29.2.16

Asustesettejä lahjoitettavaksi

Helmikuun tavoitettani, että joka päivä pitää saada joku neule valmiiksi, koitin täyttää tekemällä asusteita hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaksi. Samalla koitin käyttää lankavarastosta jämiä ja outoja lankoja pois. Lankalaatikossa on pyörinyt muutaman vuoden useampi kerä vihreää ja hyvin paksua lankaa. Kerran koitin siitä jo pipoa tehdä, mutta oli ihan liian tönkkö mielestäni. Johonkin tämä lanka kuitenkin pitää saada käytetttyä :) Lopulta päätin erotella langan kaksi säiettä toisistaan ja sitten olenkin saanut käytettyä sitä jo melkein kaksi kerää näihin asustesettihin. Ainakin kaksi kerää samaa lankaa on vielä jäljellä, joten asustesettejäkin saan siitä tehtyä vielä ainakin pari :)


Ensin vihreää lankasäiettä ihan pelkältään lapasiin ja pipoon. Koitin tehdä sen verran isot, että mahtuu isommallekin pojalle. Peukalo näyttää kuvassa suhteettoman isolta muuhun lapaseen verrattuna, mutta ei se mieheni käteen näitä sovitellessa ihan noin pahalta näyttänyt :)


Sitten halusin kokeilla raidoitusta, jonka jäin Pujoliivin blogissa. Siellä tosin on raidoitettu monella värillä, mutta minä tein tälläistä kaksiväristä. Tämä olikin jo ihan tarpeeksi vaativaa kirjoneuletta minulle :) Vihreän lankasäikeen kaverini on tummansinisiä Seiskaveikan jämiä.


Broken seed -sukkia olen nähnyt paljon blogeissa ja sitäkin halusin testata. Aikas kivat tuli lapasista ja pipostakin tällä neuleella, jonka toiset suomentaa rikottu helmineule ja toiset taasen räjähtänyt helmineule. Näissäkin vihreän lankasäikeen kaverini tummansininen Seiskaveikka. Enää ei jäänyt paljon tummansinisiä 7 V -nyttyröitä!


Sitten unohdin hetkeksi vihreän langan ja neuloin valmiiksi one row lace scarf:in, jonka olin aloittanut ehkä vajaa vuosi sitten. Huiville tein kaveriksi baskerimyssykän. Neuloin myssykkää lauantai-iltana UMK-finaalia katsoessa. Sen verran jänskätti tuo finaali, että unohdin tehdä myssykkään toisen lisäyskerroksen :) Huomasin tämän vasta kavennuksia tehdessä, kun ei mennytkään kerroksien silmukkamäärät ihan niinkuin piti. Onneksi tuo lanka on sen verran "lötköä", että baskerin lötköttää, vaikkei siinä ole niin paljon silmukoita kuin yleensä. Ja kuvasta päätellen huivissakin on virhe... Silmukoita pääsi kerran karkaamaan puikolta ja sen seurausta on varmaan tuo virhe, kun en ole ihan oikein saanut poimittua langankiertoja takaisin. 

Näistä seteistä kaksi ensimmäistä matkasi jo eteenpäin, kaksi seuraavaa jäväät ehkä odottamaan ensi joulua :) 

Ei kommentteja: