15.7.16

Huivialoituksia


Kun viimeinen KYH-työ valmistui ja samaa lankaa oli vielä toiseenkin samanlaiseen työhön, niin aloitin Novitan valkoisesta Säde-langasta huivin. Mahdollisimman simppeli malli eli pelkkää oikeaa ja joka toisella kerroksella lisäykset reunoissa ja keskellä. Vähän liiankin simppeliä, koska on hankalampi seurata kumman puolen kerroksella on ja pitäisikö tehdä lisäyksiä. Tämä huivi menee nyt yhdeksi KyJy-työksi, järjestyksessään vasta viides sellainen.

Pinkkiä huivia suunnittelin sitten paljon tarkemmin. Pyörittelin varastossa hilloamiani merinovyyhtejä ja mietin, että mistä niistä tekisin huivin ja millaisen huivin. Huivi pitä päästä tekemään, koska haluan osallistua Kiukkulinnun podcastin Åsarum-KALiin. Siinä pitäisi neuloa Åsa Tricosan malleista ja Asarumin värjäämistä langoista, mutta saa myös tehdä minkä tahansa huivin mista tahansa langasta. Halusin tehdä jotain muuta kuin niskasta aloitettavaa kolmiohuivia, haaveilin jostakin epäsymmetrisestä kolmiohuivista, mutta päädyin kuitenkin huivimalliin, joka on hieman kaareva alareunasta ja yläreunasta ihan suora. Saroyan on huivin nimi ja löytyy ilmaisohjeena Ravelrysta. Kun vihdoin aloitin huivin, niin ohjeen ymmärtämisessä oli pieniä vaikeuksia ja purin aloituksen. Purin seuraavankin aloituksen... Sitten päätin, että seuraan vain reunan lehtikuvion kaaviota ja muutoin sovellan itse. Pitsikuviossakin on vähän soveltamista, mutta kyllä se silti näyttää hyvinkin samalta kuin ohjeen kuvissa. Ohjeessa lisäyksiä ei tehdä ihan niin paljon kuin minä tässä teen, mutta kun en jaksa laskea, että joka seitsemännellä oikean puolen kerroksella jätetään lisäys tekemättä... Vielä en osaa tehdä reunan pitsikuviota ilman ohjetta, mutta muutoin huivi edistyy ihan kivasta. Tämä on samalla KyJy nro 6 ja sitten huomasin, että voinhan minä tuon valkoisen paljettihuivinkin tunkea Åsarum-KALiin, koska onhan sekin huivi :)



13.7.16

Kaikki KYHäilyt valmiina

KesäYönHullutuksen aikana aloitetut käsityöt piti ainakin oman tulkintani mukaan tehdä valmiiksi heinäkuun aikana. Viimeinen valmistui kuitenkin jo 11.7, kun oli hyvää neulomisaikaa monen tunnin bussimatkalla. Molemmat mukana olleet keskeneräiset neulomukset valmistuivat jo hyvissä ajoin ennen määränpäätä ja ehdin aloittaa yhden uudenkin neuleen vielä. Onneksi oli sen verran lankaa mukana, että sain sen uudenkin neuleen aloitettua :)


Jo kesäkuun puolella valmistui nämä kaksi huivihattua jämälangoista. Tykkäsin tehdä huivihattuja ja niihin saa hyvin myös jämäpuuvillanöttösiä käytettyä, mutta en taida tehdä näitä enempää ennenkuin joku testaa huivihattusen toimivuutta käytännössä. Kaikki tekemäni huivihatut ovat lasten kokoa, joten en voi itse testata ja sitä paitsi minulle ei minkäänlainen huivi sovi päähän :)


Jalkapallon EM-kisojen finaalia katsoessa valmistui tämä pieni pussukka...


...joka aukeaa ihan isoksi verkkokassiksi. Olen tehnyt tätä verkkokassia ennenkin lahjaksi, mutta tälle oranssille verkkokassille ei ole vielä saajaa valmiina. Tykkään kassin mallista ja aina kun saan sellaisen valmiiksi, niin mieli tekisi aloittaa uusi. Mutta verkko-osuuden virkkaaminen tuntuu etenevän sen verran hitaasti, että siinä kohtaa aina alkaa työ tympiä. Silti voisin aloittaa tälläisen vielä KyJy-työnä.


Keväällä oli jossain tarjouksessa Novitan Säde-lanka, jota äitini hamstrasi minulle kolmessa värissä. Aloitin ensimmäisenä valkoisesta Säde-langasta huivia ja luulin yhteen huiviin menevän vähintään pari kerää lankaa. Tämä oli matkakäsityöni ja kun bussissa koitin mittailla huivia, niin totesin, että puolitoista kerää per huivi taitaa riittää ihan hyvin. Lanka on melkoisen keinokuituista, joten jos höyryttelen sen kunnolla, niin huivi venyy vielä isommaksi. 


Ilman höyryttelyäkin huivi on noin 150-160 cm leveä. Aloitin heti toisen samanlaisen, koska vain Säde-lankaa oli bussissa mukanani ja matkaa jäljellä vielä. Toinen valkoinen paljettihuivi menee siis KyJy-työksi, jota en ollut suunnitellut :)

9.7.16

Harmaata ja konepestävää

Ystäväni tilasi huivin, jonka piti olla harmaasävyinen, pitsinen ja mieluusti konepestävä. Edellinen harmaasävyinen huivi oli eksynyt pesukoneeseen ja vironvillainen Revontuli-huivi oli kokenut jonkinlaisen muodonmuutoksen... Varastostani löytyi kerä Marks&Kattens Fame Trend -lankaa harmaasävyisenä ja aloitin huivin siitä. Alunperin oli tarkoitus tehdä melko simppeli huivi Allegretto-mallilla, jota olen muokkaillut hieman. Huivin edetessä mietin jonkinlaisen reunahörhelön neulomista, mutta sitten Ullaa selatessa eteen tuli Titanium-huivi. Ihastuin tähän huiviin, jossa yksinkertaiseen perusosaan tuo potkua nätti pitsireunus. Päätin yhdistää Titaniumin reunapitsin neulomaani huiviin. Siinä kohtaa totesin, ettei yksi kerä Fame Trend -lankaa riitä ja muutoinkin pitsireunus olisi kiva tehdä eri langalla. Keskeneräinen huivi oli mukana, kun poikkesin Piikkopirtaan etsimään jotain ihan muuta ja muistin samalla etsiä huiviin lisää lankaa. Katia Socks Merino Tweed -langasta löytyi sopiva sävy ja se oli sopivasti myös tarjouksessa liikkeessä silloin :)


Huivi kasvoi melkoisiin mittoihin, vaikken erityisemmin pingottanut sitä. Joitakin pitsihuiveja saa oikein venyttää, mutta tämän vain kastelin ja kiinnitin lähinnä yläreunan. En huomannut mitata huivia tarkemmin, koska oli kiire toimittaa se tilaajalleen, mutta en kyllä koskaan ennen ole näin isoa huivia tehnyt. Reunan pitsikuvion kärkiä kiinnitin nuppineuloilla, mutta en tarpeeksi huolella, koska kaikki kärjet eivät tule yhtä selkeästi esiin. Reunapitsi kuitenkin vetää huivin perusosan reunan hauskan aaltoilevaksi. 


Fame Trend -langasta olen neulonut ennenkin, mutta Katian Merino Tweed -sukkalanka oli uusi tuttavuus. Lanka sopii mielestäni oikein hyvin tuohon reunapitsiin, koska se on jotenkin liukkaamman ja raskaamman oloista kuin muutoin huivissa käyttämäni lanka ja siksi laskeutuu kauniisti. Varmasti tämä sopii sukkiinkin, mutta minä kun en tykkää neuloa ohuista langoista sukkia, niin neulon niistä huiveja. 


Lankaa tähän huivin meni yhteensä 130 grammaa. Fame Trend -langasta jäi jonkin verran eli sitä kului ehkä 90 grammaa ja loput huivin painosta tuli pitsireunuksesta. Puikot oli varmaankin kokoa 5,5. Samoilla puikoilla neulon oikeastaan kaikki pitsihuivit oli lankana sitten vironvillaa tai jotain ohuempaa. Neulon melko löyhää ja tykkään pingottaa huivit kunnolla, joten sitten ne kasvavat aikalailla. 


Tätä huivia oli kiva neuloa ja se valmistui yllättävän nopeasti sitten kun vauhtiin pääsin. Huivi taisi olla kuitenkin melkein kuukauden valmiina ennenkuin sain aikaiseksi pingottaa sen. Tästä huivista jääneistä langoista on myös jo valmistunut huivi, kehittelin niiden lankojen kanssa omaa ohjetta matalaan kolmiohuiviin. 

7.7.16

KyJy-päivitys

Nyt löysin tämänvuotisen KyJyn (KesäYöstäJouluYöhön) viralliset säännöt. En osallistu tähän haasteeseen virallisesti, joten voin omaan varjokyjyilyyni soveltaa sääntöjä, mutta silti on kiva tietää ne oikeat säännöt. Oikeasti pitäisi aloittaa 20 uutta käsityötä, mutta minä aloitan silti 24 kappaletta. Alunperin ajattelin aloittaa uudet käsityöt tiiviiseen tahtiin ja saada kaikki aloitettu jopa heinäkuun aikana. Tästä ideasta pitää luopua ihan käytännön syistä: en omista tarpeeksi puikkoja enkä halua kantaa lomareissuun kymmentä eri lankaa mukaan vain sen takia, että aloittaisin siellä KyJy-töitä. Virallisten sääntöjen mukaan kaikki työt pitää aloittaa syyskuun loppuun mennessä ja sitä pidän itsellänikin takarajana, mutta toivottavasti aloitan kaikki KyJyt jo reilusti sitä ennen. Lankamäärän pidän myös virallisten sääntöjen mukaisena eli vähintään 50 g tai 250 m per työ.


Neljäs aloitettu KyJy on baskerimyssykkä, johon pitäisi mennä vähintään 60 grammaa lankaa eli pysyn sääntöjen rajoissa :) Lnagan vyöte on taas kadoksissa, mutta puuvilla-modaalia se on ja sitä tulee kahta eri väriä tähän myssykkään. Lähipäivinä on tarkoitus aloittaa ainakin yksi huivi, joka sopii niin KyJy-työksi kuin Kiukkulinnun podcastin Åsarum-KALiin. Villasukkiakin pitäisi aloittaa ja mieluusti vielä tehdä valmiiksikin heinäkuun aikana. Inventoin myyntiä varten tekemäni villasukat ja totesin, että puutteita on värivalikoimassa :) Elokuun alussa pidän käsitöiden myyntinäyttelyä, jota varten pitäisi nyt nopsaan tehdä ainakin muutamat sukat. Myyntinäyttelyä varten pitäisi toki tehdä paljon muutakin, joten kyllä sinne lomareissuun pitää kantaa lankaa mukaan. Toki paikan päältäkin saa lankaa, mutta kun lankavarasto on vain pullistunut viime aikoina, niin pitäisi sieltä löytää tarpeeksi sopivia lankoja :)

5.7.16

Kesäkuun langat

Kesäkuun käsitöistä on suurin osa jo esitelty, mutta muutaman valmistuneen työn kuvan sain säästettyä vielä tähän postaukseen :) Huomasin, että viime kuun aikana käsityöt jyräsi muiden ajanvietteiden kuten lukemisen yli. Tavoitteenani on lukea 52 kirjaa vuodessa, mutta taas olen pahasti jäljessä tavoitteesta. Kesäkuun käsityöintoon on toki vaikuttanut myös se, että jalkapalloa katsellessa on aikaa neuloa :)

Ehkä toukokuussa tai sitten jo aikaisemmin aloitettu jämälankapatalappu, johon vasta kesäkuussa löytyi tarpeeksi lankoja :)

Lankaa kului yhteensä 1955 grammaa näihin:
tilattu pitsihuivi 130 g
ed.huivista jääneistä langoista matala kolmiohuivi 70 g
Southern Diamonds Shawl Novitan Veera-langasta 170 g
Southern Diamonds Shawl lila-valkoinen 215 g
matala kolmiohuivi Novitan Tico Tico -langasta 85 g
virkattu simpukkahuivi, vaaleansininen 110 g
virkattu simpukkahuivi, kellertävä 100 g
musta-neonvihreä pipo 40 g
valk.joustinneulepipo v.pun. raidoilla 65 g
joustinneulepipo Novitan Teddy-langasta 65 g
joustinneulepipo mohairreunuksella 70 g
4 x lapsen huivihattu 105 g
baskerimyssykkä puuvilla-modaali-langasta 60 g
ylläriraitasukat 135 g
luonnonvalkoinen virkattu peittotilkku 25 g
ruskeasävyinen virkattu peittotilkku 30 g
jämälankapatalappu, valk-beige 50 g
jämälankapatalappu, t.sin-siniharmaa 45 g
jämälankapatalappu, puna-harmaa 30 g
jämälankapatalappu, lilasävyinen 35 g
jämälankapatalappu, kirkassininen-tummasininen 45 g
jämälankapatalappu, puna-oranssi 40 g
jämälankapatalappu, musta-harmaa 45 g
jämälankapatalappu, puna-musta 50 g
jämälankapatalappu, valk-beige-harmaa 50 g
jämälankapatalappu, v.sin-valk-v.vihr 45 g
13 x kestovanulappu 45 g

Tämän patalapun aloitin varmaan pääsiäisen tienoilla, mutta vasta nyt se valmistui, kun löytyi sopivan sävyisiä harmaita lankoja lisää. 

Kesäkuun aikana valmistui siis 13 kestovanulappua, 10 patalappua, 9 päähinettä, 7 huivia, 2 peittotilkkua ja yhdet sukat. Yhteensä 42 työtä, joista suurimman osan aloitin vasta kesäkuun aikana. Toki mukana on pieniä töitä, mutta silti olen oikein tyytyväinen tekemisiini. Tokihan sitä olisi voinut pusertaa langankulutuksen vielä kahteen kiloon :)

MUTTA, kesäkuun aikana ostin ja sain 2300 grammaa lankaa! Näistä 400 grammaa on ajateltu heti käytettäviksi eli sille määrälle on edes jonkinlainen suunnitelma. 600 grammaa on suunnittelemaani peittoa varten, jota en ehkä kuitenkaan vielä kesällä ala virkata. Sitten ostin värjäämistä varten 500 grammaa villalankaa ja sain ystävältäni 800 grammaa lankaa, jota ehkä myöskin käytän värjäämiseen. Vaikka lankavarasto kasvoi taas 345 grammalla, niin en ole vaipumassa epätoivoon alati kasvavan varastoni kanssa. Kesken on kaksi virkattavaa peittoa, joihin uppoaa paljon lankaa ja suunnitelmissa kaksi virkattavaa peittoa lisää. Tosin suunnitelmista ainakin toiseen pitää ostaa lisää lankaa :)