11.10.09

Synttärilahja

Ystäväni täytti tasavuosia syyskuun lopussa ja innostuin näpertelemään hänelle lahjaa omin käsin. Pari ideaa oli hyvissä ajoin ja lopulta ideoita oli vähän liikaakin enkä ehtinyt kaikkia toteuttaa. Tarkoitus oli tehdä synttäri-neulegraffitikin, mutta aika loppui kesken. Lahjaa avatessaan ystäväni kyllä epäili, että sieltä paljastuu neulegraffiti :) Yllä olevassa kuvassa ensin kurkistus lahjakassiin ja alla sitten sen sisältämät osaset tarkemmin esiteltyinä.

Mustaan pussukkaan piiloutuu skumppapullo. Hetken harkitsin, että kirjailen pussukan kylkeen sisällöstä kertovan tekstin, mutta onneksi muistin, että kirjailut eivät ole minun juttuni. Nyt pussukkaan voi piilottaa minkä tahansa pullon vaikka piknikille lähtiessä ja tähän liittyen ostin muoviset viinilasit, jotka myös voi ottaa sinne piknikille mukaan. Laseihin on aseteltu tiskikukat, jotka on tehty tällä ohjeella. Periaatteessa noita tiskikukkia voisi ensin käyttää vaikka servetteinä siellä piknikillä ja vasta sitten alentaa ne pöytäräteiksi :)

Pikkuinen iltalaukkuko?

Ei vaan verkkokassi!
Ne piknikillä tarvittavat eväät ja tavarat voi pakata tähän kassiin :) Hauska ohje on täällä ja tein synttäreiden kunniaksi tästäkin kimalteisen version. Käytössä kassi varmaan venyy ja siksi tein kahvoista melko lyhyet. Kuvaa varten lykkäsin kassin sisään vain fleecetakin, joka ei paljon paina ja venymisvaraa näytti jäävän kassissa hyvin sekä pituus- että leveyssuuntaan.

Ei kommentteja: