9.5.05

Vaihteeksi pari kuvaa

Minähän olen ihan kokonaan unohtanut laittaa kuvat joululahjoiksi tekemistäni asusteista. Eli jos joku innokas jo miettii ensi joulun lahjoja, niin tässä ehkäpä ideoita :) Silloin joskus, kun minulla oli vielä aikaa kaikkeen, niin aloitin joululahjojen miettimisen heinäkuussa.



Tässä jouluun sopivan värinen asustesetti, jonka tein ystävälleni. Pipossa yhdistetty Peluche- ja Nalle-lankoja, kaulahuivissa näiden lisäksi tunnistamatonta ohutta mohair-lankaa. Kaulahuivi on neulottu poikittain ja raidat muodostuvat nurjien ja oikeiden silmukoiden kerroksista. Nurjaa ja oikeaa on aina kaksi kerrosta peräkkäin ja lankoja vaihtelin niin, että pörröinen Peluche-lanka näkyy yhtä paljon molemmin puolin. Sormikkaita en jaksanut neuloa, vaan ostin valmiit ja neuloin niihin rannekkeet, jotta sopisivat settiin.



Hups, tämähän onkin vähän isompi kuva! Miehen siskon lapset (jouluna 3- ja 6-vuotiaat) saivat lähes samanlaiset asustesetit. Neliöpipot ovat kimmeltävää ja pörröistä Ornaghi Filatin Lapillo-lankaa yhdistettynä beigeen Nalle-lankaan. Samaa lankayhdistelmää on valmiisiin sormikkaisiin neulotut rannekkeet. Jotta tytöt erottaisivat pipot, niin pienempään pipoon tuli tupsut kulmiin.