2.6.05

Pitäisköhän vaihtaa kesäkäsitöihin?

Jostain kumman syystä edelleen neulon vain hahtuvahousuja, vaikka nyt pitäisi tehdä jotain kevyttä ja kesäistä. Tahti vaan on niin hidas, että jos nyt aloitan kesätopin, niin ehkä se sitten ensi kesäksi on valmis.
Lankavarastoa on tullut kartutettua taas: hahtuvalankaa oranssi-kirjavana ja luonnonmustana yhteensä 800 grammaa, äitini toi Seitsemän Veljestä-lankaa pari kerää ja eilen PiikkoPirrasta tarttui mukaan 150 grammaa punertavaa Echo Lux-lankaa, jossa 80 % puuvillaa ja 20 % viskoosia. Jos tästä langasta tulisi vaikka se kesätoppi. Toppi voisi olla jotakin tähän tyyliin, mutta pidempi ja ehkä tavalliset olkaimet, ettei niskan taakse meneviä. Samaisessa Knittyn numerossa on muuten verkkosukat, joista innostuin viime kesänä, mutta tekemättä ovat jääneet nekin. Noistahan voisi tehdä talviversion eli villaiset verkkosukat :)
Vaaka-tilkkuja on tullut neulottua ja virkattua muutamia ja yhden peiton yhdistelin valmiiksi. Jokuset hahtuvahousut ovat valmistuneet ja aikaa on kulunut myös ompelukoneen ääressä. Muutama täyttövaippa valmistui ja heti piti tietysti aloittaa uusia. Aion lomailla kaikista töistäni pari viikkoa ja siten ennen pitää saada Iloinen Maapallo-puotiin jotain uutta ja kivaa myyntiin. Sekä omia, ystävien että lahjoitettavia vaatteita olen korjaillut ja lahjoitusvaatteita myös värjännyt. Ja ommellut vanhoista pyyhkeistä vaippoja, jotka joskus päätyvät Vaaka ry:n kautta jonnekin niitä tarvitseville.
Kamalasti muka koko ajan jotakin teen, mutta valmista ei vaan tule. Kesken on mm. huivi "tikapuulangasta". Yhden sellaisen tein hamsterikuukauden aikana ja nyt aloitin toista keväisemmän värisestä langasta. Mutta, mutta... lankaa tuntuu kuluvan enemmän kuin ekaan huiviin tai sitten tämä toinen kerä on paljon pienempi. Hmm, on varmaan pakko lähteä Tallinnaan ostamaan lisää lankaa, että saa huivista tarpeeksi pitkän. Tallinnan matka taitaa kuitenkin toteutua vasta loppukesästä, nyt ensin lähden Vaakan matkalle Sortavalaan. Junassa, henkilöautossa ja bussissa tulee vietettyä sen viikonlopun aikana useampia tunteja eli mukaan pitää varata tarpeeksi tekemistä. Viime kesän matkalla koukkusin pesukintaita ja siitä voisin tehdä oman perinteeni eli joka matkalle vain pellavalankaa ja koukkuamiskoukku mukaan. Sopiva reissutyö, koska menee pieneen tilaan ja valmistuu hitaasti :)

2 kommenttia:

AnneV kirjoitti...

Jeah, tikapuulangat pääsee usein yllättämään. Jotkut valmistajat tekee 50 gramman keriä, jotkut 25 gramman. Ja hulluinta on se, että niitä ei pahemmin edes erota toisistaan - luulis tuommoisen eron jo näkyvän selvästi.

Mari kirjoitti...

Juu, en ole edes tarkistanut, että paljonko tuossa kerässä pitäisi olla lankaa. Toivottavasti huivista tulee nyt ihan sopiva, kun varaston kätköistä löytyy samaa lankaa vähän lisää.