20.4.10

tico tico

Jo helmikuussa tein kahdet sukat Novitan tico tico -langasta ja siitä saakka olen ajatellut kirjoittaa kyseisestä langasta, mutta enpä ole aikaisemmin ehtinyt. Joskus viime vuoden puolella aloitin Novitan lankojen ostolakon. Mutta uusiakin Novitan lankoja saan neulottavakseni, koska äitini kiikuttaa niitä eteeni ja ehdottelee, että testaapas tätä. tico ticoa sain siis kahtakin väriä heti, kun sitä ilmestyi kauppoihin. Pinkki-keltainen ja turkoosi-vihreä vaikuttivat vähän liian hurjilta väriyhdistelmiltä, ruskeakirjava taas liian lällyltä. Lila-violetti ja sini-ruskea siis päätyivät lankavarastooni. Lila-violetti näytti kerällä kivalta ja nopsaan se pääsi puikoille. Lankana ihan kiva eikä solmujakaan tullut vastaan. Mutta... raidat ovat makuuni liian leveitä, ainakin sukissa. Violetin raidan keskellä on vielä kummallinen, lähinnä tummanruskea raita. Muutenkin lanka oli kerällä mukavamman näköistä kuin neulottuna. Tympääntyneenä leveisiin raitoihin päätin raidoittaa seuraavat sukat kahdelta kerältä. Päädyin tekemään aina yhden kerroksen yhdeltä kerältä, ehkä olisi pitänyt tehdä vaikka kaksi kerrosta. Kuten kuvasta näkyy, niin kantapäitä en raidoittanut.

Kahdelta kerältä raidoitettu tico tico-sukka on ihan kiva. Ainakin kivempi kuin tuo leveäraitainen sukka. Mutta mutta... en oikein tykkää ideasta, että raidoitan raitalangalla. Haluaisin raitalangan olevan niin kivan näköistä ettei sitä tarvitse enää raidoittaa. Että sorry vaan Arvon Daami, joka olet tämän raitalangan luonut. Tai ehkä oletkin Frau/Fräulein ja melko hillityn sini-ruskean langan tilalla tarjoat aikas hurjaa kelta-lila-vihreä-punaista lankaa :) Niin, se sini-ruskea tico tico on haudattuna jonnekin lankalaatikon pohjalle. Ehkäpä sen voisi johonkin huiviin upottaa. Sukkia en siitä halua tehdä. Tuota lila-violettia on vielä sen verran jäljellä, että ainakin lasten sukat siitä saisi. Mutku ei vaan nappaa...

VINKVINK: Novitan sivuilla on tico tico-aiheinen äänestys, jossa voi voittaa tico ticoa.

4 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

En ole kyseistä lankaa kokeillut, mutta kuvassa raidat ovat todellakin sukkiin aivan liian leveät.

Helmis kirjoitti...

No mä oon kans noita raitoja katsellut vähän epäilevästi. Luultavasti raidoita ticoticoa yksivärisen langan kanssa, jahka keksin, mihin työhön sen tekisin :).

Sulla on muuten vanhat käyttöoikeudet voimassa fufoilussa, eli ei tarvitse odotella uutta kutsua. Jätin oikeudet, kun ilmoittauduit mukaan niin hyvissä ajoin :).

Mari kirjoitti...

Sukkalankanahan tätä markkinoidaan, mutta voisi sopia paremmin huiviin tms, missä raidoista ei tule noin leveitä. Tai onhan esim. tässä lila-violetissa langassa värinvaihtelua violetin raidan "sisällä" mutta se ei erotu kovinkaan hyvin.

Salaneuloja kirjoitti...

Helmis puhuu asiaa. Solidin kanssa se rauhoittuisi varmasti.