6.7.17

Lahjahuiveja

Tiesin kyllä hyvissä ajoin, että kesäkuussa mieheni suvussa vietetään kaksiakin tasavuosi-synttäreitä. Silti lahjaneuleiden tekeminen jäi melkolailla viime hetkiin. Ajatuksia lahjaneuleisiin oli, mutta aika paljon arvoin vielä eri ideoiden ja ohjeiden välillä ennenkuin pääsin niitä neulomaan.


Ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat olivat kesäkuun alussa, mutta sinne emme päässeet paikan päälle, vaan annoimme lahjan myöhemmin. Sain siis lisäaikaa neulomiseen :) Halusin neuloa jotakin puuaiheista, koska se sopi lahjansaajan työhön. Monenlaisia lehtikuvioisia huiveja katselin, mutta lopulta päädyin Beneath the Pines -malliin, jonka pitsikuviot esittävät männynkäpyjä. Toki tuonkin kuvion voi puunlehtinä nähdä niin halutessaan :) Lanka on kirpparilöytö ja ilmeisen vanhaa villalankaa. En yleensä pidä vihreästä väristä, mutta tämän langan vihreä sävy on mielestäni kaunis. Puikot olivat nro 5,5 KnitPro-pyöröt, neulon oikeastaan kaikki pitsihuivit tuon kokoisilla pyöröpuikoilla.


Tein mallikerran toistoja vähemmän kuin ohjeessa, koska lanka ei olisi riittänyt kovin paljon isompaan huiviin ja nytkin tämä on jo reilun kokoinen. Ohjeessa pitsikuvio jatkui reunaan saakka, mutta minä neuloin reunimmaisten käpykuvioiden väliin sileää. Lopputuloksesta tykkään ja voisin samalla mallilla neuloa myöhemminkin. Olen tyytyväinen, että päädyin tähän malliin enkä mihinkään lehtikuvioon. Toki lehtikuvioiset huivit ovat kauniita, mutta tämä kuvio on vähän erilainen ja sen melko kulmikkaat muodot miellyttävät ainakin minua. Lahjansaajakin oli tyytyväinen ja huivi sattui olemaan tismalleen samaa sävyä, jota oli hänen uuden käsilaukkunsa kuvioissa :)


Toiset syntymäpäivät olivat juhannuksena ja vaikka hankittuna oli yhteinen isompi lahja, niin halusin neuloa vielä jotakin lahjaksi. Harkitsin tällekin synttärisankarille isoa hartiahuivia, mutta ehkei sellainen olisi hänelle kovin usein tarpeellinen, joten päädyin neulomaan kaulahuivin. Ei ehkä se sopivin lahja kesällä annettavaksi - varsinkin, kun syntymäpäivänä oli lämmin auringonpaiste :) Mutta talvella tulee toivottavasti käyttöä villaiselle kaulahuiville. Tähän lahjaan oli kuvioaihe helppo keksiä. Olen joululahjaksi antanut samalle ihmiselle viimeksi viljantähkä-kuvioisen pipon, joten neuloin sen kaveriksi viljantähkä-kuvioisen kaulahuivin. Tähkäkuvio on Ears of Grain -tiskiliinasta. Lanka on nimeltään Idena Juvel, se on 100 % villaa ja neuloin nro 3 puikoilla. Huivin päihin tein kapeat raidat samalla langalla, jota oli joululahjapipossa, koska sekin oli 100 % villaa ja näin kaulahuivi yhdistyi vielä selkeämmin pipon kaveriksi.


Neuloessa huivin reunat kiertyivät huivin taakse vaikka reunoissa oli useampi silmukka ainaoikeaa. Perusteellisen kastelun ja pingotuksen jälkeen huivi kuitenkin asettui melko nätisti suoraksi. Kirjavassa langassa viljantähkä-kuvio ei kovin hyvin erotu, mutta eiköhän siitä selvän saa kuitenkin. Ja nyt kun kyseisellä ihmisellä on jo viljantähkä-kuvioiset pipo ja kaulahuivi, niin ensi jouluksi voin tehdä vielä samalla kuviolla lapaset tähän settiin :)

1 kommentti:

Madam B.C. kirjoitti...

Hei Mari! Paljon onnea, voitit blogini arvonnassa! Laittaisitko minulle meilillä osoitteesi palkinnon postittamista varten :) madambcblog (at) gmail . com