23.2.15

Tammikuun langat

Tammikuun alun lomareissulla sain vihdoin valmiiksi villasukat, jotka olin aloittanut samaan paikkaan suuntautuneella edellisellä reissulla syyskuussa :) Vuodenvaihteen reissulla oli mukana vain tämä yksi käsityö ja sehän meinasi aiheuttaa lankakriisin, kun sukkien valmistumisen jälkeen ei olisi ollut mitään tekemistä. Kun hieman vihjailin uhkaavasta kriisistä, niin mies totesi, että ehditään vielä ajaa mökiltä suureen maailmaan ja Joensuun Kontti-kierrätystavarataloon sinä iltana. Onneksi sieltä löytyi lankaa seuraavaan projektiin, ettei mies ihan turhaan vaivautunut kuskiksi :) Vielä mökillä ollessa valmistui sovellus pompulakeepistä, johon langat olivat löytyneet sieltä Joensuun Kontista. Ettei vastaava lankakriisi enää yllättäisi Pohjois-Karjalassa lomaillessa, niin jätin pompulakeepistä jääneet langat ja toiselta kirpparilta löytämäni lankakerän mökille odottamaan tulevia lomia :) Takaisin sivistykseen pariin eli Turkuun palattuamme kävin useamman kerran hamstraamassa lankaa Piikkopirran alessa. Ekalla kerralla sanoin, että joudun varmaan palaamaan pian, kun huomaan, ettei ostamani langat riitä. Ja niinhän siinä kävi, palasin heti parin päivän päästä hakemaan lisää lankaa :) Kerrankin aloitin ostamistani langoista heti tekemään jotain ja tammikuun loppuun mennessä valmistui kolme baskerimyssykkää niistä. Näihin viiteen neuleeseen sain kulumaan 305 grammaa lankaa. Vastaavasti varastoon tuli lankaa 2010 grammaa, joten vuosi alkoi varaston 1705 gramman varaston kasvulla.

Ei nämä baskerit nyt varsinaisesti mitään väri-iloittelua ole :)



Ei kommentteja: