29.7.09

A good idea?

Kaikki puikoissa :) blogissa on heinäkuun ajan säärystin-tempaus. Ajattelin heti tempauksen alkaessa, että tähän kyllä osallistun. Mutta unohdin koko asian, kunnes siitä onneksi muistuteltiin tuolla blogissa. Toiveena oli, että säärystimet on tehty konepestävästä langasta ja kun idean äiti eli Sinikka käytti ehtaa akryylia, niin minäkin kaivelin akryylilankoja esiin. Project Spectrumin väriteeman mukaan ajattelin tehdä punaisia säärystimiä. Sitten ajattelin, että pitää tehdä jotkut miehekkäämmänkin väriset. Sitten halusin käyttää loppuun muutaman keltaisen myttyrän. Jotta pääsisin toteuttamaan kaikkia ideoita mahdollisimman nopeasti, niin tein kaikkia säärystimiä vasta yhden. Ihan hyvä idea kai? Nyt on tehtävä parit näille vaikka väkisin. Tosin mieli tekisi neuloa vielä toisetkin siniset säärystimet.

* Leg warmers without pairs - is it good idea to knit first only one of each pair?! These will go to senior citizens in sheltered home in Oulu. There's leg warmers project in this Finnish blog.

26.7.09

Kesäretki julkineulomaan :)

Ehkä voin kutsua jo perinteeksi kesäretkeä, jonka aikana lapsukaiseni käy Herra Hakkaraisen talossa äitini kanssa ja itse pääsen sillä välin käsityötapaamiseen. Viime kesänä tein ekan kerran tälläisen retken ja nyt oli sitten jo toinen kerta :) Lapsukainen pääsee Hakkaraista katsomaan vain sellaisena lauantaina, kun Tyrvään seudun neulojat kokoontuvat. Heidän tapaamisista ja muista kuulumisista voi lukea Lankaliiga-blogista. Tänä kesänä olen koittanut sovittaa tätä Sastamalan retkeä jo pariin lauantaihin, mutta nyt vasta se mahtui kalenteriin.

Lankaliiga kokoontuu kesällä Laiturikahvilassa, jonka terassi oli todella viihtyisä. Enpä huomannut ottaa yhtään kuvaa kahvilassa, mutta matkalla sinne napsin sentään joitakin kukkakuvia. Olin ajoissa paikalla ja nostin heti lankakerät pöydälle, että minut tunnistettaisiin neulojaksi. Kohta paikalla tuli Famu ja kaksin sitten vietimmekin siellä aikaa. Juteltavaa riitti ja pari tuntia vierähti nopeasti. Virkkasin ensin graffitia, joka jäi Laiturikahvilan läheiseen puuhun. Loppuajasta ehdin neuloa säärystintä Kaikki puikoissa-blogin tempaukseen.


Paluumatkalla ajoimme Karkun kautta, jonka juna-asemalla on kiva Ruusukahvila ja sen yhteydessä paikallisten käsityöläisten tuotteita myynnissä. Ihastuin kirjankansista tehtyihin käsilaukkuihin. Enkä tietenkään huomannut ottaa kuvaa niistä. Lapsukainen ihastui kahvipusseista tehtyihin pannunalusiin ja halusi omilla rahoillaan ostaa sellaisen isälleen tuliaiseksi :) Valitettavasti kahvila on enää heinäkuun loppuun saakka auki ja seuraavan kerran joulumarkkinoiden aikaan. Mutta jos ensi viikon aikana olette lähistöllä liikkeellä, niin kannattaa poiketa!


Startitis vaivaa, olen tuota säärystin-tempausta varten aloittanut viidet säärystimet... Uuden Revontuli-huivin aloitin myös, baskeri edellisestä Revontulesta jääneistä langoista on kesken, heti kuun alussa aloitetut villasukat on edelleen vaiheessa, testineulottavista sukista vasta toinen on valmiina. Lisäksi on Kesäyön Hullutuksen aikana aloitettuja töitä kesken. Tuli vähän plääh-olo niiden kanssa, kun kadotin yhden huivin langat. Harmaa ainaoikein-huivi vanhasta Teddy-nimisestä langasta ainakin jää kesken, ellen nyt pian löydä siihen lisää lankaa. Mustasta mohairista piti tulla huivi, mutta hermot menee mallineuleen kanssa enkä tykkää langastakaan, joten siitä tulee kauluri, johon sain innoituksen ja idean tästä. Muita keskeneräisiä KYH-töitä on virkattu heijastin, huivi Brazil Stripe-langasta ja varmaan unohdin vielä jonkun.


Lankahamstrauksista en ota edes kuvaa :) Hyvä etten hihkunut ja hyppinyt, kun löysin paikallisesta Citymarketista ale-lankojen laarin. Olen aikaisemmin ajatellut, ettei ole mitään järkeä ostaa lankaa tiskirättejä varten. Mutta sieltä laarista poimin punertavaa Novitan Bambu-lankaa juuri rättejä varten. Yhtäkään tiskirättiä en ole vielä neulonut ja tuosta bambulangasta haluaisin tehdä jonkun nätin rätin, jota voi pitää näytillä. Ne varsinaiset käyttörätit taidan tehdä varastossa marinoituneista langoista. Sitten joskus. Nyt en ehkä hetkeen aloita mitään uutta työtä. Ale-laarista lähti mukaan muutakin kuin bambuista lankaa, mutta leikitään, että ne ovat lähinnä äitini käyttöön. Lisää lankaostoksia tulee viimeistään parin viikon päästä, kun käväisen Virossa. Pääasiana on ihan muut jutut kuin shoppailu, mutta ainahan sitä lankaa ehtii ostamaan :) Mistä tulikin mieleen, että tyrkytän edelleen ylimääräisiä lankoja (ja muutakin) huutiksessa. Sitä mukaan, kun pääsen syvemmälle lankavaraston kätköihin, niin tuonne ilmestyy lisää lankaa myyntiin. Lähiviikkoina liikuskelen Tampereen seudun lisäksi pääkaupungissa ja Turussa eli postituskuluilta voi välttyä, jos johonkin näistä kaupungeista saamme treffit sovittua.

Loppuun huomio, että olen tähän mennessä tänä kesänä käynyt kolmen eri kaupunkin käsityötapaamisissa: Tampere, Jyväskylä ja Sastamala. Tavoitteena on lisätä siihen elokuun aikana vielä pari paikkakuntaa, ainakin kotoisa Turku :) Ja Helsingissä näyttäisi olevan sopivasti tapaaminen elokuun alussa ja mahdollisesti ehtisin sinne silloin.

20.7.09

Red, part 2

Something more to Project Spectrum's red period:
Revontuli ( The Northern Lights) shawl from Ulla (Finnish knitting magazine on the web), yarn from Estonia and 5,5 mm circular bambu needles. My grandma ordered this and now it will go as a name day present to one of her cousins.

Kuudes Revontuleni valmistui pari päivää sitten ja eilen ehdin sitä onneksi kuvaamaan. Tänään ei sää suosi ulkona kuvaamista, kun vettä on tullut koko päivän. Tämäkin Revontuli on tehty vironvillasta ja 5,5 mm bambupyöröillä ja muuten ohjeen mukaan, mutta kaikissa lisäyksissä vain otin langan puikolle enkä kiertänyt sitä mitenkään. Tykkään tehdä tätä "reikäisempää" versiota, koska se on vähän nopeampaa kuin ihan ohjeen mukaisilla lisäyksillä tekeminen. Lankaa meni 175 grammaa ja loppukerästä aloitin jo baskeria. Koitan soveltaa mummuni pitsisukkien mallineuletta baskeriin. Samainen mummu vie tämän huivin serkulleen nimipäivälahjaksi tällä viikolla. Mummuni tilasi tämän huivin varmaan jo keväällä ja silloin valitsimme sopivan langan. Heinäkuun alussa mummuni alkoi kysellä, että valmistuukohan huivi Kirstinpäiväksi :) Tämän Revontulen olisin voinut kyllä itsekin pitää, aikas lailla minun värit.

19.7.09

Red, part 1

In Project Spectrum colour is now red and material metal. I think these both elements are in these crochet trinkets, which I also sell in my net shop.

Project Spectrumin väri on nyt siis punainen ja materiaali metalli. Metallin yhdistin mielessäni heti kimaltaviin lankoihin. Virkkasin vähän lisää koruja puotiini ja Spectrumin hengessä aloitin punaisista langoista. Tai onhan tuossa yksi musta rannerengas. Se piti tehdä, koska mustaa kimaltavaa lankaa oli juuri sopiva määrä. Rannerenkaita ei ihan vielä saa nettipuodista, mutta koitan päivittää ne sinne pikapuoliin. Ja sitten virkata taas uusista väreistä sekä rannekoruja että kaulakoruja. Kaapissa odottaa vielä avaamattomia keriä kimallelankoja. Ovat sen verran jouluisen värisiä, etten tiedä, miten niiden virkkaaminen kesällä onnistuu :)

12.7.09

Loma

Kun käsityöläinen lähtee lomalle, niin mukaan pakataan tietysti tarkkaan harkitut lomakäsityöt ja tiedot kohteen lankakaupoista ja muista käsityöläiselle sopivista riennoista. Näin toimin minäkin, vaikka lähdin vain parin päivän lomalle ja pysyin senkin aikaa kotimaassa. Käsitöiden kannalta loma oli varsin onnistunut. Ja oli se muutenkin onnistunut :)

Lomakäsityönä oli kuudes Revontuli-huivi ja pitsisukat mummuni ohjeella eli Meeri-sukat. Project Spectrumin värinä kun on nyt punainen, niin Revontulien tilausjonosta valitsin punaisimman huivin seuraavaksi tehtäväksi. Vain yhden käsityön kanssa en "uskaltanut" matkaan lähteä, joten siksi mukaan lähti myös kerä sukkalankaa ja sekin Spectrumin teeman mukaan punaista ja kesäistä. Molempia aloitin junassa matkalla Tampereelta Jyväskylään, molempia neuloin perillä ja huivia jatkoin paluumatkalla Jyväskylästä Turkuun. Eli tämän verran ne edistyivät kolmessa päivässä. Päiviin mahtui paljon muutakin ja sen vuoksi varsinkin huivin edistymiseen olen oikein tyytyväinen. Sukan tekele oli niitä hetkiä varten, kun en jaksanut enää keskittyä huiviin eli se ns. kapakkaneule :) Lomalla pitää mielestäni olla mukana sekä helppo että vähän vaativampi neule. Junassa oli aikaa keskittyä lukemaan kaaviota, mutta ystävän luona löhöillessä ja viiniä nauttiessa ei kaavioita ehtinyt katsella. Joskus olen kuskannut matkakäsityönä villahousujen tekelettä eli hahtuvalankakiekkoja ja se ei ole ollut ollenkaan hyvä valinta, koska hahtuvakiekot vievät paljon tilaa reissukassissa. Mieluummin siis pienet sievät kerät mukaan, koska paluumatkalla lankaa on taatusti enemmän...

Olin etukäteen kirjoittanut ylös Jyväskylän lankakauppojen ja keskustan kirppareiden osoitteet. Pitkäksi venähtäneen illan jälkeen en kuitenkaan jaksanut kovin ajoissa kaupungille suunnata ja ehdin katsastaa vain pari lankakauppaa. Niin ja Anttilan lankaosastolle oli ns. pakko mennä loppuillasta, syy selviää myöhemmin :)
Olen lupautunut testineulomaan yhden sukkamallin ja sitä varten tarvitsin ohuemmat sukkapuikot. Samalla tuli ostettua testineulontaan myös lankaa eli tuo Regia Bamboo. Pyörittelin Pikkulinnassa lankakeriä käsissäni enkä millään meinannut osata valita, mitä lankaa ostaisin. Halusin langan, jota en ole ennen neulonut ja se ei saanut olla selkeästi raidoittuvaa ja värin piti olla sellainen, että voisin siitä tehtyjä sukkia käyttää itse. Kuvassa tuo Regia Bamboo näyttää vähän siniseltä enkä tiedä, että voinko sittenkään käyttää siitä neulottuja sukkia itse. Sitä paitsi aloitin testineulonnan langalla, joka on pyörinyt lankalaatikossa ainakin kolme vuotta.
Fabelit ostin Pellavainen-nimisestä liikkeestä. Siellä oli hyllyllinen Dropsin lankoja ja kun en ole ennen Fabelia neulonut, niin nappasin sitä pari kerää mukaan. Väri valikoitui Spectrumin punaisen teeman mukaan. Takaisin päin kävellessä ehdin katsastamaan myös Ekolo-liikkeen, jonka lanka-anti rajoittuu kotimaiseen luomuhahtuvalankaan, mutta jossa on tajuton määrä kaikkea muuta ihanaa. Testiin lähti mm. luomulaatuista inkiväärilimsaa ja soijan tapaan käytettävää hamppukastiketta.

Satuin olemaan kaupungissa erittäin sopivaan aikaan, sillä Kipakat kokoontuivat juuri siellä ollessani. Onneksi muistin tarkistaa paikalliset käsityötapaamiset juuri ennen reissuun lähtöä. Etsin siis Elosen kahvilan ja sieltä yläkerrasta lankakerät ja niiden kanssa siellä istuneen Milliinin Värinä käsissä-blogista. Pian paikalla saapuivat myös Neulova Lehmä, Langanpätkiä ja Mette Soft side of life-blogista. Sekä yksi blogiton, jonka nimen jo valitettavasti unohdin. Nuo blogien nimet kirjoitin ylös, koska arvasin, etten muuten niitä muistaisi. KIITOS, oli erittäin mukava viettää iltaa teidän kanssanne! Paikalle pöllähtänyt vierailija otettiin erittäin lämpimästi vastaan ja illan päätteeksi minut opastettiin lähes majapaikkani ovelle saakka. Tätä ennen tosin sain opastuksen sinne Anttilan lankaosastolle :) Kahvila menikin kiinni jo kahdeksalta ja bussia odotellessa oli sopivasti aikaa mennä katsomaan Novitan uutuuslankoja Anttilaan. Noro-kopio Puro ei oikein innostanut, Pom Pom-pompulalankaa voisin ehkä testata ja Nalle Marjaretket oli ihan kivoja. Mitään näistä en kuitenkaan ostanut, mutta mukaan lähti kerä mustaa Nallea tarjouskorista ja alessa ollut värjäysväri. Mitään sen suurempaa suunnitelmaa tuolle värille ei ole, mutta kun halvalla sai. Ehkä värjään sillä Springtime Swirlin sitten kun se joskus ehkä valmistuu. Pahasti on muut neulomukset menneet sen ohi. Puna-pinkki Revontuli pitäisi tehdä Kirstin päiväksi, mutta jo muutaman päivän päästä pitäisi olla pari muuta huivia tehtynä. Ne tosin neulon helpolla *langankierto, kaksi yhteen* mallilla ja kympin puikoilla. Asiakas halusi sopivan huivin korjauttamaansa pukuun, mutta ei osannut väriä päättää ihan täysin. Niinpä päätin tehdä monta vaihtoehtoa ja niitä nyt sitten koitan kilkutella pikapikaa.

P.S. myös muutama neule/virkkuugraffiti matkasi mukanani Keski-Suomeen ja sinne jäi.

4.7.09

Myydään ja annetaan

Kun lankavarasto vyöryy, kierii ja valuu siellä, täällä ja tuolla, niin on aika tehdä jotakin. Tutkin seitsemän pahvilaatikkoa, jotka sisältävät lankaa. Kurkin myös kasojen päällimmäiset lankakorit. ja sain erinäisiä lankoja naputeltua huutikseen myyntiin. Auttakaa ja ostakaa :) Sitten pääsen ehkä tutkimaan alempia lankalaatikoita ja tämä lankakaaos voi ehkä joskus selvitä. Langat sijaitsevat tällä hetkellä Nokialla, mutta jos kiire ei ole, niin kulkeutuvat esim. Tampereen ja Turun käsityötapaamisiin ja mahdollisesti muuallekin. Jos et omista huuto.netin tunnuksia, niin lankoja voi tiedustella vaikka täällä kommenteissa.

Nämä 70-80-luvun vaihteen Eeva neuleet saisi ilmaiseksi, jos joku huolii. Voin tarkistaa lehtien numerot ja vuosiluvut, mutta nyt juuri ne ovat tungettuna kaappiin, jota en uskalla avata tavaravyöryn takia :)

Pimp my slippers

Ostin kirpparilta Nokian Jalkineen Kodikkaat eli aamu/kotitossuiksi tarkoitetut samettikengät. Koska tuntuivat niin mukavilta jaloissa, niin ajattelin, että ehkä niitä voisi käyttää ihan muutenkin kuin kotona. Alkuperäiset tupsut eivät vain olleet mielestäni ihan sopivat kaupunkikäyttöön :) Kurkkaa kuva kengistä ennen tuunausta täältä ja nyt ne sitten näyttävät tältä:
Irrotin tupsut ja virkkasin tilalle kukkasia, joita voi vaihdella muun asustuksen mukaan. Kukkaset kiinnitän kenkiin lyhyillä hiuspinneillä. Kesä menee näillä kukkakoristeilla, syksyllä voisin koristaa nämä huovutetuilla sydämillä.

3.7.09

Kesäkuun langankulutus

Tai paremminkin lankavaraston kasvatus...

Kesäyön Hullutuksen merkeissä tuli monta työtä aloitettua, niiden loppuun saattaminen onkin vähän hankalampaa. Fufoilu ei enää kesäkuussa innostanut tekemään vanhoja keskeneräisyyksiä valmiiksi. Mutta neule/virkkuugraffiti-innostus sentään nosti valmistuneiden töiden määrää, tosin näihin ei paljon lankaa kulu. Taisin toukokuun lopussa pohtia, että jospa en kesäkuussa ostaisi lankaa, vaan säästäisin lankaostokset heinäkuun reissulle. Kröhöm, heti kesäkuun alussa ostin ja sain lankaa ja vielä kesäkuun viimeisinä päivinä ostin lankaa lisää. Tosin heinäkuun alkuun suunniteltu Venäjän reissu peruuntui ihan viime hetkillä enkä siis pääse nyt ostamaan alpakkalankaa Petroskoista enkä sitä ihanaa paljettilankaa Suojärveltä. Pohdin myös, että mitkä kaikki saadut langat lasken mukaan lankavaraston kasvatukseen. Jos otan äitini tai mummuni lankavarastosta lankaa käyttöön, niin sitä en laske oman lankavarastoni kasvuksi. Jos taas joku ystäväni antaa lankaa, niin sen lasken. Ja kaikki kaupasta tai kirpparilta ostetut langat, jotka minulle tuodaan tai ostan itse, niin ne tietysti lasken mukaan.

Mutta ensin se langan kulutus kesäkuussa:
Tychus-pipo puna-harmaa 22 g
Tychus-pipo lila-harmaa 21 g
Tychus-pipo puna-valkoinen 22 g
Tychus-pipo vihreä 33 g
Virkkuugraffiti kelt. röyhelö 17 g
Virkkuugraffiti pun-kelt. röyhelö 12 g
Virkkuugraffiti kelt. ruutuvirkkaus 20 g
Neulegraffiti Art 15 g
3 x neulegraffiti (sydän, aallot, pörrö) 10 g
Antti-sukat 170 g
vauvan sukat v.sin-valk. 26 g
lapsen vihreät lapaset 36 g
sininen Revontuli-huivi 165 g
Fiesta-huivi 100 g
keltainen patalappu
7 x virkattu koru yht. 11 g


Kuvallista antia saa edustaa viides neulomani Revontuli-huivi. Kuva on vähän epätarkka, mutta värit olivat tässä kuvassa lähimpänä totuutta. Tällä kertaa tein kaikki lisäykset "reikäisenä" versiona eli otin vain langan puikolle. Muuten samat sävelet kuin ennenkin: 5,5 mm bambupyöröt ja liukuvärjättyä vironvillaa, jonka ostin huivin tilaajan toiveen mukaan.

Sitten se lankavaraston muutoksen toinen puoli... Kirpparilta 500 g mustaa mohairlankaa, 500 g jotain beigeä puuvillasekoitetta, 400 g beigeä Bali-lankaa ja 100 g mustaa Kimmo-lankaa. Bali ja Kimmo ovat Novitan tuotantoa jostain vuosien takaa. Kaupasta ostin 300 g Brazilia Stripe-lankaa, josta sentään jo 100 g on käytetty. Turun Keskiaikaisilta Markkinoilta ostin Nauravan Lampaan kojusta 160 g sukkalankaa, Rintalan tilan kojusta värjättyä hahtuvalankaa 325 g ja luonnonmustaa villalankaa 100 g. Lisäksi sain Juulilta ehtaa villaa 195 g. Tämä tuli vaihtokaupassa, jota en enää oikein muista :) Alkuvuodesta teimme vaihtarit ja Juuli sai jo silloin lankansa ja minä nyt sitten ja ilmeisesti runsaiden korkojen kera. Kiitos Juuli! Äitini kävi Novitan myymälässä Korian ABC-asemalla ja toi tuliaisena 100 g valkoista Bambinoa ja 100 g Stellaa. Lisäksi hän osti myös tuota Vapaa Valinnan halpaa Brazilia Stripe-lankaa minulle toiset 300 grammaa. Ja nyt pitäisi uskaltaa laskea nämä yhteen... Kolme kiloa kahdeksankymmentä grammaa! Vastaavasti tuota kulutusta oli 715 grammaa. Eli lankavarasto kasvoi taas yli kahdella kilolla. Tunnustan nyt samalla, että tänäänkin jo ostin lankaa ja haaveilen lankamatkasta Tallinnaan, kun kesän eka Venäjän reissu ei onnistunutkaan. Olen toivoton lankahamsteri!

2.7.09

Project Spectrum Red

Yesterday started new period of Project Spectrum . Colour is now red, compass point south, material metal, season summer and element fire. Again I picked some theme pics and found some theme words more.

Red - all shades from very light pink to dark wine red

Metal - especially chrome, glitter yarns

Summer - holiday feelings, sun, warmth and also warm clothes because Finnish summer can be cold :)

Fire - flames, flame figures and flame colours too