1.3.17

Häähärpäkettä

Ystäväpariskunta meni naimisiin helmikuun puolivälissä ja vuoden alussa havahduin miettimään, että mitä puen päälleni häihin. Musta hiaton juhlapuku löytyi kaapista, mutta jotain käsivarret peittävää siihen piti saada enkä halunnut sen olevan huivi. Pengoin lankavarastoani ja Ravelryn ohjeita vuoron perään :) Alunperin ajatuksena taisi olla neuloa hyvinkin simppeli hihatin, mutta sitten löysin Passion-ohjeen ja ihastuin siihen. Aloitin kuitenkin simppelistä hihattimesta, johon en löytänyt täydellistä ohjetta, vaan aloin itse sitä kehitellä ja arvoin vielä hetken, että kumman värin Katian Fiesta-langoista siihen otan. Varastosta löytyi Fiestaa sekä ruskea-musta-kirjavana että turkoosi-harmaa-kirjavana. Päädyin jälkimmäiseen, koska se oli hopeanhohtoinen ja miellytti enemmän kuin kultaan vivahtava ruskea-musta-kirjava. Aloitin hihattimen neulomisen reippaasti ja sitten reippaasti purinkin sitä, koska siitä oli tulossa liian iso. Neulominen pysähtyi kuitenkin pian, koska loukkasin käteni ja reilun viikon verran oli epäselvää, pitääkö käsi leikata. En viitsinyt neuloa hihatinta, koska mahdollisen leikkauksen jälkeen käsi olisi ollut kipsissä eikä siihen olisi mikään hihatin mahtunut päälle pukemaan. Aloitin siis Passion-ohjeella toista bolero-härpäkettä ja siihenkin löytyi varastosta Katian lankaa, nimeltään Syros. Myös Syros oli hopeanhohtoista, joten molemmat mahdolliset hihatinhärpäkkeet olivat samaa sävyä ja tämä helpotti mieheni pukeutumista. Me kun ajattelimme, että meidän vaatteiden tulee sointua yhteen ja vielä kravattikaupoilla ollessamme mies tarkisti, että minkäs sävyistä vaatetta sinulle olikaan :) Hän sitten valitsi hopeanhohtoisen kravatin ja taskuliinan.


Hihatin Fiesta-langasta valmistui ensin. Tästä aion kirjoittaa ilmaisohjeen Ravelryyn, jos joku muukin kaipaa yksinkertaisen hihattimen ohjetta. Oma ensimmäinen versioni on juhlava, mutta aion seuraavaksi tehdä samalla mallilla arkisemman hihattimen. Tämä hihatin pääsi käyttöön juhlapäivänä. Puin sen aamulla päälleni, kun lähdimme kirkkoon ja yllättävästi se tuntui lämmittävän, vaikka lanka kovin keinokuituista onkin.


Myös Passion valmistui ennen juhlapäivää. Päätin tehdä sen valmiiksi, vaikkei se ihan pakollista olisi ollut. Koska lanka oli aivan erilaista kuin ohjeessa, niin jouduin soveltamaan reunojen virkkausten kanssa. Käyttämäni lanka venyi ja vanui joka suuntaan, joten virkkasin reunat huomattavasti kireammiksi kuin ohjeessa. Ehkä vähän liiankin kireiksi, koska nyt reunavirkkausten kireys vie pituutta pois hihoista. Hauska härpäke tästäkin tuli ja otin sen mukaan, kun suuntasimme viikonlopuksi Helsinkiin häitä juhlimaan. Vielä juhlapäivän aamunakaan en ollut varma, kumpaa härpäkettä käyttäisin :) Otin tämänkin mukaan ja kirkon jälkeen vaihdoin hihattimen tähän. Tämä tuntui jotenkin sopivammalta hääjuhlassa käytettäväksi. Yksi ongelma tässä on: harvan neuloksen silmukat tarttuvat kovin helposti kaikkeen. Onneksi lanka ei helposti katkea, mutta lankalenkkejä olen jo useamman kerran koittanut tasoitella ja kuvassakin näkyy epätasaisuutta ja löysempiä silmukoita.

1 kommentti:

Salaneuloja kirjoitti...

You can knit beautiful things.