4.6.16

Kesäyön hullutus - tästä ei hyvää seuraa...

Selailin toissa päivänä blogeja ja kutookutoo-blogissa puhuttiin KesäYönHullutuksesta eli KYH:istä. Ekaan ja varmaan toiseenkin Hullutukseen aikoinaan osallistuin, mutta sitten olen pahemman kerran vierottunut kaikenlaisista yhteisneulonta/virkkuu-hommeleista. KesäYönHullutus on lukemani mukaan viime vuonna ollut Facebook-ryhmänä ja tänä vuonna se on Ravelry-ryhmänä. Olen vierottautunut (vähän vahingossa) myös Ravelrystä ja siksikin ihan pihalla kaikista neulemaailman tempauksista ja tapahtumista. Toisaalta haluankin pysyä vieroittuneena, koska muutoin en muuta tekisikään kuin notkuisi Ravelryssä :) Kohtuus on melko tuntematon käsite minulle :D Mutta kun eilen tajusin, että olen kesäkuun aikana aloittanut jo kaksi neuletta, niin voisin hyvin hullutella kesäyössä ihan itsekseni. Kuten myös kutookutoo-blogissa varjokyhäillään ja siellä on jo aletettukin.


Kesäkuun toisena päivänä olin aloittanut joustinneulepipon mustasta ja neonvihreästä langasta, koska tarvitsin jonkin helpon neuleen kaupungille mukaan otettavaksi. Muutamia kerroksia tulikin neulottua bussissa ja sitten vuoroani odotellessa pankissa. Tavoitteena on saada neonvihreä lanka kulutettua loppuun ja lahjoittaa sitten pipo jonnekin. Tämä olkoon KYH nro 1.
Samaisena kesäkuun toisena päivänä aloitin myös harmaan huivin, koska halusin käyttää loppuun langat, jotka jäivät yli juuri valmistuneesta tilatusta huivista: vajaa kerä Katia Socks Merino Tweediä ja kerän loppu Marks & Kattens Fame Trendiä. Ensin piti tehdä puolipyöreä huivi, mutta eilen purin sen aloituksen, koska halusinkin tehdä kapean kolmiohuivin. Langat eivät myöskään olisi riittäneet kovin isoon puoliympyrään, joten siksikin piti vaihtaa mallia. Tai siis mitään mallia ei ole, kehittelen itse mallia neulomisen lomassa ja jos huivista tulee kiva, niin sitten voisin vaikka jakaa ohjeen. Kuvassa siis kapean kolmiohuivin aloitus ja se on KYH nro 2.
Kun eilen päätin KYHäilyt aloittaa, niin pitihän sitä sillekin päivälle joku neule aloittaa ja valmiiksi oli katsottuna paksut langat joustinneulepipoon. Jokunen päivä sitten kirjoitin, että pistän nämä paksut langat välillä sivuun, mutta empäs laittunutkaan, koska piti saada jotain KYH-työtä alulle :) Nyt muistan pörröisen langan nimenkin, se on Novitan Teddy-lankaa. Olin väärässä myös siinä, että lankaa olisi valmistettu viimeksi joskus kymmenen vuotta sitten. Kyllä sitä on ollut tuotannossa sen jälkeenkin, mutta minulla olevat kerät ovat vanhoilla vyötteillä ja varmaan sen kymmenen vuotta vanhoja ainakin. Pipossa on tarkoitus käyttää loppuun pieni nöttönen Sirdarin Hug-lankaa vaaleanpunaisena. Sekä neonvihreä-musta pipo että tämä valko-vaaleanpunainen ovat sellaisia, että viimeksi lankavarastoa siivotessani tein valmiiksi lahjoituspipoja varten lankayhdistelmiä, joissa tarkoitus on käyttää loppuun mahdollisimman paljon jämiä. Nyt on helppo napata valmiiksi valitut langat ja alkaa neuloa - kerrankin olen ollut suunnitelmallinen ja järjestelmällinen lankojen kanssa :) Pääväriltään valkoinen pipo on KYH nro 3.

Ei kommentteja: