5.6.16

Queen mandala, parts 1-4


Queen mandalan neljännessä osiossa kolmannen osion kukkarengas kiinnitettiin aloituksen ympärille ja kukkarenkaan ympärille virkattiin muutama kerros isoäidinneliöiden tyyliin. Omassa tekeleessäni kukkarenkaan ja aloituksen väliin jäi kolmisen senttiä tilaa, joten tein siihen väliin yhden ylimääräisen kerroksen omasta päästäni. Ohjeessa kukkarengas kiinnitetään ilman mitään välikerroksia. Ehkä olin venytellyt omaa kukkarengastani turhan paljon, koska se tosiaan oli ihan liian iso aloituksen ympärille. Neljännen osion viimeisellä kerroksella käytin loppuun ohuen hopeakimalteisen langan, jota olen käyttänyt Queen mandalan keskustassa muutamalla kerroksella. Hopealanka ei riittänyt ihan koko kerrokselle, mutta en jaksanut purkaa ja säätää sitä tasaisemmin koko kerrokselle. Minun Queen mandalastani tulee ympyräliivi ja koitan sijoitaa ilman kimalletta jääneen osuuden yläreunaan, jossa se voi jäädä kaulukseksi taittuvan reunan alle. Seuraavaksi pitääkin mittailla, että josko kohta ympyrääni pitäisi jättää kädentiet.

Ei kommentteja: