18.10.16

KyJy-sukkia

Ajattelin esitellä kaikki KesäYöstäJouluYöhön-neulomukseni myös valmiina, ettei kukaan luule, että huijaan tehneeni ne kaikki valmiiksi :) Keskeneräisiä KyJy-töitä on tällä hetkellä enää kaksi, joten hyvältä näyttää niiden suhteen. Otin ehkä turhankin helppoja ja nopeita töitä tähän tempaukseen, mutta parempi ehkä niin, ettei tule stressi tekemättömistä käsitöistä. Kun hauskaahan tämän pitäisi olla :)

Tällä kertaa esittelyvuorossa on KyJy-tempauksen sukat ja laitan ne nyt aloitusjärjestyksessä näytille, vaikka valmistumisjärjestys oli melkein päinvastainen.


KyJy nro 1 on nämä lyhytvartiset sukat/tossut, joita alunperin aloitin sniikkerien ohjeella, mutta vaihdoin pian tavallisen kärjestä aloitetun sukan ohjeeseen ja lopulta vielä säädin varren kanssa niin, että näistä tulikin enemmän töppöset tai tossut kuin sukat. Sukan suu on kaksinkertainen ja virkkasin taitteen kiinni ja siinä hommassa sain kulutettua loppuun viimeisenkin metrin tuota siniharmaata lankaa. Näillä piti osallistua mewiin jämäKALiin, mutta unohdin postata sukat KALin aikana.


Poke-pallon väriset Heath' socksit tein sopimaan Langanlumouksen Pokemon-KALiin ja Tuin kutomon Ledger-KALiin. Näistä piti tulla sukat itselleni. Mitoitin taas kerran väärin ja sukat venyivät ihan liian isoiksi minulle. Mutta niillekin on löytynyt ottaja ja saan vaihdossa lankaa tai jotakin :) Nämä sukat olivat KyJy nro 11.


Viimeisenä KyJy-työnä eli numerolla 24 aloitin mustat Meeri-sukat karvareunalla. Nämä olivat samalla myös tilaustyö, joten lähtivät eteenpäin heti, kun valmistuivat.


17.10.16

Vielä kaksi KyJy-pipoa

KesäYöstäJouluYöhön-tempauksessa aloitin kaiken kaikkiaan yhdeksän päähinettä, joista olen seitsemän esitellyt jo aikaisemmin. Esittelemättä on vielä kaksi päähinettä eli ne, jotka eivät ole joustinneulepipoja.


KyJy nro 4 oli puuvilla-viskoosilangasta neulottu baskeri. Langan ostin kesällä Lankaruudusta ja sitä oli kolme kerää: kaksi vihertävää ja yksi ruskea. Tein ensin yhden baskerin pelkästä vihreästä ja tähän toiseen yhdistelin loput vihreät ja sen ruskean kerän. Vaihtelun vuoksi tein joka kolmannen kerroksen nurin ja tämä neule söikin enemmän lankaa kuin koko ajan sileää tehty baskeri. Jouduin siksi tekemään vähän matalamman baskerin kuin yleensä, mutta hyvin se näyttää "lököttävän" ainakin kampauspään päässä :)


Turkoosi myssykkä on KyJy nro 17. Idea on Tuin Kutomon Ledger-KALista napattu ja nyt siihen löytyy ohjekin Ravelrysta. Tällä sain siis osallistuttua Tuin Ledger-KALiin ja sen jälkeen tämä Mietintämyssy onkin jo päätynyt ystäväni päähän :)

3.10.16

Syyskuun langankulutus

Lasten joustinneulepipoja, joilla voin osallistua useampaan KnitALong-juttuun, koska ovat jämälangoista ja joululahjoiksi menossa, muun muassa Joku roti sentäs -podcastin jouluKALiin. 

Syyskuussa koitin kuluttaa jämänöttösiä pois ja neuloa jotenkin järjestelmällisesti lasten villasukkia myyntiin. Tulleet langat olivat enimmäkseen jämänöttösiä ja ainakin osittain tarpeeseen ostettuja. Ostin ystäväni tilaamaan huiviin lankaa ja samalla ostin muutamaan muuhunkin, mutta eriväriseen huiviin samaa lankaa :)

Syyskuun aikana valmistuneet aikuisten pipot, jotka eivät kuuluneet KyJy-aloituksiin ja jotka kaikki voin laittaa Mewiin podcastin jämäKALiin

mustat Meeri-sukat karvareunalla 100 g
3 x harmaa-kirjavat lasten sukat 180 g
pinkit Meeri-sukat lapselle 55 g
vinoneulottu huivi 115 g
one row lace scarf 100 g
tunturineule-tuubihuivi 95 g
7 x aikuisten joustinneulepipo 355 g
5 x lasten joustinneulepipo 150 g

Tämä setti menee lahjoitukseen ja on jämälangoista, joten tälläkin voi osallistua moneen KALiin :)

Lankaa kului syyskuun aikana reilusti yli kilo! Eli tarkalleen 1150 grammaa. Vastaavasti lankaa tuli varastoon "vain" 605 grammaa, joten pitkästä aikaa lankaa kului kuukauden aikana enemmän kuin sitä ostin. Useita neuleita on kesken ja lisää neuleita suunnitteilla varastosta löytyvistä langoista, joten toivottavasti tämä langankulutustahti jatkuu loppuvuoden :)

KyJy-työt numero 18 ja 19 ovat tässä, molemmat tuubihuivit menevät joululahjoiksi, joten osallistun niillä myös Tuin kutomon ja Kiukkulinnun yhteiseen lahjaKALiin.