1.12.04

Muuton jälkeen ja remontin keskeltä

Muutimme siis viime viikonloppuna ja nyt asumme kaaoksen ja remontin keskellä. Langat ja kankaat saavat odottaa laatikoissa varastossa. Varastosta tulee sitten joskus työhuoneeni, kunhan remontti etenee ja tavarat kulkeutuvat omille paikoilleen. Sitten pitäisi olla tilaa tehdä käsitöitä ja varastoida materiaaleja.
Käsitöiden tekeminen rajoittuu työmatkoihin. Joululahjaksi tuleva Rustic-huivi valmistui viime viikonlopussa ja nyt on työn alla huivi musta-valkoisesta Flora-langasta, jota ostin Viipurista. Tuo lanka on aika jännän näköistä: ydin on mustaa ja siitä pistää ulos valkoisia parin millin pätkiä, muistaakseni puuvilla-viskoosi-polyesterisekoitetta. Teen kasin puikoilla helmineuletta ja silti huivi tuntuu edistyvän tuskastuttavan hitaasti. Yksi virkattu pipo on taas aloitettu, koitan tehdä korvaläpällisen version. Nyt kun olen innostunut pipoista, niin tuijottelen ulkona kaikkia pipoja ihmisten päissä ja mietin, että ovatko he itse tehneet ne.
Käsitöiksi voidaan kyllä laskea myös ruokapöydän tuolien uudistaminen. Eilen sain kahdesta tuolista irroitettua vanhat verhoilukankaat. Enää kuusi tuolia jäljellä ja sitten pitäisi verhoilla ne kaikki kahdeksan uudestaan ja 0lisi kiva, että tuolit olisivat jouluna käytössä.
Reilun viikon päästä olen menossa Nokialle joulumarkkinoille myymään ja jotain uutta, kivaa koitan ehtiä tehdä myyntiin. No, onhan nuo pipot uusi juttu minulle.
Lankavaraston ajattelin inventoida, kunhan saan varastohyllyt seinään. Ihan kuin ennestään ei olisi tarpeeksi lankaa, niin äitini toi heidän asunnostaan lankoja, joita olin sinne varastoinut. Minun ei todellakaan tarvisi ostaa mitään lankaa vuosiin, mutta aina lankaosastot ja -kaupat vetävät puoleensa. Onneksi nyt ei enää ole ihan lähellä lankakauppaa. Ennen lähimpään lankakauppaan oli ehkä 300 metriä ja siellä oli ihan liian helppo poiketa.
Joululahja-projektit ovat vielä vähän kesken: kummityttöjen asustesetit kaipaavat viimeistelyä ja ystävän asustesetti on kokonaan aloittamatta. Olin ajatellut antaa veljelleni virkatun pipon lahjaksi, mutta hän omi Rustika-pipon heti, kun se valmistui eli sai sitten joululahjansa etukäteen. Pipo-kaulahuivisetti Rustic-langasta on myös valmiina eli ei tämä ihan toivottomalta näytä.
Päätän raporttini kaaoksen keskeltä tähän ja menen taas purkamaan tavaraa laatikoista ja säkeistä.

2 kommenttia:

MysteryKnitter kirjoitti...

Muuttaminen on viheliäisintä hommaa, mitä tiedän! Kaikki se pakkaaminen ja perillä sitten taas purkaminen ja uudelleensijoittelu. Uh, kamalaa! Ja silti joskus täytyy muuttaa.
Minä olen muuttanut monta kertaa elämäni aikana, ja aina se on yhtä kamalaa. Uskon ja luotan silti, että kesytät oman muuttosi hyvin ja saat sen käsityöhuoneen, mitä toivot.

Salaneuloja kirjoitti...

Muuttaminen on viheliäisintä mitä tiedän. Mutta etköhän sinä sen kaaoksen vielä kesytä.
Itse olen yrittänyt kesyttää ostamiani lankoja. Muutama kerä on jo saanut vauvan myssyn muodon. Nyt kesytän vihreitä lankoja lapasiksi. Kahden puikon malli. Tosi helppo neuloa. Ikävä kyllä tein kiilojen jälkeen aloitettavasta osasta liian pitkän, mutten pura. Annan olla. Sille löytyy vielä varmasti joku käyttäjä. Pitää vaan neuloa toinen oikean kokoinen sitten, kun se ensimmäinen oikean kokoinen on jo tehty.