26.10.06

Joopa joo

Edellisessä postauksessa olin lähdössä Sortavalaan ja siitä on pari kuukautta. Ja silloin muuten karkasin Tampereella ostamaan lisää lankaa ja puikot ennenkuin varsinaiseen reissubussiin hypättiin :)
Tänään lähti postiin tilaustyö, jonka kanssa hölmöilin oikein olan takaa. Neuloin mm. putkea kauluksen kavennuksiin saakka ja unohdin hian aukot kokonaan... Nooh, valmistui se lopulta ja oli kiva neuloa pitkästä aikaa palmikkoneuletta. Valitettavasti en huomannut napata kuvaa ennen pakkaamista. Ohje oli kuitenkin Novitan sivuilla oleva lapsen palmikkoneule ja siihen sopiva myssy ja hieman sovelsin tuosta alkuperäisestä ohjeesta.
Muuten viime viikot ovat menneet karvalangan ja ponchojen parissa. Ja hieman myös villalangan ja huivien parissa. Ja koska karvalankavarastot ovat huvenneet ponchoihin ja hieman myös huutis-myynteihin, niin oli pakko hakea täydennystä Viipurista. Tavaratalon (Torgovyi tms, pari korttelia Punaisen lähteen aukiolta) lankatiski oli muuttanut alakertaan ja valikoimaa oli vähän enemmän. Käytin koko venäjän sanavarastoni eli osasin sanoa kuinka monta punaista kerää haluan "krasnoje dva" Myyjä oli kyllä ystävällinen ja jaksoi kaivaa haluamiani lankakeriä vitriinistä. Karvalangat 50-100 grammaa maksoivat 1,50-2 euroa, angoraa sisältävät kerät noin 3 euroa ja niissä on lankaa noin 500 metriä. Torilla oli useampikin myyjä, jolla oli värikkäitä keinokuitulankoja, joita myydään villalankana. Meidän vakilankakauppiaalla oli myös noita karvalankoja ja maksoivat 2 euroa kerä. Kauppahallin yläkerrasta ostin taas pellavalankaa, tällä kertaa oikein paksua rohdinta ja muistaakseni maksoi 12 euroa ja siinä on pari kiloa. Lankoja näkyi keskustassa myös isossa kangaskaupassa ja parissa pienemmässä putiikissa, kaikissa visusti vitriinissä :)
Paluumatkan aikana valmistui ensimmäisen poncho, jonka aloitin illalla hotellissa. Mukana oli tietysti keskeneräisiä töitä, mutta pakko oli päästä tekemään heti jotain uudesta langasta.
Meuhkasin nettitutuille, että otan kyllä tilauksia vastaan ja niiden parissa olen askaroinut. Jostain kumman syystä kaikki ovat ihastuneet Isoveljen/Seiskaveikan roosan sävyyn ja sitä väriä on tälläkin hetkellä odottamassa ponchon aloitusta.
Isoveli-lanka onkin sopiva aasinsilta Big Brother-ohjelmaan :) Kannattaisiko Novitan muuten tehdä joku diili kyseisen ohjelman kanssa... Kilpailijat neulomaan Isoveli-langasta jotain Isoveljelle :D Mutta varsinainen asiani oli se, että BB:ia katsoessa on todella hyvää aikaa neuloa ja virkata. Kyllä olisi työt valmistuneet paljon hitaammin ellei olisi tälläistä syytä istua sohvalla!
Ja vielä vieno pyyntö joulupukille: voisitko tuoda jonkun niistä ihanista neule- tai virkkauskirjoista, joita tänään katselin. Ihan itkettävän ihania kirjoja ja haluaisin ne kaikki! Ekana ainakin Puikoissa ja sitten se englanninkielinen valtaisa virkkaus-opus ja sitten Stich n´Bitch-virkkauskirja ja ja ja...

Ei kommentteja: