31.7.17

Kesäkuun langat

Heinäkuu vetelee viimeisiään ja vielä en ole ehtinyt tilastoida edes kesäkuun lankoja. Tai olen ehtinyt tilastoida ja kertoa synkät luvut videopodcastissani, mutta tänne blogiin en ole ehtinyt mitään kirjoittaa kesäkuun lankaliikenteestä. Kohta pääsen tilastoimaan heinäkuun lankoja ja luulen, ettei tässäkään kuussa kovin paljon kauniimpia lukemia tule kuin viime kuussa. Eli lankaa on päässyt varastoon luvattoman suuria määriä.

Mummuni ohjeella neulotut sukat eli Meeri-sukat vanhasta Nalle Kukkaketo Syreeni -langasta ja yksivärisestä lilasta Nalle-langasta. 

Kesäkuussa lankaa kului yhdeksään työhön yhteensä 685 grammaa:
2 x virkattu patalappu 80 g
Tiskikukka-tiskirätti 30 g
2 x aikuisten Meeri-sukat 145 g
lasten Meeri-sukat 25 g
Lapendal-huivi 80 g
Beneath the Pines -huivi 175 g
vilja-kuvioinen kaulahuivi 150 g

Tämän virkattu patalappu sai nimeksiin Revontuli.

Ihan ookoo kulutus, vaikka en päässyt tavoittelemaani kilon kulutukseen. Ongelma onkin se, että lankaa tuli varastoon 2335 grammaa!!! Jos olisin vain ostanut lankaa, niin jonkinlainen tasapaino olisi säilynyt varastoon tulleissa ja sieltä lähteneissä langoissa, sillä ostin 625 grammaa lankaa. Sen lisäksi sain lankaa parista eri vaihdosta 300 grammaa. Mutta se, mikä räjäytti lankavaraston kasvun reilusti yli kahden kilon on Nokian kotiseututalo Hinttalan käsityötarvikkeiden kierrätysaitta. Kävin Hinttalassa katsomassa tuttujen käsityöläisten näyttelyitä ja sitten pidin siellä itse myyntinäyttelyä kaksi viikkoa, joten oli aikaa tutustua kierrätysaitan tarjontaan. Toki myös vein kierrätysaittaan tavaraa, mutta yhdestäkään lankanyttyrästä en raaskinut luopua, joten lankavarasto ei vähentynyt tämän kierrättämisen ansiosta ollenkaan. Kierrätysaitasta tuli hamstrattua yhteensä 1410 grammaa lankaa, joista hieman yli kolmannes on hyvinkin pieniä jämänyttyröitä. Melkein puoli kiloa jämälankaa jo olemassa olevan jämälankasäkin jatkoksi... Ei ihan fiksua, mutta kun minä niin tykkään jämälangoista ja haluan pelastaa ne kaikki :)

Lankavarasto kasvoi siis 1650 grammalla enkä kuluttanut kiloa lankaa kesäkuun aikana. Muista kuukausittaisista käsityötavoitteistani täyttyi ne, että neulon yhdet aikuisten sukat myyntiin ja lahjoitukseen jotakin muuta kuin pipon. Myös yhdet lasten sukat neuloin myyntiin, mutta olen silti jäljessä tavoitteestani, koska alkuvuodesta ei ole tullut noita lasten sukkia neulottua myyntiin joka kuukausi. KALeihin yms tempauksiin osallistuin ihan ahkerasti ja Vuosi väriterapiaa -haasteenkin sain rimaa hipoen suoritettua kesäkuussa.

12.7.17

34. jakso videopodcastia

Kerrankin muistan linkittää uusimman videopodcast-jaksoni tänne blogiin heti :) Nyt siihen on hyvä syykin: tässä jaksossa kerron arvonnasta, jonka järjestän, koska tavoittelemani tilaajamäärä eli 82 tilaajaa täyttyi ja taisi jo ylittyäkin. Arvontaan voit osallistua myös tämän blogini kautta kommentoimalla tätä postausta. Osallistumisaikaa on heinäkuun loppuun saakka ja arvontapalkinnosta paljastan jotakin heti tämän uusimman jaksoni alussa :) Muutoin puhun valmistuneista käsitöistä, jotka ovat aika pieniä ja varastoon tulleista langoista, joita on aika paljon. Juttelen myös kesäkuun lankatilastoista, viime aikoina katsomistani podcasteista ja vähän muusta elämästä.


Mistä minut löytää
Marin kässäpäivis –blogi
Mamilda-blogi
Knittag-blogi
Marin kässäpäivis Facebookissa
Marin kässäpäivis –ryhmä Ravelryssa
Marin kässäpäivis –keskusteluketju Ravelryssa
Ravelryssa olen Mamilda-nimellä ja muualta somesta löydyn yritykseni nimellä eli Formamma
Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen: mari.makela@formamma.fi

Jaksossa mainitut ohjeet
Tiskikukka
Diagonal hotpad = kaksinkertainen patalappu

Jaksossa mainitut KALit yms
Muinaislanka-KAL, Ei kissa karvoistaan –podcast
Vuosi väriterapiaa
Virkataan-KAL, Palasia arjestamme –podcast

Muut mainitut podcastit
Koukuttajan kootut
Langanlumous
Joku roti sentäs
Mimmi K, Pipoi ja muuta jännää
Peltopeikon pingotukset -podcast
Hetkiä Heimolasta
mewii
KnitTwins-podcast
Heidin neulehöpinät
Silmukan saalistus
Villasukkamurmeli

Muuta mainittua
Hinttala, Nokian kotiseututalo
Lankaruutu
Katia Baby Merino Plus –lanka
Alize Angora Gold Simli Batik –lanka
Eveliinan talo

6.7.17

Lahjahuiveja

Tiesin kyllä hyvissä ajoin, että kesäkuussa mieheni suvussa vietetään kaksiakin tasavuosi-synttäreitä. Silti lahjaneuleiden tekeminen jäi melkolailla viime hetkiin. Ajatuksia lahjaneuleisiin oli, mutta aika paljon arvoin vielä eri ideoiden ja ohjeiden välillä ennenkuin pääsin niitä neulomaan.


Ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat olivat kesäkuun alussa, mutta sinne emme päässeet paikan päälle, vaan annoimme lahjan myöhemmin. Sain siis lisäaikaa neulomiseen :) Halusin neuloa jotakin puuaiheista, koska se sopi lahjansaajan työhön. Monenlaisia lehtikuvioisia huiveja katselin, mutta lopulta päädyin Beneath the Pines -malliin, jonka pitsikuviot esittävät männynkäpyjä. Toki tuonkin kuvion voi puunlehtinä nähdä niin halutessaan :) Lanka on kirpparilöytö ja ilmeisen vanhaa villalankaa. En yleensä pidä vihreästä väristä, mutta tämän langan vihreä sävy on mielestäni kaunis. Puikot olivat nro 5,5 KnitPro-pyöröt, neulon oikeastaan kaikki pitsihuivit tuon kokoisilla pyöröpuikoilla.


Tein mallikerran toistoja vähemmän kuin ohjeessa, koska lanka ei olisi riittänyt kovin paljon isompaan huiviin ja nytkin tämä on jo reilun kokoinen. Ohjeessa pitsikuvio jatkui reunaan saakka, mutta minä neuloin reunimmaisten käpykuvioiden väliin sileää. Lopputuloksesta tykkään ja voisin samalla mallilla neuloa myöhemminkin. Olen tyytyväinen, että päädyin tähän malliin enkä mihinkään lehtikuvioon. Toki lehtikuvioiset huivit ovat kauniita, mutta tämä kuvio on vähän erilainen ja sen melko kulmikkaat muodot miellyttävät ainakin minua. Lahjansaajakin oli tyytyväinen ja huivi sattui olemaan tismalleen samaa sävyä, jota oli hänen uuden käsilaukkunsa kuvioissa :)


Toiset syntymäpäivät olivat juhannuksena ja vaikka hankittuna oli yhteinen isompi lahja, niin halusin neuloa vielä jotakin lahjaksi. Harkitsin tällekin synttärisankarille isoa hartiahuivia, mutta ehkei sellainen olisi hänelle kovin usein tarpeellinen, joten päädyin neulomaan kaulahuivin. Ei ehkä se sopivin lahja kesällä annettavaksi - varsinkin, kun syntymäpäivänä oli lämmin auringonpaiste :) Mutta talvella tulee toivottavasti käyttöä villaiselle kaulahuiville. Tähän lahjaan oli kuvioaihe helppo keksiä. Olen joululahjaksi antanut samalle ihmiselle viimeksi viljantähkä-kuvioisen pipon, joten neuloin sen kaveriksi viljantähkä-kuvioisen kaulahuivin. Tähkäkuvio on Ears of Grain -tiskiliinasta. Lanka on nimeltään Idena Juvel, se on 100 % villaa ja neuloin nro 3 puikoilla. Huivin päihin tein kapeat raidat samalla langalla, jota oli joululahjapipossa, koska sekin oli 100 % villaa ja näin kaulahuivi yhdistyi vielä selkeämmin pipon kaveriksi.


Neuloessa huivin reunat kiertyivät huivin taakse vaikka reunoissa oli useampi silmukka ainaoikeaa. Perusteellisen kastelun ja pingotuksen jälkeen huivi kuitenkin asettui melko nätisti suoraksi. Kirjavassa langassa viljantähkä-kuvio ei kovin hyvin erotu, mutta eiköhän siitä selvän saa kuitenkin. Ja nyt kun kyseisellä ihmisellä on jo viljantähkä-kuvioiset pipo ja kaulahuivi, niin ensi jouluksi voin tehdä vielä samalla kuviolla lapaset tähän settiin :)

5.7.17

33. jakso videopodcastia

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä julkaisin videopodcast-jakson, joka on kuvattu enimmäkseen Nokian kotiseututalolla eli Hinttalassa. Pihapiiristä löytyvien näyttelyiden, museon ja kahvilan lisäksi näytän tietysti myös käsitöitäni ja niihin liittyviä hankintoja :)


Mistä minut löytää
Mamilda-blogi
Knittag-blogi
Marin kässäpäivis Facebookissa
Marin kässäpäivis –ryhmä Ravelryssa
Marin kässäpäivis –keskusteluketju Ravelryssa
Ravelryssa olen Mamilda-nimellä ja muualta somesta löydyn yritykseni nimellä eli Formamma
Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen: mari.makela@formamma.fi

Jaksossa mainitut ohjeet
Meeri-sukat
Lapendal-huivista blogipostaus
Tiskikukka
Diagonal hotpad = kaksinkertainen patalappu

Jaksossa mainitut KALit yms
Muinaislanka-KAL, Ei kissa karvoistaan –podcast
PerinneKAL, Lankatarha-podcast
HuiviKAL, Neulo-Kerppa podcast
Kesän keskeneräiset KAL, Silmukan saalistus -podcast
Summer Lace-Along, Lina-knits podcast
KesäKAL, Paivis crafts –podcast
Vuosi väriterapiaa
Virkataan-KAL, Palasia arjestamme –podcast
Eläimellistä-KAL, Heivatut kudelmat -podcast

Muuta mainittua
Hinttala, Nokian kotiseututalo
Ulla-nettineulelehti, Mummojemme neuleet -teemanumero
Rellana Regenbogen Metallic –lanka

Mainitut kirjat
Cookie A: Sukkia rakkaudella
Ihanat kukat –värityskirja
Mary Olki: Suomalainen sukkakirja

Lise-Lotte Lystrup: Ne ihanat neuleet

4.7.17

32. jakso videopodcastia

Juhannuksen vietossa Pohjois-Karjalassa kuvasin videopodcastini 32. jakson, jossa vähän vilahtaa lomailumaisemiakin. Tarkoitus oli kuvata enemmänkin turistijuttuja, mutta se nyt tällä kertaa jäi toteutumatta.


Mistä minut löytää
Mamilda-blogi
http://mamilda.blogspot.fi/
Knittag-blogi
http://knittag.blogspot.fi/
Marin kässäpäivis Facebookissa
https://www.facebook.com/marinkassapaivis/
Marin kässäpäivis –ryhmä Ravelryssa
http://www.ravelry.com/groups/marin-kassapaivis
Marin kässäpäivis –keskusteluketju Ravelryssa
http://www.ravelry.com/discuss/suomalaiset-podcastit/3499684/51-75#72
Ravelryssa olen Mamilda-nimellä ja muualta somesta löydyn yritykseni nimellä eli Formamma
http://www.formamma.fi/
https://www.instagram.com/formamma/
https://www.facebook.com/Formamma-114368881946251/?fref=ts
Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen: mari.makela@formamma.fi

Jaksossa mainitut ohjeet
Beneath the Pines –huivi
http://www.ravelry.com/patterns/library/beneath-the-pines-dk-version
Tähkä-kuvio, Ears of Grain –tiskirätti
http://www.ravelry.com/patterns/library/ears-of-grain-washcloth
Meeri-sukat
http://www.ullaneule.net/mummo09/ohjeet_meerisukat.html

Jaksossa mainitut KALit yms
TieteisKAL, Marin kässäpäivis -podcast
http://www.ravelry.com/discuss/marin-kassapaivis/3592354/1-25
HuiviKAL, Neulo-Kerppa podcast
http://www.ravelry.com/discuss/neulo-kerppa-podcast/3629312/1-25
Muinaislanka-KAL, Ei kissa karvoistaan –podcast
http://www.ravelry.com/discuss/ei-kissa-karvoistaan/3633348/1-25
Summer Lace-Along, Lina-knits podcast
http://www.ravelry.com/discuss/lina-knits/3628542/
KirjastoKAL, Jossun neuleet
http://www.ravelry.com/discuss/jossun-neuleet-podcast/3601980/1-25

Muuta mainittua
Hopeasäie (Etsy-kauppa tauolla)
https://www.etsy.com/shop/hopeasaie
Mammuttitori-kirppari (puhuin videolla ihan toisesta kirpparista, vaikka tarkoitin tätä)
http://www.mammuttitori.fi/fi/
Kuitukeiju
https://www.facebook.com/kuitukeiju/
Taitokortteli
http://taitokortteli.fi
Pirtin kehräämö
http://www.pirtinkehraamo.fi/
Hinttala, Nokian kotiseututalo
http://www.nokiankaupunki.fi/palvelut/vapaa-aika/tapahtumat/hinttalan-tapahtumat/
Silmu&Solmu
https://www.silmusolmu.fi/
Neulefestarit
https://jyvaskylaknitfest.com/

3.7.17

31. jakso videopodcastia

Olen unohtanut linkittää viimeisimmät videopodcast-jaksoni tänne blogiin, joten nyt niitä tulee useampi peräkkäin. 31. jakso on julkaistu kesäkuun puolivälissä, mutta tässä nyt linkki siihen ja alla jakson muistiinpanot.


Mistä minut löytää
Mamilda-blogi
http://mamilda.blogspot.fi/
Knittag-blogi
http://knittag.blogspot.fi/
Marin kässäpäivis Facebookissa
https://www.facebook.com/marinkassapaivis/
Marin kässäpäivis –ryhmä Ravelryssa
http://www.ravelry.com/groups/marin-kassapaivis
Marin kässäpäivis –keskusteluketju Ravelryssa
http://www.ravelry.com/discuss/suomalaiset-podcastit/3499684/
Ravelryssa olen Mamilda-nimellä ja muualta somesta löydyn yritykseni nimellä eli Formamma
http://www.formamma.fi/
https://www.instagram.com/formamma/
https://www.facebook.com/Formamma-114368881946251/?fref=ts
Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen: mari.makela@formamma.fi

Jaksossa mainitut ohjeet
Lacelere-huivi
http://marinblogi.blogspot.fi/2017/03/lacelere-huivi.html
Diagonal hotpad = kaksinkertainen patalappu
https://www.mielkesfiberarts.com/diagonal-hotpad/
Meeri-sukat
http://www.ullaneule.net/mummo09/ohjeet_meerisukat.html
Tähkä-kuvio, Ears of Grain –tiskirätti
http://www.ravelry.com/patterns/library/ears-of-grain-washcloth
Beneath the Pines –huivi
http://www.ravelry.com/patterns/library/beneath-the-pines-dk-version

Mistä minut löytää
Marin kässäpäivis –blogi
http://marinblogi.blogspot.fi/
Mamilda-blogi
http://mamilda.blogspot.fi/
Knittag-blogi
http://knittag.blogspot.fi/
Marin kässäpäivis Facebookissa
https://www.facebook.com/marinkassapaivis/
Marin kässäpäivis –ryhmä Ravelryssa
http://www.ravelry.com/groups/marin-kassapaivis
Marin kässäpäivis –keskusteluketju Ravelryssa
http://www.ravelry.com/discuss/suomalaiset-podcastit/3499684/51-75#72
Ravelryssa olen Mamilda-nimellä ja muualta somesta löydyn yritykseni nimellä eli Formamma
http://www.formamma.fi/
https://www.instagram.com/formamma/
https://www.facebook.com/Formamma-114368881946251/?fref=ts
Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen: mari.makela@formamma.fi

Jaksossa mainitut ohjeet
Lacelere-huivi
http://marinblogi.blogspot.fi/2017/03/lacelere-huivi.html
Diagonal hotpad = kaksinkertainen patalappu
https://www.mielkesfiberarts.com/diagonal-hotpad/
Meeri-sukat
http://www.ullaneule.net/mummo09/ohjeet_meerisukat.html
Tähkä-kuvio, Ears of Grain –tiskirätti
http://www.ravelry.com/patterns/library/ears-of-grain-washcloth
Beneath the Pines –huivi
http://www.ravelry.com/patterns/library/beneath-the-pines-dk-version

Jaksossa mainitut KALit yms
TieteisKAL, Marin kässäpäivis -podcast
http://www.ravelry.com/discuss/marin-kassapaivis/3592354/1-25
Kesän keskeneräiset KAL, Silmukan saalistus -podcast
http://www.ravelry.com/discuss/silmukan-saalistus/3628139/1-25
HuiviKAL, Neulo-Kerppa podcast
http://www.ravelry.com/discuss/neulo-kerppa-podcast/3629312/1-25
Muinaislanka-KAL, Ei kissa karvoistaan –podcast
http://www.ravelry.com/discuss/ei-kissa-karvoistaan/3633348/1-25
Summer Lace-Along, Lina-knits podcast
http://www.ravelry.com/discuss/lina-knits/3628542/
Virkataan-KAL, Palasia arjestamme –podcast
http://www.ravelry.com/discuss/palasia-arjestamme/3611086/1-25
KirjastoKAL, Jossun neuleet
http://www.ravelry.com/discuss/jossun-neuleet-podcast/3601980/1-25
Eläimellistä-KAL, Heivatut kudelmat -podcast
http://www.ravelry.com/discuss/heivatut-kudelmat--neulepodcast/3579937/1-25

Muut mainitut podcastit
Koukuttajan kootut
https://www.youtube.com/playlist?list=PLks4qi9M6A7G5UdT_pNRi3YaMHaPObEZI
Raisun lankafarmi
https://www.youtube.com/channel/UCDA7mWcMWl6uKzoBq1N-pKw/videos?view=0&shelf_id=0&sort=dd
Heidin neulehöpinät
https://www.youtube.com/channel/UCDvgDhNBag3sYOxddpzd8-A/videos?view=0&shelf_id=0&sort=dd
Basic Stitch Knitting Podcast
https://www.youtube.com/channel/UC6I5Uxb0YugX8f9fwTFNCdQ/videos?sort=dd&view=0&shelf_id=0
Kirsi J
https://www.youtube.com/user/kirsij3/videos

Muuta mainittua
Tampereen Kontti
https://kontti.punainenristi.fi/tampere
Silmu&Solmu
https://www.silmusolmu.fi/
Hinttala, Nokian kotiseututalo
https://www.silmusolmu.fi/

2.7.17

Keltainen kesäkuu

Vuosi väriterapiaa -haasteessa olin valinnut kesäkuun värikseni keltaisen. Jo väriä valitessani viime vuoden lopussa tiesin, ettei varastossani ole paljon keltaista lankaa. Koko alkuvuoden mietin, että pitäisi tarkistaa, mitä keltaista lankaa löytyy ja mitä siitä voisin neuloa tai virkata. Muistelin, että jotain keltaista, tiskiliinoihin sopivaa lankaa voisi olla. Loppujen lopuksi tarkistin keltaisten lankojen tilanteen kesäkuun viimeisenä päivänä... Löytyi kerä tipunkeltaista puuvillalankaa ja tiskirättihän siitä piti tehdä, varsinkin kun minkään muun tekemiseen ei enää ollut aikaa.


Malli on Tiskikukka, lankana Marks & Kattens Avanti Cotton ja kolmosen pyöröpuikoilla tämän neuloin. Tiskikukkia olen neulonut useampia vuosien varrella, mutta edellisen tällä mallilla neulotun tiskiliinan tekemisestä oli kuitenkin sen verran aikaa, että ohjetta piti ensi alkuun katsoa. Keltainen ei ole suosikkivärejäni, mutta tämä keltaisen sävy on silti ihan nätti mielestäni.