26.12.11

Mario

Äitini osti Tampereen Lankamaailmasta Rico Design Peak Aran -lankaa Bond-värisenä eli värisävyä numero 007 :) Hän ehdotti, että tekisin siitä pipon. Ajattelin tehdä ihan tavanomaisen joustinneulepipon ja aloitin sellaisen nro 5 pyöröillä. Ei näyttänyt kivalta, joten vaihdoin numero pienempiin pyöröihin. Vieläkin joustinneule näytti ruman lötköltä ja mietin, että kannattaako Peak-langasta tehdä sittenkään joustinneulepipoa. Katselin Ravelrystä, mihin Peak Aran -lankaa oli käytetty ja silmiini osui siitä tehty Mariomyssy. Näytti kivalta ja koska en ole aikaisemmin tehnyt Mariomyssyä, niin jouluaaton ratoksi sellaisen aloitin. Ihan ohjeen mukaan tein, mutta puikot olivat nro 3, koska neulon tosi löysästi.

Rico Design Peak Aran sopisi mielestäni tosi hyvin tähän Mariomyssyyn!

Tykkäsin ohjeesta ja valmiista myssystä, joten päätin tehdä heti toisen samanlaisen myssyn perään. Viime keväänä tein Novitan 7 Veljestä Polkka -langasta VALTAVAN baskerin, jolle ei ole käyttäjää löytynyt. En ole näköjään tänne laittanut edes kuvaa siitä. Joulupäivän puolella purin tuon valtavan baskerin ja aloitin langasta Mariomyssyn. Puikot piti vaihtaa nelosiin, mutta muuten tein taas ihan ohjeen mukaan.

Polkka-lanka ei ole suuri suosikkini, mutta tässä myssyssä se on ihan jees. Myssy on tehty lankanöttösistä, joten raidat eivät edes toistu niinkuin niiden pitäisi oikeasti toistua.

Ihastuin Mariomyssyn ohjeeseen ja katselen lankavarastoa sillä silmällä, että mistä langasta vielä voisi tehdä myssyn :) Tein välissä yhden tummansinisen peruspipon joustinneuleella, mutta nyt voisi taas ottaa Marion puikoille. Päähineitä neuloessa olen lukenut samalla neuleblogeja ja kehitellyt myös lankalaihista ensi vuodelle. Joulusiivousta tehdessä kun lankapusseja tuli esiin vähän joka kaapista, niin niille olisi syytä tehdä jotain...

1 kommentti:

Helinä kirjoitti...

Hienot mariomyssyt. Tämän päivityksesi innoittamana aloitin ensimmäisen omani. Malli on ollut kyllä to do -listalla jo pitkään. Tiheys ei ihan täsmännyt ohjeeseen, saas nähdä mitä tulee... ;-)