24.4.05

Mihin mun aika menee?!

Kuukausi hurahtanut enkä ole ehtinyt kirjoittaa mitään. Työt täyttää päivät hyvin tehokkaasti. Hahtuvahousuja valmistuu tasaista tahtia. Lankadieetin jälkeen tein kahdet hahtuvapökät rosa-lilasta virolaisesta hahtuvalangasta ja kun sitä jäi vähän, niin olen nyt yhdistänyt sitä harmaan hahtuvalangan kanssa ja tehnyt niitä pöksyjä kolmet ja neljännet on työn olla. Valitettavasti en ehtinyt rosa-liloja hahtuvahousuja edes kuvata ennenkuin lähtivät maailmalle. Myös yhdet Poutapilvi-hahtuvahousut tuli tehtyä ja seuraavat ovat työn alla. Tänään ostin Saaristolaismarkkinoilta taas vähän lisää hahtuvalankaa. Ihan oikeasti ostin tarpeeseen, koska sekä luonnonmusta että oranssikirjava hahtuvalanka oli aivan loppu. Reilut 800 grammaa lankaa siis tuli ostettua.
Tilkkujen Yö oli viikko sitten, Turussa meitä oli parhaimmillaan kahdeksan tilkkuilijaa, kymmenisen tilkkua valmistui ja useita keskeneräisiä tilkkuja vietiin kotiin jatkettavaksi. Saimme valtaisen lankalahjoituksen PiikkoPirrasta ja niitä hakiessani tarjouskorista halusi mukaan kaksi kerää Canto-lankaa. Jonkinlainen huivi siitä on tulossa, luultavasti virkkaan verkkopohjan, johon pujottelen Cantoa. Kävin toisessakin lankakaupassa katsomassa Canto-langasta tehtyä huivia ja sieltä taas mukaan halusi kaksi vyyhtiä tummanruskeaa bukleelankaa. Anopin kangaspuissa odottaa kutomista edelleen shaaliloimi. Ensimmäinen shaali on ollut keskeneräisenä, koska langat meinaavat loppua ja tämä ruskea bukleelanka varmaankin pääsee täydentämään sitä.
Ompeluakin on tullut harrastettua :) Myyntiin olen tehnyt kuusi (oikeastaan yhdeksän) kantoliinaa, kolme flanellivaippaa, pari taittovaippaa ja sitten huristellut kaikkea pientä, josta ei ikinä rahaa saa. Esimerkiksi työpaikan ale-päiville muokkasin T-paidoita minihameet meille myyjille :) Jaa miksi tuo kantoliinojen määrä on oikeasti yhdeksän?! Yhdeksän ompelin, mutta niistä kolmeen en ole täysin tyytyväinen ja ompelen ne uudestaan vielä joskus. Uusi saumuri ja ohut trikoo eivät suostuneet kanssani yhteistyöhän ja taisi oma flunssainen olokin haitata työtä. Kantoliinojen ompelun taisin kyllä mainita jo edellisellä kerralla. Nyt niitä on "meidän kaupassa" myynnissä jo muitakin, mutta niitä en ehtinyt itse ommella. Kuva "meidän kaupasta" löytyy täältä etusivulta.
Ai niin, se samettilanka-efektilanka-verkkohuivi on valmis. Jumituin siihen huivimalliin nyt täysin, teen seuraavaa versiota pelkästä samettilangasta.
Pitäisi varmaan suunnitella vähän, mitä tehdä ja millä aikataululla. Kuvittelin, että kesän tullessa hahtuvahousujen kauppa hiipuu, mutta ei sitä ainakaan vielä huomaa. Sitten kun hahtuvahousuja on tarpeeksi varastossa, niin voisin virkata jotakin kesäistä. Sitten kyllä pitäisi ommella vaippoja, kutoa ne shaalit ja neuloa vaikka villasukkia ensi talveksi :)