31.5.17

Turkoosi toukokuu

Vuosi väriterapiaa -haasteeseen olin valinnut toukokuun värikseni turkoosin. Viime vuoden lopussa värejä suunnitellessani muistelin varastossani olevaa melko paksua, turkoosia villalankaa ja ajattelin neuloa siitä jotakin. Suunnitelma kuitenkin muuttui matkalla, koska huomasin, että varastoon on kertynyt tarpeeksi ohuita, turkoosisävyisiä sukkalankoja, joten päätin neuloa toukokuusa itselleni villasukat, joita olen suunnitellut viime syksystä saakka.


Kaikki lähti siitä, että sain viime kesänä kaveriltani kerän lopun turkoosi-musta-kirjavaa lankaa, jonka päättelin olevan sukkalankaa ja halusin käyttää sen johonkin. Ohuita ja jämäkerän väreihin sopivia sukkalankoja ei kuitenkaan ollut omassa varastossani tarpeeksi, joten kyselin niitä niin videopodcastissani kuin Ravelryn ryhmissä. Yllä olevassa kuvassa näkyy kaksi lankaa, joita käytin sukissa paljon. Siinä on vuorotellen sitä kirjavaa lankaa, josta kaikki lähti ja syksyllä testineulomistani sukista jäänyttä turkoosia sukkalankaa. Kaiken kaikkiaan näihin sukkiin upposi kymmenen jämälankanyttyrää :)


Sukkiin keräämäni langat riittivät paljon pidemmälle kuin odotin! Tarkoitus oli neuloa kärjet, kantapäät ja sukan suut mustalla, mutta sitä ei olisi riittänyt kovin pitkiin resoreihin, joten raidoitin resorit vielä kimaltavalla turkoosilla langalla. Nämä sukat on siis aloitettu kärjistä ja tein niihin jälkijättöiset kantapäät. Kantapäät näyttävät kuvassa vähän erikokoisilta ja sitä ne ovat oikeastikin. Vaikka kantapäihin käyttämäni langat olivat samanvahvuisia, niin eri merkkisinä ne kuitenkin käyttäytyivät hieman eri tavoin. Käytössä tämä tuskin haittaa. Neuloessa näytti, että kirjavissa langoissa on aika paljon mustaa, mutta lopputulos on kuitenkin yleisilmeeltään enimmäkseen turkoosi. Tykkäsin näistä sukista heti! Kerrankin sain mitoitettua itselleni sopivat sukat kärjestä aloittaen ja turkoosi on uusin lempivärini. Yleensä siis neulon ihan liian pitkän teräosan, mutta nyt sain siitä sopivan itselleni :)

2 kommenttia:

Pipo-otus kirjoitti...

Kivat sukat! (: Turkoosi oli oma valintani toukokuulle myös, mutta ei tullut sukkia kuten suunnittelin, vaan tuli tiskiliinoja.

Salaneuloja kirjoitti...

Those socks are awesome!