15.11.16

Kolme KyJy-huivia

Haluan esitellä kaikki KesäYöstäJouluYöhön-neuleet valmiina, että voin todistaa tehneeni ne oikeasti :) Esittelemättä on enää huivit, joita on yhteensä seitsemän kappaletta. Niistä viisi on valmiina ja kaksi vielä kesken. Kesken on ensimmäinen ja viimeinen aloitettu huivi :) Alla olevat huivit ovat esittelyssä nyt, koska niistä on kuvat otettuina. Piti vähän kiirehtiä parin huivin kuvaamisen kanssa, koska huivit ovat lähdössä pikapuoliin eteenpäin.


KyJy nro 10 on saksalaisen ruokakaupan langasta neulottu :) Hamstrasin tuota ohutta sukkalankaa pari vuotta sitten useamman paketin enkä ole käyttänyt niitä mihinkään. Yhden sukkakokeilun jälkeen päätin, että taidankin neuloa langat huiveiksi, koska niissä on nätit värit ja paketeissa aina yksiväristä ja kirjavaa lankaa, jotka sointuvat yhteen. Tässä nyt on käytetty vain kirjavaa lankaa ja huivi löysi jo ottajansa -siihen ihastui ihminen, joka yleensä taitaa käyttää vain harmaata ja mustaa :) En halunnut neuloa sillä samalla, omakehittelemälläni mallilla, koska sillä neulon aina. Malli on Ulla-neuleen Eiku, mutta tästä tuli sellainen Eiku-eiku, koska en loppuun saakka neulonut ohjeen mukaan. Puikot oli ehkä nro 5 tai 6, jotkin halvat matkamuistopyöröt ja lanka siis fngering-vahvuista sukkalankakoostumuksella.


Tämä huivi taisi jo vilahtaa blogissani aikaisemmin, mutta laitan kuvan nyt uudemman kerran kuitenkin. KyJy nro 15 on tehty Ravelrysta löytyvällä Burnt Sand -ilmaisohjeella. Lankana Novitan Teddy ja puikot nro 10 pyöröt. Kiva ja nopeasti etenevä malli, mutta kympin puikot tuntuivat vähän turhan paksuilta käteen :) Tämä huivi on menossa erään avustusyhdistyksen kautta joululahjaksi jollekin yksinäiselle mummolle.


KyJy nro 22 vinoraitahuivi, jota olikin hankala kuvata :) Huivi on pitkä, reippaasti yli kaksi metriä, joten sitä ei oikein saanut ulkona mihinkään puskaan aseteltua kuvattavaksi. Märkää nuoskalunta oli sen verran kaikkialla muualla, että ainoastaan lumesta puhtaalle penkille uskalsin huivin asetella. Ohje oli syksyn aikana Suuri Käsityö -lehdessä ja heti lehden selattuani halusin testata huivimallin. Lehden numeroa en nyt valitettavasti muista. Neuloin huivin Nalle-langan jämistä enkä muista, että millä puikoilla. Kiva malli, asettuu nätisti kaulaan ja teen varmaan vastaavan itsellenikin vielä joskus. Olisin pitänyt jo tämän itselläni, jos valmis huivi ei olisi pistellyt nykyisin niin herkkää ihoani. Tämä huivi menee ystävälleni, jonka iho kuulemma kestää vähän karkeammankin langan :) 

Ei kommentteja: