1.2.06

Pakkaushässäkkää

Taas tarttis muuttaa ja koitan tyhjentää kaappeja ja varastoja ns. ylimääräisestä tavarasta. Mistään langasta tai kankaasta en tietenkään voi luopua :) Eikä tilannetta paranna yhtään, että juuri äsken sain pari säkillistä kankaita ja ompelutarvikkeita. Tuttu mummo tyhjentää varastoaan ja uhkasi heittää nuo roskiin... Nyt sitten ihastelen kankaita, joista osa on varmaan 60-70-luvulta. Aivan ihania, mutta mihin ne taas varastoisi? Ja kun entisten kuluttaminen käy niin hitaasti, niin varasto ei ikinä tyhjene yhtään, vaan tungen sinne aina lisää tavaraa.
Mutta jotain on valmistunutkin! Ne ikuisuuden kesken olleet villahousut sain valmiiksi ja aloitin taas uusia Patina-hahtuvahousuja. Ommeltuakin tuli pitkästä aikaa, kun tein vanhoista farkuista itselleni hameen. Olin jo heittämässä farkkuja roskiin ja lapsukainenkin yllytti "heitä vaan pois", mutta päätin sittenkin säästää ne. Olen oikein tyytyväinen hamoseen, jonka tein tuossa pari viikkoa sitten. Kuva tulee aikanaan...
Pitsiliinojen virkkausprojektin aloitin. Ohje on ollut joskus muinoin Jaana-lehdessä ja löysin sen irtirepäistyn ohjesivun yhden virkkauskirjan välistä. Tänään kävin katsomassa Tampereella Verkarannassa Silmukoin-näyttelyn, jossa on virkattuja taideteoksia ja osa ihan käyttötavaraa. Siellä keksin, että seuraavan pitsiliinan virkkaan jostain karvalangasta tms.
Lankaakin tuli ostettua, vaikka Verkarannassa olevassa Pirkanmaan Kotityön poistopisteessä vielä hillitsin itseni. Siellä olisi ollut halpaa ja ihanaa villalankaa, mutta sain itseni uskomaan, että ensin pitää käyttää vanhoja pois. Sitten piti vain katsoa Kehräsaaressa olevien liikkeiden ikkunat, mutta Pikkuputiikit-puotiin päädyin ihan sisälle saakka ja siellä minua odotti vastustamattoman halpa hahtuvalanka. Olihan ne kiekot ihan pakko ostaa sieltä pois :) Kaikkea muutakin ihanaa siellä oli ja tuli kiire kotiin tekemään jotain itse.

1 kommentti:

Salaneuloja kirjoitti...

Anna mennä vaan niiden hahtuvajuttujen kanssa. Minä odotan lämpimiä kelejä, että pääsisin lopultakin tuonne terassille istumaan ja polkemaan vähän hahtuvaa langaksi rukilla. Siinä on iso homma, mutta kun sen saa tehtyä, voi talvella huokaista, että nyt se on tehty, eikä tarvitse enää kuin neuloa menemään. Tosin itsekehrätyn kanssa pitää olla aina kaupallista lankaa, muuten tulee liian takkuista siitä neulomisesta.