10.2.16

Tammikuun langankulutus

Jo aiemmin valmistunut huivi Novitan Tico Tico -langasta, jonka pingotin vasta tammikuussa. Oli vähän pakko, koska tämä piti saada lahjapakettiin :)

Tammikuu oli melko hiljainen valmistuneiden töiden osalta. Helmikuulle laitoinkin sitten itselleni kovat tavoitteet: en osta yhtään lankaa ja joka päivä pitää valmistua jotakin, yksi lapanen tai sukka riittää kuitenkin päivän saldoksi. Nooh, en tietenkään ole pysynyt tavoitteessani noissa valmistuvissa töissä, osaltaan siksi, etten ole muistanut pitää käsityötä kaikkialla mukana ja osaltaan siksi, että olen vaan hidas. Mutta tammikuun kulutukseen siis tuli nämä:

2 x maitokahvin värinen baskerimyssykkä 120 g
1 x musta-kirjava baskerimyssykkä 65 g
2 x virkattu jämälankapatalappu 88 g
1 x vihreät lapaset lahjoitukseen 60 g

Kulutusta yhteensä 333 grammaa, mutta aikaisemmin unohtuneita lankaostoja oli 385 gramman edestä. Joten vuosi alkoi lankavaraston kasvulla. Senkin vuoksi koitan nyt helmikuussa olla ostamatta lankaa ja kuluttaa sitä sen sijaan mahdollisimman paljon.


Tälläisetkin valmistui tammikuussa, mutta menivät kuvan ottamisen jälkeen purkuun... Tarkoitus oli käyttää tuo aniliininpunainen alpakkalanka loppuun. Jossain kohtaa totesin, ettei se lopu ellen tee todella pitkiä varsia. Olin siis aloittanut kärjestä nämä. Tein ensin toisen sukan valmiiksi ja sitten vasta aloitin toista enkä näköjään muistanut miten olin ensimmäisen aloittanut, koska kärkien harmaat osat ovat ihan erimittaiset... Ja vaikka työn edetessä näitä mittailin ja vertasin joululahjaksi tekemiini sukkiin, niin näistä tuli ISOT. Paljon isommat kuin piti. En oikein usko, että kukaan 45-kokoa käyttävä mies haluaa tälläisiä sukkia. Tai siis nämä menisivät vielä isompaankin jalkaan, koska alpakka ei kovin joustavaa ole. Otin juuri itse käyttöön alpakkasukat, jotka olivat mittailujeni mukaan kokoa 35/36 ja muutaman käyttökerran jälkeen eivät meinaa pysyä 37/38 kokoisessa jalassani. Mutta nämä onnettomat sukat, joita väkersin koko tammikuun muuttuivat takaisin langaksi ja ehkä otan pienemmät puikot ja jonkin tiukemman mallin. Tai teen jotain ihan muuta näistä langoista.

1 kommentti:

Salaneuloja kirjoitti...

Kyllä sä ne langat vielä kesytät.