1.6.16

Southern Diamonds Shawl, versions 1 & 2, part 1

Jossain seuraamassani Facebookin virkkausryhmässä mainostettiin ELK Studion Southern Diamonds Shawl CAL:ia. Huivi näytti kivalta ja halusin tehdä sellaisen. Kotoa ei vaan löytynyt mitään sopivaa lankaa tähän huiviin, koska halusin tehdä siitä kesäisen enkä siksi halunnut langaksi mitään villaa sisältävää. Siis kaikki nurkat on täynnä lankaa, mutta ei mitään sopivaa lankaa kuitenkaan?! Puhisin Facebook-seinälläni langan puutetta ja parikin kaveriani lupasi penkoa lankavarastojaan, jos niistä löytyisi sopivaa lankaa. Ennenkuin mikään lankalähetys saavutti minua, menin käymään Eurokankaassa ihan muussa kuin langanostotarkoituksessa, mutta siellähän ensimmäisenä osui silmiin kotimaisen valmistajan pilkullinen akryylilanka, jota sai kolme kerää kahden hinnalla. Yritin olla järkevä ja tein ensin ne muut ostokset, joiden takia liikkeeseen olin tullut, mutta kun se pilkullinen lanka huuteli kassan vieressä, niin pakkohan sitä oli sitten ostaa :) Siis minä, joka en osta koskaan akryylilankaa ja olen pitänyt sitä kotimaista valmistajaa kohtaan ostoboikottia monta vuotta, menin ja ostin kolme kerää akryylilankaa. Mitäs turhista periaatteista... Aloitin huivia heti tästä Veera-langasta, mutta ensi alkuun oli ihan liian pieni koukku ja purin aloituksen. Lankaa myös näytti kuluvan pelkästään ensimmäisiin kerroksiin paljon, joten otin kaveriksi yksiväristä valkoista akryylilankaa varaston kätköistä. Ensimmäisen osion eli kerrosten 1-11 jälkeen ensimmäinen versioni näytti tältä, kun sen kuvasi hämärtyvässä illassa nurmikolla:


En ollut edelleenkään varma, että tykkäänkö ostamastani langasta ja kun olin muutaman päivän vanhempieni luona, niin kaivelin siellä äitini ja minun yhteisiä lankavarastoja kivemman langan toivossa. Löytyi pieni pussillinen kirpparilta ostettuja yhteensointuvia valkoisia ja liloja lankoja, jotka kuvittelin sopiviksi tähän malliin. Aloitin siis samalla mallilla uuden huivin ja taas totesin, että malli vie paljon lankaa, varsinkin kun teen sitä isolla koukulla. Toiseen aloitukseen tein kerroksia vuorotellen valkoisella ja lilalla langalla, valkoinen kului niin uhkaavasti, että pengoin seuraavia kerroksia varten vielä toista valkoista lankaa. Varalla on myös toista lilaa lankaa ja huivista taitaa tulla melkoinen kokoelma omituisia lankoja. Omituisessa valossa napattu kuva, jossa lila ei näytä ollenkaan niin lilalta kuin luonnossa:


Southern Diamonds -huiveja on nyt siis kaksi aloitettuna, kummankaan langoista en erityisemmin tykkää eikä kumpikaan ole minun väriseni. Silti aion jatkaa näitä molempia aloituksia :) Huivin mallista tykkään edelleen. CAL:in kaikki vihjeet ovat jo tulleet ja muilla on valmiita huiveja, joten tiedän, että monenlaisille langoille tämä huivimalli sopii. En vaan tiedä, sopiiko se minun valitsemilleni langoille. Haaveilin jostakin hieman kiiltävästä ja vähän epätasaisesta langasta, yksi sellainen löytyikin äitini varastosta, mutta se oli melko räikeän turkoosi ja mahdollisesti tarvitsen sen ihan toiseen projektiin :) Alla vielä yksi kuva pilkullisen huivini aloituksesta, jossa nätti malli tulee ehkä vähän paremmin esiin kuin noissa kahdessa ylemmässä kökkökuvassa:


1 kommentti:

Salaneuloja kirjoitti...

How pretty! You know what colors to choose so that the shawl has a harmony between colors.