14.1.07

Lankavarasto pienenee

Eilen käsityötreffeillä oli siis langanvaihtoa ohjelmassa. Onnistuin välttämään muiden tuomien lankojen kutsuhuudot ja myin vain omiani pois. Lankavarasto keveni 850 grammalla :)
Ennen tapaamista kävin katsomassa Anttilassa ale-langat ja Novitan Foxy vähän houkutteli, mutta en kuitenkaan ostanut sitä. Ihmeellistä luonteen lujuutta kerrankin!
Treffeillä tehtiin osallistujaennätys, meitä oli 14 paikalla. Neljä tuntia sujui nopsaan mukavassa seurassa. Neuloin taas kerran hahtuvahousuja, koska kaapista löytyi varmaan vuosi sitten tehty vyötäröresori M-kokoisiin Viherrys-housuihin. Mukaan otin lankaa muihinkin töihin ja kun hahtuvapöksyt alkoi kyllästyttää, niin virkkasin patalappua langanpätkistä. Patalappu valmistui illalla kotisohvalla ja odottelee silitystä vielä ja sitten ehkä muistan napata siitä kuvan.
Tänään ajattelin neuloa hihatinta. Löysin muiden blogeista siis nimenkin sille vaatekappaleelle, joka on ollut kesken ainakin puoli vuotta. Ihana hihatin on esimerkiksi Anun blogissa. Omaani tulee kimmellystä ja se taitaa jäädä odottelemaan ensi talven juhlia. Olen siis luopunut toivosta, että nyt enää mitään talvea tulee. Tänäänkin kahlasin nilkkoja myöten loskassa vesisateessa... Hihattimeni valmistuu kuitenkin vasta loppukuusta, koska muistilappu alun kavennuksista ei ole nyt juuri käsillä. Aloitin hihatinta joskus vanhempieni luona ollessani ja kirjoitin kyllä ylös monellako silmukalla aloitin ja miten niitä kavensin. Nyt pitäisi tehdä toiseen hihaan vastaavat levennykset ja toivon, että muistilappuni löytyy ensi viikonloppuna.

Ei kommentteja: