30.6.16

Valmistuneita KYHäilyjä ja kaksi uuttaa KyJyä :)


Olen koittanut saada mahdollisimman monta KesäYönHullutusta eli KYHiä valmiiksi kesäkuun aikana, koska uudet hullutukset jo puskee päälle :) Kuvassa viisi valmistunutta KYH nro 9 eli kellanbeige virkattu simpukkahuivi on höyrytettykin ja on täysin vamis. KYH nro 10 on tuo lila-violettiraidallinen mytty, joka on siis matala kolmiohuivi ja se on kuvassa juuri puikoilta tippuneena :) Pitää ensin pingottaa yksi aikaisemmin valmistunut huivi ja sitten pääsen tuota myttyä oikomaan. Patalaput vasemmalta oikealle ovat KYH nro 22, nro 23 ja nro 20. Näiden jälkeen on KYHäilyistä kesken vielä kaksi lapsen huivihattua, yksi neulottu huivi ja virkattava verkkokassi. Huivihatut toivottavasti valmistuvat vielä tämän päivän aikana jalkapalloa katsoessa.


KyJy alkoi, kun KYH loppui. Tässä KesäYöstäJouluYöhön tempauksessa pitää omien sääntöjeni mukaan aloittaa juhannuksen ja heinäkuun lopun välille 24 uutta käsityötä. Yhden aloitin jo juhannusaattona, juhannuspäivänä aloitin kaksi lisää, jotka ovat kuvassa. Vasemmalla puolella on joustinneulepipo, johon pitää saada uppoamaan keränloppu Novitan Teddy-lankaa marjapuuron värisenä. Oikealla taasen on kaulahuivin aloitus, johon koitan upottaa sekalaisia melkoisen akryylisia lankoja. Huivista pitäisi tulla kaveri pipolle, jonka päävärinä on tuo kuvassa näkyvä vihreä lanka. Nämä molemmat KyJy-työt on tarkoitus lahjoittaa johonkin joulukeräykseen, joten niiden on pakkokin olla valmiina hyvissä ajoin ennen jouluaattoa :)

KyJy ei suinkaan ole ainoa tavoitteellinen neuleprojektini kesän aikana. Kiitos Tuin kutomon löysin neulepodcastit ja niiden yhteisneulontaprojektit. Yksi neulepodcast, jota seuraan on Kiukkulintu (löytyy tuolla nimellä youtubesta) ja hänellä alkoi Åsarum-KAL, jossa pitäisi neuloa tietystä langasta tietyn suunnittelijan huivimalli, mutta saa tehdä minkä tahansa huivin myös. Kerran jo päätin, että en osallistu tähän KALiin (knit-a-long) ja lupasin sen sijaan lahjoittaa sinne palkinnon. Mutta pyörsin päätökseni, kun muistin, että minulla on ihania (ja lähinnä pinkkisävyisiä) lankoja, jotka sopivat huivin neulomiseen täydellisesti, mutten koskaan raaski niitä käyttää. En ole vieläkään päättänyt, että mikä lanka ja mikä malli. Pian pitäisi tehdä päätöksiä, koska huivi pitäisi olla heinäkuun loppuun mennessä valmiina, jotta pääsisin palkintojen arvontaan mukaan :)

Ei kommentteja: