) Tosin myin varastostani 480 grammaa hahtuvalankaa. Siltikin, lankavarastoni lihoi elokuun aikana.

Edelleenkin elättelen toiveita, että voin KYH-työt esitellä järjestyksessä ja siksi en voi niiden kuvia laittaa tämän postauksen kuvitukseksi. Mutta esitellään nyt, että tilasin itselleni uusia työvälineitä. Olin jo ihan innoissani Prym/KnitPro-pyöröpuikkojen "salkusta". Kunnes näin Lankaruudussa, että Addin vastaavat setit on pakattu ihan oikeaan salkkuun ja vanhemmat setit nättiin käsilaukkuun :)

31.8.11

Heinäkuun langat

Äkkiä, äkkiä ennenkuin elokuu loppuu, niin pitää kirjata tänne heinäkuun langankulutus :) Tarkoituksenahan oli tehdä kaikki KYH-työt valmiiksi heinäkuun aikana. Työt häiritsivät pahasti harrastamista, joten KYH-töistä jäi 10 kesken. Sen sijaan muutama kauan kesken ollut virkkuu valmistui ja muutaman pikkuisen uudenkin työn aloitin.

2-kertainen siniharmaa patalappu 48 g
2-kertainen lila-musta-valk. patalappu 32 g
2-kertainen vihreä patalappu 30 g
setupitsigraffiti 18 g
kelt. siivousrätti 10 g
persikka meritähti-tiskirätti 20 g
lila meritähti-tiskirätti 18 g
vihreä meritähti-tiskirätti 12 g
v.sin tiskikukka 45 g
ilmastosukat 115 g
tilatut sukat 103 g
vauvan jämälankasukat 12 g
9 x virkattu koru yht. 27 g

Kulutusta yhteensä 490 grammaa. Vastaavasti varastoon tuli lankaa 450 grammaa eli ei tuo lankavarasto oikein keventynyt :)

24.7.11

Kesäkuun langat ja eka valmis KYH

KYH-aloitusten (ja kesätöiden) vuoksi en ennättänyt saada kesäkuussa paljon mitään valmiiksi. Kolme KYH-työtä valmistui suurinpiirtein samana päivänä kuin ne olin aloittanut ja näiden lisäksi virkkasin valmiiksi yhden toukokuussa aloitetun huivin. Kulutusta huimat 258 grammaa, joka muodostui näistä:

virkkuugraffiti 8 g
virkattu kaulahuivi 210 g
beige meritähti-tiskirätti 12 g
kirjava meritähti-tiskirätti 28 g

Lankavarastoon tuli lankaa vain 50 grammaa. Tästäkin kulutin heti 28 grammaa tuohon meritähti-tiskirättiin :)

Yritän esitellä valmiit KYH-työt aloituspäivien mukaisessa järjestyksessä, joten tässä KYH nro 1, virkattu kukka-graffiti. Valmistui heti samana päivänä ja kansainvälisenä neulegraffitipäivänä 11.6. (joka oli siis samaan aikaan kuin kansainvälinen julkineulontapäivä) kiinnitin sen paikoilleen.

KYH 25 - lauantain liina

Viimeisen KYH-aloituksen tein Itämeren aalloilla keikkuen ja se valmistuikin heti samana päivänä. Eli taas kerran tiskiliina Starfish cloth -ohjeella ja lankana TeeTee Poppari.

KYH 24 - perjantain perussukat

Toiseksi viimeisenä KYH-työnä aloitin vihreät perussukat ystävälle, jolle on menossa myös KYH nro 7 eli vaaleanvihreät Meeri-sukat. Näitä kirkkaanvihreitä sukkia raidoitetaan vaaleanvihreällä, jota jää noista Meeri-sukista.

23.7.11

KYH 22 ja 23 - keskiviikon koru (ja torstainkin)

Virkattuja koruja on ollut putiikissani myynnissä jokusen vuoden ja kun niitä meni tämän kesän myyntinäyttelyssäni, niin piti äkkiä tehdä lisää. Sopivia KYH-töiksi, koska valmistuvat äkkiä :)

KYH 21 - tiistain tasku

Ystäväni tilasi jo viime joulun alla säilytyspussukan junalipuilleen ja ehdotti, että se voisi olla kasettinauhasta virkattu. Hän kyseli pussukkaa loppukeväästä ja lupailin, että se olisi valmiina, kun hän loman jälkeen palailee töihin. Kun aloitin pussukan virkkaamisen hulluttelun aikana, niin se olisi pakko tosiaan saada valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Lähes pussukan värisen kuvaustaustan tarjosi tälläkin kertaa kesätyöpaikkani kuistin penkki :) Ja pahoitteluni Reijo Taipaleen faneille, että näin tuhlaan idolinne kasettia :D

11.7.11

KYH 20 - maanantain meritähti

Maanantai on nyt kesällä viikon ainoa vapaapäiväni ja silloin pitää hoitaa kaikki asiat, joita ei työpäivinä ehdi hoitaa - kuten lankakaupassa käynti :) Lankaruudussa oli kivannäköistä ja edullista puuvillalankaa (jonka nimeä en nyt muista), jota piti tietysti ostaa kerä testattavaksi. Aloin heti neuloa siitä meritähti-tiskirättiä. Olen ihan jumiutunut tuohon malliin :) Rätti valmistui jo samana päivänä ja hivenen myöhemmin päätyi Lankaruutuun, jossa se majailee tälläkin hetkellä. Saa käydä katsomassa :D

10.7.11

11-12 ja 18-19 KYHäilyt

Kesäkuun kolmannella viikolla kirin siis kiinni KYH-aloitusten määrää ja aloitin joka päivä kaksi uutta työtä. Koitin aloittaa päivittäin yhden vähän helpomman ja toisen vähän vaativamman työn. Lisäksi piti miettiä tilaustöitä ja mitä neulomuksia/virkkuita tarvitsisin malleiksi kesän käsityötapaamisiin. Pidän siis Hinttalan kotiseututalon kahvilassa joka lauantai käsityötapaamisia, lisätietoja Nokian kaupunkin sivuilla.

la 11.6. junasukat Lankaruudun tempaukseen ja la 18.6. vaihteeksi lila meritähti-tiskirätti
su 12.6 pitsibaskeri, jonka mallineule Kiritys-piposta ja su 19.6 kuusikulmaisia lappusia, joista tulee varmaan patalappu

19.6.11

Kymmenen KYHäilyä, numerot 6-10 ja 13-17

Koska ns. kesätöiden aloittamisen vuoksi en ehtinyt aloittaa KYH-töitä viime viikolla, niin tällä viikolla olen kirinyt ja aloittanut joka päivä kaksi uutta työtä. Kuvaan pääsivät ensin arkipäivien aloitukset. Edetään vasemmalta oikealle ja viime viikon aloitukset ovat ylärivissä ja tämän viikon aloitukset alarivissä:
ma 6.6. keeppi pompulalangasta Susun ohjeella ja ma 13.6. tiskirätti tällä ohjeella
ti 7.6. Meeri-sukat ja ti 14.6. tiskikukka
ke 8.6. toinen pompulakeeppi ja ke 15.6. virkattu tiskirätti, ohjetta pompuloihin katsoin Yarn Bombing -kirjasta
to 9.6. virkkuugraffiti, tähänkin katsoin ohjetta Yarn Bombing -kirjasta ja to 16.6. kaksinkertainen virkattu patalappu, jonka ohje esim. täällä
pe 10.6. sniikkerit Helmiksen ohjeella ja pe 17.6. tiskirätti Poppari-langasta, mallineule on sama kuin tämän postauksen kolmannen kuvan huivissa

12.6.11

KYHäilyt 1-5

Osallistun tänäkin vuonna KesäYön Hullutukseen. Hyvissä ajoin suunnittelin, mitä kaikkia töitä aloitan juhannukseen mennessä. Ensimmäinen viikko sujui hyvin ja aloitin joka päivä uuden työn. Mutta sitten avasin kesäkahvilani enkä ole ehtinyt KYHäilemään. Koska huomenna on vapaapäivä, niin pitää koittaa kiriä noiden aloitusten kanssa.

1.6. vasemman alanurkan virkkuugraffiti, joka valmistui samana päivänä
2.6. vasemman ylänurkan siivousrätti akryylilangasta
3.6. keskellä oleva virkkuugraffiti
4.6. oikean ylänurkan ilmastosukat
5.6. oikean alanurkan vauvasukat jämälangoista

1.6.11

Toukokuun langat

Toukokuun aikana tuli tehtyä lähinnä talvisia töitä: villasukkia ja pipoja. En oikein "osaa" käyttää puuvillaa tms, joten jatkan villalankojen neulomista, vaikka muut vaihtavat kesäkäsitöihin :)

Polkka-sukat 88 g
pinkit Meeri-sukat 70 g
sini-rusk-kirjavat lasten Regia-sukat 30 g
musta pipo 71 g
valkoinen pipo 65 g
musta-oranssi patalappu 40 g
v.sin kukkagraffiti 6 g

Kulutusta yhteensä 370 grammaa ja kun ostin 2 x 50 g Poppari-lankaa, niin varasto pieneni vain 270 grammalla.

Kuvia ei ole mistään toukokuun aikana valmistuneista, joten lykätään tähän vanha kuva kaksinkertaisesta, virkatusta patalapusta. Samalla mallilla olen tänä keväänä tehnyt parikin oranssi-mustaa patalappua. Olen opettanut tämän patalappumallin virkkaamista Nokian SPR:n käsityökahvilassa ja näiden virkkaamiseen tulee himo :)

15.5.11

Tempauksia

Taas on monen monta käsityötempausta, joihin aion osallistua. Ja jos en muuten ennätä osallistua, niin nyt ainakin mainostan niitä :)

Näille loppuvuodesta 2008 neulomilleni lapasille on käynyt köpelösti. Toisen vauvalapasista hukkasin ihan itse ennenkuin se ehti mihinkään vauvakasssiin tms. Lapsukainen sentään ehti käyttää anarkia-lapasiaan, mutta niistäkin hukkui toinen päiväkodin metsäretkellä.

Vaaka ry:n vuoden 2011 käsityö on lapanen. Kaikenkokoisille ja -näköisille kädenlämmittimille on tarvetta, peukalottomista pikkulapasista aina isoihin rukkasiin. Ainoa vaatimus on, että nämä kädenlämmittimet peittävät sormetkin kokonaan. Kässäkavereilleni tiedoksi, että olen toinen lapaskerääjistä ja otan kädenlämmittimiä vastaan ainakin Turun ja Nokian seutuvilla vuoden loppuun saakka :) Vaaka ry kerää edelleen myös villasukkia.

Nokialla toimivan Lankaruudun Tehdään hyvää yhdessä 2011 -projektin tavoitteena on saada junasukat kaikille vuoden 2012 aikana syntyville nokialaisvauvoille. En ole koskaan tehnyt junasukkia, mutta nyt on hyvä syy sellaiset neuloa :) Yksi lanka on jo katsottuna valmiiksi, ehkä kesällä pääsen neulomaan. Ja tähänkin keräykseen voin sukkia toimittaa, jos vaikka joku turkulainen kässäkaveri haluaa nokialaisvauvoja muistaa.

Jo toisen neulekirjansa julkaissut Kristel on ehtinyt pistää pystyyn myös Villaa ylle -keräyksen. Aikuisten, etenkin miesten, neuleita otetaan vastaan syyskuun loppuun saakka.

Solidaarisuussilmukat-seura tekee ja toimittaa lämpimiä asusteita Libanoniin palestiinalaispakolaisten leireille. Solidaarisuussilmukoilla on myös Facebook-ryhmä. Ja jos toukokuun aikana ennätätte Kallion kirjastoon Helsingissä, niin siellä on aihetta sivuava valokuvanäyttely Shatillan lapset.

Ne ainoat sivarisukat, jotka ehdin neuloa. Näistä piti tulla noin 43 kokoiset, mutta venahtivat 46-47 kokoisiksi :)

Sivarisukka-keräys on tänäkin vuonna. Viime vuonna sain ihan viime hetkillä tehtyä yhden parin. Jos nyt aloittaisin ajoissa, niin voisin vaikka tuplata viime vuoden saavutukseni :)

Ilmastosukkatempaus kaipaa lisää sukkia! Löysin tämän keräyksen viime joulun alla enkä silloin ehtinyt ilmastosukkia neulomaan, mutta nyt aion aktivoitua. Saiskohan tässä toivoa, että kenelle kansanedustajalle neulomani sukat päätyvät :)

1.5.11

Huhtikuun langat - ja kukkafasinaattori :)

Kerrankin ennätän raportoimaan kulutetut grammat heti kuukauden vaihduttua. Eilen illalla eli vappuaattona ahkeroin vielä valmiiksi muutaman tilatun neulomuksen. Nyt pääsen aloittamaan toukokuun lähes puhtaalta pöydältä, tilausjonossa on "vain" junalippukotelo, pitsibaskeri ja kahdet villasukat. Plus lapselle yhdet lapaset, joista sai lahjakortin jouluna :)

Huhtikuun aikana lankaa kului näihin:
ystävänpäivälahja miehelle 33 g
sinisävyiset lasten sukat Regia-langasta 35 g
pinkit aikuisten Meeri-sukat 88 g
tilatut lasten sukat Regia-langasta 43 g
tilatut lasten lapaset Regia-langasta 22 g
tilatut, pinkit lasten Meeri-sukat 43 g
tilatut, pinkit lasten lapaset 40 g
musta-oranssi virkattu patalappu 53 g
2 x oranssi Vaaka-pipo yht. 136 g
2 x virkattu hiuskukka yht. 16 g

Kulutusta yhteensä 509 grammaa ja vastaavasti ostin vain 100 grammaa lankaa eli varasto pieneni 409 grammaa. Tosin varastoni koko on aikas epäselvä käsite, koska siellä majailee mm. lahjoituslankoja matkalla jonnekin ja osa niistä jääkin itselleni käytettäväksi ja näitä en yleensä laske mukaan varaston kasvuun.

Maanantai-iltapäivällä 4.4.2011 keksin, että Kukkahattupäivänä 6.4.2011 tarvitsen kukkafasinaattorin (fascinator in English) päähäni. Tiistain aikana virkkasin erilaisia kukkasia ja suosikiksi nousi tämä malli. Sovelsin sen verran, että lisäsin siihen yhden terälehden ja taisin tehdä myös vähän matalampia pylväitä kuin ohjeessa. Kukkasen kiinnitin lehdenmalliseen pohjaan, johon katselin ohjetta täältä. Kiinnitin fasinaattorin hiuskampaan ja se keikkui päässäni koko keskiviikon. Heti perään tein toisen kukkafasinaattorin, koska halusin Vaaka ry:n vuosikokouksessa edustaa oranssi kukka päässä :) Sama kukkaohje, mutta kiinnitin sen pyöreään pohjaan ja siitä ei valitettavasti ole kuvaa.

23.4.11

Maaliskuun langat

Olen tyyylsä bloggaaja, kun tilastoin vain langankulutuksen tänne. Mielessä on ollut kaikenlaista, mitä tänne voisi kirjoittaa, mutta aika tai kirjoitusfiilis on puuttunut. Enkä ole muistanut kuvata tekemisiäni ja sitten tuntuu ihan tyhmältä kertoilla käsitöistä ilman kuvia. Raportoidaan nyt edes maaliskuun lankaliikenne, jota ei ollut paljon.

Jämälangoista miesten sukat 137 g
Ruskea-kirjavat aikuisten Regia-sukat 53 g
Sini-ruskeat lasten Regia-sukat 35 g
Turkoosit tilatut lapaset 48 g

Kulutusta siis 273 grammaa ja tilalle ostin 150 grammaa lankaa, niin varasto pieneni 123 grammalla.

Jottei tulisi ihan kuvaton postaus, niin laitan kuvan jo helmikuussa valmistuneesta myssystä. Myssyn kuvaaminen itse omassa päässä ei ole helppo homma ja siksi tämä myssy ei mahdu kokonaan kuvaan :) Myssy oli kaverini tilaama ja maaliskuun puolella tein hänelle vielä samasta langasta lapaset.

13.3.11

Hamsterikuun langat

Lankahamsterit oli tänä vuonna perinteisellä paikallaan helmikuussa. 28 päivää ilman langan ostamista ja mahdollisimman tehokasta varastolankojen kulutusta. En ollut suunnitellut, mitä tekisin hamsterikuun aikana. Tosin muutamia tilaustöitä oli tehtävänä. Halusin käyttää ohuiden sukkalankojen jämäkeriä, mutta se ei ollut kovin hyvä taktiikka, kun lankaa piti kuluttaa mahdollisimman paljon :) Välillä tein paksuista langoista pipoja ihan vain sen vuoksi, että saisin äkkiä grammoja kasaan. En sortunut ostamaan lankaa hamsterikuun aikana eli pysyin koko kuun mukana mittelössä. Lankaa varastoista kului hivenen alle kilo näihin:

vauvan "maasto"sukat 30 g
mustat Meeri-sukat 101 g
musta-punakirjavat vauvan sukat 21 g
aikuisen jämälankasukat 60 g
lapsen jämälankasukat 25 g
Shroom-myssy 131 g
valkoinen pipo 66 g
vihreä pipo 71 g
raitapipo 54 g
tupsubaskeri 60 g
lötköpipo 122 g
myssy Polkka-langasta 87 g
kravatin tapainen 3 g
vinoneulonta-kaulahuivi 162 g

Vain seitsemän grammaa jäi vajaaksi täydestä kilosta eli kulutus oli 993 grammaa.

Nämä molemmat sukat on jämälangoista. Isompien sukkien langoista ei ole mitään tietoa, yksivärisen olen ehkä ostanut SPR:n Kontista Tampereelta ja kirjava lanka on tullut jostain :) Pienemmissä sukissa on Viipurista ostamaani kirjavaa lankaa, kärjessä Novitan Nallea ja toinen yksivärinen lanka ostettu mahdollisesti Lankamaailma Nordiasta. Parista muusta hamsterineuleesta löytyy kuvat Lankahamsterit 6 -blogista, joka oli kotipesäni. Shroom-myssyn ohje on ollut Knittyssä ja nämä "maastosukat" olivat ensimmäinen valmistunut hamsterityöni tänä vuonna.

16.2.11

Tunnustus


Sain tämän tunnustuksen jo aikaa sitten Piikulta. En muka heti ehtinyt laittaa sitä blogiini ja sitten unohdin ja nyt voin vaan todeta olevani hyvin laiska, muistamaton ja saamaton. Mutta kiitos Piiku, tunnustus lämmitti mieltä silloin ja lämmittää edelleen! Tunnustuksen saajan pitää kertoa seitsemän asiaa itsestään ja se pitää jakaa seitsemälle muulle blogille. Maijamyöhäisenä en kehtaa tätä enää jakaa eteenpäin nimetyille blogeille, kun ajattelen, että "kaikilla muilla" tämä on jo ollut. Mutta nappaa tunnustus mukaasi, jos haluat :)

Olen joskus aikaisemmin kertonut käsitöihin liittyvistä kummallisuuksistani. Nyt en vain löydä sitä postausta... En, vaikka selasin sekä tätä että toista blogiani ja luin omia vanhoja juttujani reilun tunnin verran :) Silloin kerroin ainakin, etten osaa ommella vetoketjuja, vaikka muuten paljon ompelen. Tällä kertaa paljastan sitten jotain muuta kuin käsitöihin liittyviä asioita.

1. Olen laiska sisustaja, samat verhot saa olla ikkunassa vuodesta toiseen ja jouluvalotkin paikoillaan joulusta toiseen.
2. Saunani toimii varastona suurimman osan vuotta. Työnsin sinne ylimääräiset tavarat ennen joulua ja ehkä kesään mennessä tyhjennän sen seuraavan kerran.
3. Facebook on lähes aina auki, jos olen tietokoneen ääressä. Välillä pelasin useampaakin FB-peliä, mutta nyt olen koukussa enää Mafia Wars:in pelaamiseen :)
4. En omista telkkaria, viimeksi sellainen oli tässä taloudessa noin neljä vuotta sitten. En ole kaivannut telkkaria, netistä näkee ohjelmat kyllä, jos jotain on ihan pakko nähdä.
5. Suosikkiohjelmani eli Matkaoppaat alkoi taas ja sitä seuraan netin kautta. Voi sitä myötähäpeän määrää :D
6. Vihaan talvea ja kaikkea talveen liittyvää. Suomi on kiva maa niiden muutamien kuukausien ajan, kun lämpötila pysyy reippaasti plussan puolella.
7. Olen aivan onneton hoitamaan asioita puhelimitse. Onneksi lähes kaiken voi nykyään hoitaa sähköpostilla. Ja jos se ei ole mahdollista, niin mieluummin menen käymään paikan päällä kuin soitan.

13.2.11

Tammikuun langat

Alkuvuodesta viimeistelin yhden joululahjan ja koitin täydentää myyntisukkien varastoa, joka tyhjeni varsin mukavasti ennen joulua. Huonoa omatuntoa podin siitä, etten saanut SYTYCK-sukkia valmiiksi. Osa omista suosikeistani pääsi kuitenkin palkintosijoille SYTYCK-mittelössä. Kisaajien loppuraportit on kerätty SYTYCK-blogiin. Niitä oli hauska lukea ja omien pisteiden antaminen oli vaikeaa :) Luin ensin kaikki läpi ja poimin samalla suosikeitani. Sitten luin suosikkien kisaselostukset uudestaan ja karsin kärkikolmikon ja lopuksi vielä asetin nämä paremmuusjärjestykseen. Omat SYTYCK-sukkani valmistuvat sitten joskus, jos ei tämän talven pakkasiin, niin ehkä ensi talveksi :)

Puikot eivät kovin nopsaan kilkkaa, sillä tammikuussa lankaa kului vain 525 grammaa näihin:
joululahjasukat 121 g
sivarisukat 138 g
Novitan Polkka-langasta sukat 110 g
Tummanpunaiset Meeri-sukat 79 g
Nalle Colorista Meeri-sukat 77 g

Sukkien neulomisen lomassa ehdin myös kasvattaa lankavarastoa ainakin 670 grammalla. Joten lankavarasto vain kasvoi... Tammikuun viimeisenä päivänä kävin ensimmäistä kertaa Tampereen Lankamaailmassa, josta ostin kassillisen lankaa. Näitä en kuitenkaan laske (ainakaan vielä) omaan varastooni, koska olin äitini lähettämänä lankaostoksilla. Lisäksi varastoon on tullut kaikenlaisia lahjoituslankoja, mutta niistä vain osa pysyy siellä ja tilastojani kaunistellakseni en laske niitä nyt ollenkaan mukaan :)

Tässä ainoat sivarisukat, jotka ehdin tehdä ja niiden postituskin jäi viime tippaan. Sivarisukka-keräys päättyi vuodenvaihteeseen, mutta ilmeisesti kampanjan puuhanainen suunnittelee jatkoa :) Nämä sukat on ilmeisesti Novitan Jussi-lankaa. Tein samoilla silmukka- ja kerrosluvuilla kuin joululahjasukat vanhasta Seiskaveikasta ja ajattelin, että tulisi suurinpiirtein "normaalinkokoiset" miesten sukat. Nooh, ei tullut :) Joululahjasukat olivat kokoa 43 ja sivarisukat kokoa 47. Ei tuo Jussi tuntunut sormissa kovin paljon paksummalta kuin Seiskaveikka, mutta kyllä se sitten taitaakin olla aikalailla paksumpaa :D Täytyy toivoa, että näiden omistajaksi löytyy joku isojalkainen sivari :)

19.1.11

Neulojan joululahjat

Toivoin joululahjaksi mitä tahansa Nancy Bushin neulekirjaa ja sainkin kaksi :) Kuvassa näkyvän Knitting on the Roadin lisäksi kirjahyllyyni muutti Knitted Lace of Estonia. Pitsikirjan info-osuuden luin heti ja malleja selailin. Sukkakirjan malleja olen selaillut. Varmasti tulen neulomaan molemmista useamman mallin. En ehkä ihan ohjeen mukaan, vaan vähän soveltaen :)

Äidiltäni sain nipun lehtiä ja kuvasta puuttuu toinen joululehti. Rakastan joululehtiä ja keräilen niitä :) Käsitöinä tuossa lehdessä on askartelua ja vähän ompelua. Ainoa langasta tehty juttu on virkattu kaulaliina glögipullon talvitakin päälle :D Dianan myssylehteen en ensiselailulla ihastunut, mutta kun ohittaa ne muutamat omituiset viritelmät, niin loppujen lopuksi lehdessä on montakin kivaa ja toteuttamiskelpoista mallia. Suuren Käsityölehden kesän 2009 liitettä en ollut aikaisemmin nähnyt tai en ainakaan muista nähneeni. Kansikuvassa olevaan laukkuun tykästyin ja ehkä muutamasta muustakin ohjeesta saa sovellutettua jotain. Toistaiseksi en viitsi tähän lehtiseen kovin tarkkaan tutustua, koska se vain pahentaisi kesän ikävöintiä...

Joululomalta paluun ajoitin sopivasti viikonloppuun, jolloin Silmu&Solmu vietti 1-vuotissynttäreitään :) Pakkohan sinne oli poiketa, kun joka tapauksessa ajoimme Sastamalan ohi. Hipeltelin muitakin tarjouskeriä, mutta lopulta ostin vain tarjouksessa ollutta Pallasta. Tämä oli ehkä sitten joululahja itseltäni itselleni :D

Jonkinmoinen neuleplääh vaivaa. Muutama tilaustyö olisi tehtävänä, mutta mikään ei tunnu edistyvän. Selailin neulenettilehtien arkistoja, mutta mitään pakko-saada-nyt-heti neuleita ei tullut vastaan. Sitten pengoin lankavarastoa ideoiden toivossa, mutta tuloksena olikin muutama kerä myyntiin huuto.nettiin. Jotta lankavarasto pysyisi tasapainossa olen tänään menossa noutamaan kässäkaverilta ostamiani lankoja :) Syytän loputonta talvea neuleplääh-olostani. Kylmää, pimeetä, liukasta, ankeeta, ei huvita mikään - ei edes neulominen.

8.1.11

Diskopallo tanhuaa

Kiitos Tuin ja sosiaalisen median, että kuulin So You Think You Can Knit -haasteesta ajoissa ja ehdin ilmoittautua mukaan. Ei, en lukenut SYTYCK-kisasta blogista vaan Facebookista :) Innostuin heti, idea oli hauska ja halusin haastaa itseni neulomaan jotain erilaista. Koetanssin kuviot suoritin disco-sarjassa. Discon blingbling, glitter ja kimallus tuntui olevan eniten minua valittavissa olevista sarjoista. Tunnen suurta vetoa efektilankoja kohtaan. Ja silloin kun saan neuloa jotain itselleni, niin kyllä siinä pitää vähintään pörröistä mohairia olla, jos ei kimallusta saa mukaan :)

Lueskelin tanssisarjojen kuvauksia enkä kyllä yhtään osannut arvata, että mitä haasteen emo laittaa minut tanssimaan. Kansantanssihan sieltä sarjaksi tuli eli perinteistä ja palmikkoa. Pohdin suomalaisia kansallispukuja, niiden värejä ja niihin kuuluvia sukkia. Ensimmäinen ajatus oli neuloa luonnonvalkoisesta villalangasta palmikkosäärystimet. Sitten tuli mieleen, että tarvitsisin piiiitkät villasukat ja halusin tämän tarpeen yhdistää SYTYCK-kisaan. Pitkät sukat ovat mielestäni myös perinteiset. Eikös ennen vanhaan (siis aikaan ennen sukkahousuja) tytöt käyttäneet talvisin pitkiä sukkia, jotka kiinnitettiin lyhytlahkeisiin villahousuihin tai sukkanauhaliiveihin?

En edes koittanut etsiä valmista ohjetta sukkiini, mutta erilaisia palmikoita etsin niin kirjoista kuin netistäkin. Muutamissa maksullisissa ohjeissa palmikko näytti jonolta sydämiä, mutta kun en halunnut ostaa ohjetta pelkän palmikon takia, niin tyydyin tavanomaisempaan palmikkoon. Päätin tehdä palmikko-osuuden vain sukan eteen ja jalkapöydän päälle. Kokonaan palmikkoiset sukat tuskin olisivat eduksi paksuille pohkeille :) Aloitin sukat kärjestä, jotta niiden pituutta ja ympärysmittaa olisi helpompi säätää sopiviksi. SYTYCK-sukkani taitavat olla kolmannet sukat, jotka aloitan kärjestä. Pihinä neulojana etsin sukkalangan varastostani ja arvoin punaisen tunnistamattoman langan ja grafiitinharmaan Nallen välillä. Punainen voitti, syynä niin väri kuin paksuuskin. Langan merkkiä en tosiaan tiedä, kun vyötteitä ei ole tallella. Mutta vähän Nallea ohuempaa ja ihan sukkalankaa sen pitäisi olla.

Intoa puhkuen aloitin sukat, kun haasten show-osuus alkoi. Sain kärjet valmiiksi ja jäin miettimään, että minkäslaista palmikkoa nyt oikeasti haluan. Ajattelin testata palmikkoa pipoon ja neuloin pätkän pipoa paksusta villalangasta. Palmikko ei näyttänyt ollenkaan kivalta paksussa kirjavassa langassa, mutta päätin, että sukkiin se kuitenkin sopii. Mitään mallitilkkua en tietenkään tehnyt :) Vain lahjattomat harjoittelee jne :D Samalla päätin opetella palmikon tekoa ilman apupuikkoa, suoraan sukkiin tietenkin eikä mitään koelappusia tai harjoitustöitä. Ullasta löytyy hyvät ohjeet palmikon tekoon ilman apupuikkoa. Saan vasemmalle kiertyvän palmikon nätiksi ilman apupuikkoa, mutta oikealle kiertyvä palmikko on vaikeampi saada kauniiksi ilman apupuikkoa, silmukat venyvät liikaa.

Sukat etenivät sievästi, kunnes jäin miettimään, millaiset kantapäät niihin teen. Marraskuun alkupuolella olen sukantekeleistäni kirjoittanut, mutta sen jälkeen tuli stoppi. Tilausneuleet, joulumarkkinaneuleet ja joululahjaneuleet jyräsivät kaikki muut neulomukset alleen ja SYTYCK-sukat jäivät kässäkassin pohjalle. Olen kyllä kuljettanut niitä mukanani kahden kotini välillä reissatessa, mutta sukat eivät ole edenneet innokkaasta liikuttelusta huolimatta. Kuvittelin, että joululomalla on hyvää aikaa neuloa, mutta toisin kävi. Kilkuttelin keskeneräisiä joululahjoja valmiiksi ja kun niistä päästiin, niin tulikin taas lisää tilaustöitä. Pitkät villasukat kuitenkin tarvitsisin ja mielellään vielä tämän talven pakkasiin. Varmasti teen siis sukkani valmiiksi. Ja samalla kirjoitan niistä ohjeen, jonka ehkä mahdollisesti voin joskus jossakin julkaista. Lipsahdin kansantanssijasta siis myös koreografin paikalle :)

En ole tyytäväinen sukkieni etenemiseen, mutta muuten kisaaminen on ollut hauskaa ja opettavaista. Palmikoiden kieputtelussa on haastetta ja opin jo miten niitä tehdään ilman apupuikkoa. Sukkien edetessä tulee opeteltua myös pohjemuotoilujen teko, joka on uusi asia minulle. Ja sitten joskus, kun sukat ovat valmiit, niin ne tarvitsevat kaverikseen varmaankin neulotun sukkanauhaliivin :) Sitä silmällä pitäen nappasin jo kirpparilta talteen vanhat sukkanauhaklipsit :D

Koetanssin henkiset diskopallot tarjosi m/s Isabella, jonka mukana keikuin Itämeren aalloilla silloin, kun olisi ollut viimeiset hetket neuloa sytyck-sukkia ;)

Loppuvuoden langat

En mukamas ehtinyt raportoida edes langan kuluttamista loppuvuoden aikana. Luultavasti tästä tilastostani puuttuu jokin neulomus, mutta täydennän sitten myöhemmin. Monessa neuleblogissa on tilastoitu koko viime vuoden langankulutus, joissakin jopa metreinä :) Jos oikein innostun, niin voin jossakin vaiheessa kevättä tilastoida koko viime vuoden kulutuksen, mutta toistaiseksi saa riittää loppuvuoden grammojen ilmoittaminen.

Marraskuussa lankaa kului seuraaviin:
Hyrrä-baskeri mohair-langasta 32 g
baskerin kaveriksi kämmekkäät 35 g
Shroom-myssy 95 g
lila-pinkki kaulahuivi 70 g
10 x virkattu koru 56 g
siniharmaa pipo 34 g
pipo Jussi-langasta 38 g

Kulutusta siis 360 g (aikas onnetonta...) ja ostin vastaavasti lankaa tilaustöitä varten 300 g. Lankavarasto pieneni siis 60 grammaa.

Joulukuussa tein seuraavat neulomukset, joihin kului lankaa yhteensä 579 grammaa:
turkoosi lötköpipo 100 g
pinkki tupsubaskeri 95 g
musta pipo miehelle 77 g
virkattu kaulahuivi 142 g
2 x lasten sinikirjavat sukat 83 g
lapaset Fritids-langasta 60 g
silkkivillalapaset taaperolle 22 g

Joulukuussa en ostanut ollenkaan lankaa tai en ainakaan muista ostaneeni :D

Ennen huovutusta lapaset näyttivät tältä ja edellisessä postauksessa on kuva, miltä lapaset näyttivät pesujen jälkeen. Kävivät ensin 40-asteisessa pesussa melko täydessä koneessa, sitten 60-asteisessa pesussa vähän väljemmässä koneessa ja vasta toinen pesu niitä tiivisti. Käytössä tiivistyvät varmaan vielä lisää ja ovat jo nyt osoittautuneet toimiviksi. Lapsukaisen käsiä palelee aina, mutta nämä kädessä sormet olivat lämpimät, vaikka ulkoili reilun tunnin melkein 20-asteisessa pakkasessa. Lankana siis Fritidsgarn-pätkät. Olin keväällä 2000 töissä kudonta-asemalla, jossa shaaliloimen loput heitettiin roskiin. Ja minä niitä sieltä sitten keräsin :) Nämä langat ovat siis olleet kohta kymmenen vuotta varastossani ja niitä on edelleen PALJON. Lapasista tuli kivan tasaraitaiset, kun kaikki ruskeat langanpätkät olivat samanmittaisia.