11.5.08

Neljäs kerta toden sanoo?!

Tämän hian aloitin neljä kertaa ja myös lopetin neljä kertaa. Ensimmäisen aloituksen tein viime kesänä, sitten neulomus unohtui, kunnes kaivoin sen pari viikkoa sitten esiin. Purin aloituksen, koska en ollut ihan varma, että oliko siinä ollut jo joku virhe. Aloitin uudestaan samoilla puikoilla, mutta näytti tulevan liian tiivistä. Purin ja vaihdoin puoli numeroa isompiin puikkoihin. Eih, liian harvaa ja purkuun meni taasen ja paluu alkuperäisiin puikkoihin. Neljännellä aloituskerralla myös jätin reunassa olleet ainaoikeat pois ja vihdoin olin tyytyväinen.
Mallineule on siis Ullan viime kesäisestä Lehmus-huivista. En ole vuosiin neulonut puseroa tai takkia, mutta kun mistään ei löytynyt valmiina mieleistäni ruskeaa villatakkia, niin oli tartuttava itse puikkoihin. Lanka on jotain tunnistamatonta mohair-villa-tiesmitä-sekoitetta. Tätä on monta kerää, mutta yhdessäkään ei ole vyötettä tallella. Koitan tehdä raglan-hiaista neuletakkia, jossa ainoat saumat tulisi, kun hiat kiinnitetään muuhun takkiin. Saas nähdä, mitä tästä tulee, kun mallineuleen lisäksi ei ole mitään ohjetta. Neulon, sovitan, puran, neulon, sovitan, puran...
Ensimmäisen hian suun tein myös neljä kertaa. Ensin kokeilin omasta päästä erilaisia lopetuksia, kun halusin hian suun vähän röyhelöiseksi. Kolme versiota meni purkuun: liikaa röyhelöä, liian sileää ja taas liikaa röyhelöä. Lopulta tein Lehmus-huivin mukaiset viimeiset kerrokset ja sitten lisäsin pari reikäkerrosta vielä, jotka vähän levittävät hian suuta. Röyhelöinen hian suu kun ei näyttänyt samalta kuin kuvitelmissani, niin luovuin siitä.
Tuon pitsineuleen tekeminen on aika koukuttavaa. Välillä oli pakko tehdä yhdet tilatut hahtuvahousut, mutta en millään olisi malttanut laskea pitsineuletta käsistäni. Nyt on takkiin molemmat hiat valmiina ja kun ne hahtuvahousutkin valmistui, niin pääsen jatkamaan takin etukappaleista. Ja sitten teen takakappaleen aloituksen ja yhdistän kaikki kappaleet, niin vältyn sivusaumojen ompelulta. Hiat aion kiinnittää muuhun takkiin virkkaamalla ja mahdollisesti virkata takin reunuksiin myös jotain.

Kauhistun omistamani karvalangan määrää niin, että päätin käyttää heti niistä jotain pois. Tein pari lasten kaulahuivia, joissa yhdistin Tangoa ohueen villalankaan. Tosin tuota Tangoa meni ehkä 40 grammaa ja se ei edes ollut tuossa laskelmassa mukana, koska oli jo jämälankalaatikossa muutenkin. Jämälankojen tuhoamisvimmassa aloitin myös aikuisten kaulahuivin virkkaamalla. Se on sitä siemenvirkkausta, jonka omin Stich'n'Bitch Koukussa-kirjasta.

Lankavarastoni kauhistuttaa sen verran, että pakko sieltä on jotain myydä pois. Koitan koota jonkinmoisia paketteja varmaan värien mukaan. Mutta ennenkuin pääsen neulelankoja myymään, niin koitan myydä pois varastosta esiin putkahtaneet muliinilangat. Mistä niitäkin aina tulee esiin, kun olen ehkä kaksi kertaa muliinilankoja käyttänyt elämäni aikana?! Mutta huutiksessa ne nyt ovat etsimässä parempaa kotia.

1 kommentti:

Helmis kirjoitti...

Hei! Toivottavasti saamme lisääkin neuletapaamisia aikaan. Kokoontumispaikka kun sattuu olemaan ihan Hakkaraisen naapurissa, niin siihen voi tosi kätevästi yhdistää vaikka perheretken :).
Katsotaan nyt, onko kiinnostusta neuletapaamisille jatkossakin - mua kyllä kiinnostais ja ainakin kesäksi olisi kiva paikka olemassa.