19.3.08

Hamsterikuun saldo

jäi onnettoman pieneksi :( Pysyin sentään mukana ja lankaa sorruin ostamaan vasta maaliskuun ekana päivänä :D Käväisin heti maaliskuun ensimmäisenä päivänä Hämeenlinnassa ja kipitin tietenkin lankaostoksille, kun Wetterhof ja Lanka Filppula-Virtanen olivat sopivasti ihan vieressä. Wetterhofilta mukaan tarttui vain pikkupusseja sekalaisia lankoja, toisesta liikkeestä lähdinkin sitten ison muovikassin kanssa: lurex-lankaa, hahtuvaa, sukkalankoja.

Kuvallista antia saa nyt edustaa tämä otos: pipo ja lapaset, jotka lähtevät Vaakan kautta maailmalle eli Viroon. Ruskea paksu lanka jostain kirpparilta halvalla ostettua ja lapasissa lisänä ohutta lahjoituksena tullutta lankaa. Nämä tein hamsteritöinä ja olivat kyllä mukavan nopeat tehdä. Helmikuun eli hamsteroinnin aikana valmistui siis:

Ensilapaset silkkivillasta 30 g
Ensilapaset 10 g
Virkattuja koruja sin.kimallelangasta 6 kpl yht. 15 g
6 x virkattu kukkanen yht. 30 g
2 x lasten pipo yht. 70 g
Verkkotupsubikinit 25 g
Piiskavyö 60 g
2 x lasten lapaset yht. 85 g
Kaarna-hahtuvahousut M koko 110 g
Ensilapaset 10 g
Hehku-hahtuvahousut M koko 110 g

Yhteensä 565 grammaa

Lankaa en siis ONNEKSI ostanut yhtään :) Varasto pieneni oman käytön lisäksi langan myymisellä, huutiksen kautta meni puuvilla- ja samettilankoja yhteensä 4045 grammaa tai jopa vähän enemmän, kun pistin johonkin kaupanpäällisiä :)

15.2.08

Ystävänpäiväyllätys :)

Tämä on siis ystävänpäiväyllätys, joka on lähinnä omaan käyttööni, mutta onhan siitä iloa jollekin muullekin :) Yllärin muut osat ovat Venäjän puolelta ostettuja, mutta alusasusetti ja "vyö" itsetehtyjä. Ja tämä on sitten tehty pilke silmäkulmassa ja voi olla että asusteet eivät koskaan oikeasti tule käyttöön, mutta hauskaa niitä oli tehdä!
Alunperin ajattelin tehdä pörröbikinit K18 Ullasta. Mutta toisaalta halusin yhdistää ystävänpäiväyllärin Virkkausringin Ystävänkuuhun, joten jotain virkattua piti keksiä. K18 Ullasta ajatus harhaantui venäläisten neulelehtien mielenkiintoisiin ohjeisiin, joita olen blogissani esitellyt 18.1.2007. Ja ajatus jatkoi harhailua venäläiseen alusvaateliikkeeseen, jossa mummopöksyjen vierestä löytyy hepeniä, joita täällä kotosuomessa myydään vain erikoisliikkeissä. Siis sellaisia läpinäkyviä alusasuja, joissa on vain jotkut tupsukat peittämässä strategiset paikat. Ja siitä se ajatus sitten lähti! Minähän teen itse sellaiset tupsukoilla koristellun alusasusetin ja virkkaan jonkinmoisen verkon sinne tupsukoiden alle.
Sitten teki mieli tehdä vielä jotain muuta hassua ja tuhmaa neulomalla. Pohdin K18 Ullan käsirautoja, mutta tarkistin vielä Knittyn special-julkaisun. Ja sieltä löytyi Flick. Tein tästä piiskavyöstä oman sovellutuksen ja sain siihen käytettyä yhden puuvillakartion lopun.
Koko setti siis tässä:

3.2.08

Diagnoosi: Startitis

Päätin Lankahamstereissa panostaa kappalemäärään ja se saattaa olla syy siihen, miksi nyt vaivaa startitis. Kuvassa osa helmikuun aikana aloitetuista töistä:

1. Neljä puoliksi neulottua Vaaka-tilkkua
- Hmm, voisin käyttää nämä epämääräiset lankamytyt yhteen tai kahteen Vaaka-tilkkuun... Mutta jospa tekisinkin järkevän määrän samannäköisiä tilkkuja, niin niistä saisi vaikka keskelle peittoa kivasti vinoneliön. Ensin katsotaan riittääkö lanka neljään puolikkaaseen tilkkuun ja sitten jaetaan langanloppuja ja etsitään vähän lisää sopivan värisiä lankoja. Niin ja kolmosen pyöröpuikot tarvisi oikeastaan jo seuraavaan työhön eli
2. Ruskeat hahtuvahousut
- Tarvitsen huomiselle automatkalla jonkun sopivan neulomuksen... Montaa lankamyttyrää ei viitsi autossa käsitellä ja mieluiten neuloisin pyöröpuikoilla autossa. Hahtuvahousuja tarvisi tehdä varastoon, siinäpä siis sopiva työ. Mutta kun vyötärölle tulee kahta eri väriä, niin teenpä nyt ensin vyötärön valmiiksi ja sitten saan jatkaa yhden hahtuvakiekon kanssa autossa.
3. Ystävänpäiväyllätys
- Myöhään illalla iskee mielettömän hyvä idea, jota on ihan pakko alkaa toteuttamaan heti... Mutta kun yllätyksen pitää pysyä yllätyksenä, niin sitä pitää virkata salaa ja vain silloin kun on yksin kotona. Yllätys saa odotella sitä yksinäistä aikaa, vaikka olisihan sitä voinut virkata käsityötapaamisessa. Mutta kun sinne tarvitsin jotain aivotonta neulottavaa eli
4. Ensilapaset silkkivillasta
- Koska ennen käsityötapaamista käyn shoppailemassa, niin en tietenkään voi kantaa pitkin kaupunkia mukanani tilaa vievää käsityötä. Jotain käsilaukkuun sopivaa pitää siis keksiä... Ensilapasia pitäisi tehdä sinne samaan varastoon kuin hahtuvahousuja, joten silkkivilla-kerä ja bambupuikot mukaan vaan! Tapaamisessa keskityn enimmäkseen syömiseen (Kertun hampparibuffet on IHANA!) ja saan vain yhden lapasen valmiiksi.
5. Ynnä muuta sellaista
- Kuvaan ei päässyt sininen kimallelanka, jonka lopun haluaisin kuluttaa loppuun juuri nyt! Neljän kaulakorun ja yhden heijastinkukan jälkeen lanka ei näytä vähentyneen yhtään... Menen siis jatkamaan sen kanssa puuhastelua...

Tammikuun grammat

Ompelukset ja muu elämä vei aikaa, joten tammikuun langankulutus ei kovin korkealla ole. Täsäs kuitenkin tuotokset:

2 x Ukkospilvi L á 120 g
Pitkälahkeiset hahtuvahousut L n. 200 g
Tytön sukat Nallesta 45 g
Pun. karvalapaset, lasten 70 g
Virkattuja kaulakoruja 30 g
Virkattuja kukkaheijastimia 8x10 g
Kimallehuivi 50 g
Vaaka-tilkku virkattu 30 g

Yhteensä siis 745 grammaa. Heti vuoden alussa sain lankaa noin 2 kiloa ja Saksasta tuli mystinen lankalähetys, jossa on kilo lankaa. Myin lankaa huutiksessa 1,8 kg. Vuoden ensimmäisen kuukauden lankasaldo kolahtaa siis plussan puolelle.

Hamstereissa taidan panostaa valmistuneiden töiden määrään en niinkään grammoihin. Olen aloittanut kaikkea pientä ja saanut valmiiksi kaksi kolme virkattua korua. Kesken on vauvan lapaset, Vaaka-tilkkuja, ystävänpäiväyllätys jne...

29.1.08

Lankaa vain tulee ja tulee...

Kävin lankahampstereiden kolmosryhmään raportoimassa mystisestä lankalahjasta :)
Jos vastaavia lahjoituksia tulee enemmänkin, niin tipun hampstereista samantien :D

Keskeneräisyyksiä ja mainostusta

Nämä keskeneräiset voisi tehdä valmiiksi ennenkuin Lankahamsterit taas pääsevät valloilleen. Kuulun tänä vuonna kolmosryhmään. Suunnitelmia on ja alkukuussa voin yhdistää hamsteroinnin Virkkausringin Ystävänkuuhun. Ystävänpäivästä puheenollen... pitäisi kuulemma tehdä K18 Ullasta pörröbikinit ystävänpäiväyllätykseksi ;)

Mutta asiaan... Kesken on siis:
1. huivi sinisestä kimallelangasta, tämän aloitin vajaa viikko sitten, kun piti saada joku automatkalle sopiva neulomus ja sen jälkeen se ei olekaan paljoa edistynyt
2. sukat Regiasta ja jostain yksivärisestä langasta, eka sukka on lähes valmis, mutta odottelee, että riittääkö raitalanka toiseen sukkaan vai pitääkö ekastakin purkaa vähän. Sukat ovat olleet tässä vaiheessa ainakin puoli vuotta.
3. virkattu Vaaka-tilkku on helpoin saada valmiiksi - jos langat riittää. Pinkkejä lankanyttyröitä ei nyt ole enempää nurkissa tai en ainakaan löydä niitä.

Hamstereihin osallistuvien kiusaksi pistin lankoja myyntiin :) Ei vaan, ehtii näitä vielä ostamaan vaikka hamstereihin osallistuisikin. Lankavaraston tyhjennystä on siis huutiksessa ja firman sivuilla on uusia neulelankoja. Ja pienenä ennakkomainoksena, että kaavailen ottavani myyntiin neulemyllyjä, kun haluan itsellenikin sellaisen. Kauhistelin myllyn hintaa suomalaisessa tukkuliikeessä ja vielä enemmän jälleenmyyjän luona, joten taitaa singahtaa tilaus jonnekin muualle. Ja käsityövälineiden ostohan ei ole kiellettyä Lankahamstereiden aikana. Eihän?!

15.1.08

Vuoden 2007 lopulliset luvut

Huh, ainakin lankavarastossa jotain tapahtuu. Lankaa liikkuu varastoon ja sieltä pois, mutta oikeasti neulomalla ja virkkaamalla sitä ei kovin suuria määriä kulu.

Kulutus neuloen ja virkaten 11 770 grammaa. Eli keskimäärin kulutan 980 grammaa lankaa kuukaudessa. Tosin alkuvuonna kuukausikulutus oli paria kiloa ja joinakin kuukausina vain noin puoli kiloa.

Ostettuna tai saatuna lankaa tuli varastooni noin 19890 grammaa... Tässä luvussa ei ole mukana ne lahjoituslangat, jotka majailevat nurkissani odottamassa pääsyä johonkin Vaakan projektiin. Eikä myöskään firman nimiin ostetut langat, koska ne ovat lähinnä jälleenmyyntiin.

Myin ja lahjoitin lankaa kaiken kaikkiaan noin 22410 grammaa. Onneksi tuo myyminen ja lahjoittaminen on pitänyt lankavaraston suurin piirtein tasapainossa :)

Eli lankavarastoni on keventynyt 14290 grammalla vuoden aikana! Ei kyllä uskoisi, yhtään enempää tilaa lankalaatikoissani ei ole. En edelleenkään uskalla (tai edes jaksa) laskea koko lankavarastoni painoa. Ja kun meillä on perheen naisten kanssa myös yhteisiä lankoja, niin vähän vaikeaa olisi erotella, mitkä lasken omaan varastooni.

Mutta ei tosiaan tarvisi ostaa yhtään lisää lankaa. Tosin sain jo tammikuun alussa taas lankaa erään mummon kaappien kätköistä. Ja lahjoituslangoistahan ei voi kieltäytyä, joten varasto kasvoi taas jo...

Loppuvuoden 2007 saldot

Loppuvuosi meni niin vauhdikkaasti, että en ehtinyt edes tilastoida tänne langan kulutusta. Mutta nyt onkin hyvä hetki summata viime vuosi. Aloitin langanostolakon taas vuoden alusta ja katson, kuinka pitkälle kestän. Ensimmäinen varsinainen uhka on Sortavalan reissu maaliskuun alussa. Ystäväni löysi sieltä uuden lankakaupan viime marraskuussa ja pakkohan minunkin on puoti mennä katsastamaan seuraavalla kerralla :)

Mutta ne tilastot. Listaan nyt ensin nuo loppuvuoden tekemiset ja sitten laadin erikseen täydellisen tilaston viime vuoden hankinnoista ja saaduista langoista, kulutetuista langoista ja kuinka paljon olen myynyt tai lahjoittanut.

Marraskuu

Unitossut 100 g (asiakkaan langoista, ei vähennä omaa varastoani)
1 x neulottu Vaaka-tilkku 20 g
3 x virkattu pipo 200 g
neulottu pipo 100 g
kaulahuivi 150 g
karvalapaset, persikka 80 g
neliöpipo, persikka 70 g
sukat Bambinosta 30 g
2 x pipo villalangasta yht 120 g
naisten lapaset ven. villalangasta 70 g
pipo rusk-beige 75 g
Crann Bereth huivi 95 g

Kulutusta 1010 grammaa

Joulukuu

Harrikka-sukat 120 g
Harrikka-lapaset 80 g
3 x sukat asiakkaan langoista 450 g (ei lasketa omaan kulutukseeni)
Ukkospilvi-hahtuvahousut M 100 g
Ukkospilvi-hahtuvahousut S 80 g
Virkattu pipo 50 g
Neulottu pipo VOKiin 70 g
2 x Pojan sukat Nallesta yht. 110 g

Kulutusta vaivaiset 610 grammaa


21.11.07

Lokakuun tuotokset vihdoinkin

Vanha läppäri vetelee viimeisiään ja tietty vain sinne olin tallentanut tietoja lokakuun aikana tekemistäni käsitöistä. Kopioin ne siis pikavauhtia muistitikulle ennenkuin hyvin palvellut läppäri alkoi taas valittaa ja kehoitti sulkemaan itsensä välittömästi :)

Eli lokakuun aikana tuotin nämä:
6 x virkattu Vaaka-tilkku 160 g
5 x neulottu Vaaka-tilkku 150 g
virkatut korut 25 g
isot lapaset venäläisestä villalangasta 90 g
beigekirjavat karvalapaset 80 g
mustat karvalapaset 90 g
pun. lasten karvalapaset 50 g
ensilapaset Bambinosta 15 g
sin-valk. Nalle-langasta lasten sukat 65 g
sin-raidalliset lasten sukat jämälangoista 35 g
Yhteensä kulutin lankaa virkaten ja neuloen 760 grammaa

Varaston lisäystä en viitsi edes laskea! Ensin sain ehkä kymmenen kiloa puuvillalankoja ja sitten hamstrasin lankaa Viipurin reissulta vähintään 3 kiloa, mutta saattoi sitä olla jopa viisi kiloakin... Innostuin myös huutiksesta hankkimaan tikapuulankaa 150 grammaa, mutta se ei tässä konkurssissa tunnu missään :)
Myinkin sentään lankaa yhteensä 2030 grammaa, mutta varasto vinksahti silti reilusti plussan puolelle.

4.11.07

Tilkutitilkuti

Päätin omistaa viikonlopun tilkkupeitoille, lähinnä niiden kokoamiselle. Eilen virkkasin kahteen muualta tulleeseen peittoon reunuksen. Tänään yhdistelin nuo kuvassa näkyvät peitot, tosin molempien yhdistely oli kesken eli en ihan koko hommaa tehnyt. Sini-roosa-sävyinen on oma sommitelmani muiden tekemistä tilkuista, ruskeakirjava taasen tuli lähes valmiiksi koottuna Turun Tilkkujen Yöstä. Molempiin pitäisi vielä virkata reunukset ja sitten onkin pakko pitää taukoa harrastustöistä, kun oikeat työt vaatisivat aikaa. Mutta kun valmiiksi sommiteltuna olisi kolme peittoa ja lisäksi yksi keskeneräisenä varastooni tullut ja sitten vielä irtotilkkuja iso kassillinen, niin en millään malttaisi jättää niitä odottamaan. Toisaalta, peittojen kokoaminen olisi paljon mukavampaa seurassa, joten taidan kutsua koolle jonkinmoisen tapaamisen. Noiden tilkkukasojen kanssa kun en viitsi mihinkään kotoa lähteä, niin parempi kutsua kavereita niitä meille kokoamaan.
Lokakuun tekemiset pitäisi tilastoida, mutta nyt juuri ei ole kaikkien tekemisten grammat tässä käsillä. Lokakuun alku meni Vaaka-tilkkujen kanssa, sitten koitin kilkutella myyntituotteita. Lankaa tuli ostettua sen verran, että varasto ei ainakaan pienene. Lisäksi sain valtavan määrän lankoja ja vielä kuu viimeisenä päivänä sinkosin lankatilauksen Saksaan...

9.10.07

Sääli on sairautta tms...

Tuo typerä lausahdus tuli mieleeni katsoessani näitä tekeleitä:


Ylin toppi on neulottu alkukesästä 2002 ja kerran se kävi päälläni. Nyt ei olisi mitään toivoakaan saada sitä pingotettua päälle. Ennen tuollaiseksi topiksi muotoutumista kyseinen Cottonella-lanka yritti tulla jo joksikin toiseksi topiksi, mutta sai kesken kaiken purkutuomion.
Alempi on lyhythiaisen paidan tekele, josta olin vasta etukappaleen vääntänyt valmiiksi. Varmaankin samaan aikaan tuon toisen aniliinipinkin ihanuuden kanssa :) Ohje on kadonnut, lisäykset ja kavennukset eivät miellyttäneet silmää ja tuskin tämäkään päälleni enää menisi. Myös tämä Erica-lanka oli yrittänyt tulla joksikin muuksi ennen tätä paitaviritystä.
Ja mitä näille kuuluu nyt? Yhtään sääliä tuntematta purin molemmat tekeleet. Sekä Cottonella että Erica odottelevat nyt siisteinä kerinä uutta innostusta ja ensi kesää, jos vaikka sitten pääsisivät johonkin käyttökelpoiseen neuleeseen. Sopisikohan noista jompikumpi lanka tähän Knittyn Coachellaan?

3.10.07

Syyskuun saldo

Taas on aika tilastoida tekemisiään. Tosin laskelmia pitää tarkistaa vielä myöhemmin, kun en ihan varma ole kaikkien tekeleiden painosta, mutta tämä tilasto pitää suurin piirtein paikkansa:

3 x virkattu Vaaka-tilkku yht. 80 g
2 x virkattu Vaaka-tilkku yht. 60 g
1 x neulottu Vaaka-tilkku 30 g
oma virkattu takki 500 g ?
lila salomonsolmuhuivi 100 g
siemenvirkkausponcho 200 g
helmineuleponcho 160 g
spiraalisukat 100 g
Bigga-huivi 200 g
Bigga-huivi nro 2 130 g
neliöpipo 80 g
ensilapaset 15 g

Kulutusta tämän mukaan 1655 grammaa, mutta tuo kysymysmerkillä oleva takki pitää vielä tarkistaa. Lilan salomonsolmuhuivin paino on arvio, koska en ehtinyt sitä punnita ennen toimitusta Koukkuniemeen.

Lankaa myin 845 grammaa pois ja lahjoitin ehkä jonkin verran, mutta ostin tilalle ainakin 800 grammaa lankaa. Oikeasti ostin äitini kanssa useamman kilon lankaa käsityökeskuksen kirpparilta, mutta on vielä vähän epäselvää, että kumpi meistä ne langat lopulta saa, joten niitä en laske ostoksiini :) Lisäksi varastooni majoittui monta kiloa lahjoituslankoja, joita koitan jakaa eteenpäin ja käyttää itsekin Vaakan neulomuksiin.

Nyt olisi kiire saada jotain vielä neulottua ja ommeltua ensi lauantain Emo-tapahtumaan, jossa edustan vaihteeksi firmaani. Ja oikeastaan pitäisi puuhastella jo joulumyyntituotteiden kanssa ja kai sitä joululahjojakin tarttis aloitella ja olishan tuossa yksi tilaustyökin ja Virkkausringissäkin alkoi Tossukuu. Tosin tilaustyön voin yhdistää ehkä tossukuuhun :)

24.9.07

Minäminäminä

Bongasin rakkaan ystäväni blogista meemin vai mikä tää on, jossa saa kertoa itsestään. Ja tottakai itsekkäänä ihmisenä kerron mielelläni itsestäni :)

1) Lempikirja? Useamman kerran olen lukenut Märtä Tikkasen kirjat Vuosisadan rakkaustarina ja Yksityisalue ja Benoite Groultin Rakastajatar. Ja tuo viimeinen on hyvinkin kaunis rakkaustarina ja itselleni erinäisistä syistä todella merkittävä ja rakas.

2) Elokuva? TSH:t, Evita ja varmaan monta muutakin olis, mutta ei tule mieleen

3) Musiikki? Finnhitsit, kasari, suomipoppi, latino, Elvis jne

4) Bändi/artisti? No, artisti tuli mainittua tuossa yläpuolella, mutta bändeistä sitten Zen cafe

5) Biisi? Hmm... ainaskin TikTakin Samantekevää, Chris Isaakin Wicked Game (HIMin versio ei todellakaan kelpaa), Gary Mooren Still got the blues, Elviksen Are you lonesome tonight, Indican Ikuinen virta, Zen Cafen Taxi ja Stop. Niin ja tietysti hyvässä seurassa hoilotettuna Mamban Lauantai-ilta ja Paula Koivuniemen Aikuinen nainen ;)

6) Näyttelijä? Keanu Reeves, Johnny Depp, Antonia Banderas

7) TV-sarja? Lopetin telkkarin katselun viime keväänä, viimeisimpänä seurasin Anastasiaa ihan vain kielen takia

8) Ruoka? Kaikki kanaruuat, varsinkin jos niissä on homejuustoa

9) Suklaa? Joo, on se hyvää ja kaikki kelpaa :)

10) Karkki? Nooh, tulee sitäkin syötyä, mutta koitan rajoittaa

11) Jälkiruoka? Tiramisu! Varsinkin Pizzeria Denniksessä

12) Jäätelö? Maistuu sekin oikein hyvin varsinkin kesällä

13) Ruoka/janojuoma? Vesi, kivennäisvesi

14) Mehu? Hyvin harvoin juon mehua

15) Limppari? Cokis tai vielä mieluummin Dr Pepper

16) Drinkki? Hyvin pitkään se oli Cosmopolitan, mutta sitten kasvoin aikuiseksi ja nyt se on Karpalovotka :)

17) Mieto alkoholi? Päärynäsiideri, sangria, venäläinen skumppa, punaviini

18) Sanonta? Hmm, ei tule mitään mieleen. Mutta mieleen tulee kaikenlaisia aforismeja ja runonpätkiä ja mottoni "elä elämäs hymyillen, hymyile läpi kyynelten".

19) Vaate? Hame

20) Maisema? Merenranta

21) Paikka kotona? Sänky ja varsinkin sen ihana Tempur-patja

22) Ihminen? Aleksi 4 vee tietysti

23) Ystävä? Mitä tekisinkään ilman ystäviä?! Rakkaita ystäviä olen löytänyt niin opiskelun kuin harrastusten kautta

24) Muisto? Elämäni Suuri Rakkaus... Mutta tähän täytyy liittää ote Rakastajatar-kirjasta: "Mitä minä tekisin purkkiin säilötyillä kauniilla muistoilla? Minä pidän vain kauniista tulevaisuuden kuvista"

25) Harrastus? Käsityöt on työ ja harrastus, Vaaka ry on enemmän kuin harrastus, Vaakan kautta venäjän opiskelusta tuli tärkeä harrastus ja koitan minä myös lukea, ratkoa ristikoita ja sudokuja, jumpatakin joskus ja netissä notkun ihan liikaa.

26) Taulu? En ole ennen tykännyt tauluista, mutta nyt täytyy koota pienet matkamuistotaulut ryhmäksi seinälle.

27) Väri? Musta, harmaa, punaisen sävyt ja beige

28) Asento? Löhöasento sohvalla

29) Auto? Ei ole, mutta voisin haluta ainaskin Hummerin ja vanhan jenkkiauton näyttäytymiseen ja varsinaiseen käyttöön Audi TT Coupe

30) Eläin? Kissan haluaisin

21.9.07

Koukkuniemeen menossa

Aloitan itsekkäästi omatekemistä... Nuo virkatut kämmekkäät ovat näyttäytyneet jo aikaisemmin, nyt ne saivat kavereikseen pari ponchoa. Vasemman puoleinen poncho on tehty siemenvirkkauksella jämälangoista ja painoa sille tuli 200 grammaa. Alussa värit olivat hyvinkin yhteen sointuvia, mutta loppua kohti tuli suuremmat erot raitojen välille, kun jämälankalaatikosta ei enää täydellisesti yhteen sointuvia löytynyt. Oikealla oleva poncho on helmineuletta ja yläreunaan on virkattu pari kerrosta kiinteitä silmukoita, koska muuten poncho venyi ja vanui ja tippui pois päältä. Lankana on pinkki 100 % akryyli ja harmaa 100 % villa. Molemmat ponchot ovat sitä mallia, että tehdään pitkä suorakaide ja sitten kiinnitetään toinen lyhyt sivu toiseen päähän pitkälle sivulle.

Sitten niitä muiden lahjoittamia ihanuuksia Koukkuniemeen. Osasta tiedän tekijän, osasta en, joten tasapuolisuuden vuoksi en nyt näistä viittaile ja linkkaile mihinkään blogiin. Mutta osan voitte varmasti bongata blogistaniassa :)

Ensin kolmiohuiveja ja yhdet ranteenlämmittimet:
Sitten poncho ja kaksi suorakaiteen mallista huivia:
KIITOKSET LAHJOITTAJILLE! Nämä menevät siis heti huomenna Koukkuniemen vanhainkotiin, jonne Vaaka ry:n jäseniä on kutsuttu kylään. Koitan viimeistään paikan päällä saada virkattua valmiiksi vielä yhden kolmiohuivin salomoninsolmuilla...

13.9.07

Ensimmäinen HuPoni


Virkkausringin Hupo-viikot ovat noin puolivälissä ja sain vihdoinkin jotain niihin liittyvää valmiiksi. En tietenkään tehnyt mitään tempauksen alussa aloittamaani valmiiksi, vaan aloitin eilen ihan uuden työn :) PiikkoPirran Vaakalle lahjoittamissa langoissa oli kolme kerää Sirdarin Bigga-lankaa ja tähän sitä käytin kaksi kerää eli 200 g. Puikkosuositus on 15, mutta minulta löytyi vain kympin pyöröt. Tai sitten ne ovat nro 12 mutta eivät kuitenkaan suosituksen mukaiset halot. Ruskealla langalla neuloin aina oikeaa yhden kerroksen ja kirjavalla seuraavalla kerroksella *langankierto 2 nurin yhteen*. Nurin yhteen sen takia, että se tuntuu helpommalta tämän langan kanssa kuin oikein yhteen.
Kirjavaa lankaa jäi muutama metri ja sen säikeet erottelin toisistaan ja virkkaan ne Vaaka-tilkkuun. Noita tilkkuja olen viime aikoina virkkaillut valmiiksi useamman. Kaapista löytyi tilkkuja, joista puuttui vain vähän ja niitä olen sitten tehnyt valmiiksi. Jokusen uudenkin tilkun olen aloittanut, mutta täydellisyyden tavoittelija sisälläni nosti päätään ja vaati tilkut purkuun, kun langamyttyröiden värit eivät sovi täydellisesti toisiinsa...

EDIT: tännekin tulen nolona kommentoimaan itselleni, että eihän tää huivi sovi HuPo-viikoille, kun ei ole virkattu!

4.9.07

Elokuun saldo

Taas on aika kirjata langankulutus ylös. Pohdin tänään, että kannattaako listata ollenkaan myytyjä, saatuja tai lahjoitettuja lankoja, koska niitä kiertää koko ajan varastooni ja sieltä pois. Mutta koitan edelleen ne kirjata ylös, koska on hauska seurata, kuinka paljon lankaa liikkuu muuten kuin ostamalla tai käyttämällä.

Mutta siis valmistuneet työt ensin:
pun. pussukka 80 g
Match-sukat 60 g
Hjerte-sukat tummanvihr. 60 g
Match-sukat pienet 30 g
Mummon maastoponcho 330 g
maastokämmekkäät 60 g
3 x kämmekkäät yht. 135 g
Pun.karvalapaset 85 g
Spiraalisukat 85 g
Kulusta siis yhteensä 925 grammaa

Lisäksi myin lankaa 9095 grammaa!!!!! Tästä suurin osa samettilankaa, jota on näköjään kerääntynyt varastoon ainakin reilut 10 kiloa... Lahjoitin vielä lankaa noin 3500 grammaa, joten varastosta on lähtenyt kaiken kaikkiaan noin kolmetoista ja puoli kiloa lankaa. Hmm, mitähän tästä voisi päätellä?! Olen hamsteri, joka kerää liikaa lankaa varastoon vai että osaan luopua langasta tarvittaessa? Tai ehkö molempia.

Tulopuolella on saatuja lankoja noin 1,5 kg ja ostettuja lankoja 1,55 kg. Lopputuloksena siis se, että lankavarastoni keveni reilulla kymmenellä kilolla. Mutta ei sitä silti huomaa :) Tai Turun varastossani on jo tilaa, joku lankalaatikko on lähes tyhjä. Mutta Nokian varastoissani on yhtä tiivistä kuin aina ennenkin.

Viikonlopun olin Vaakan jäsenmatkalla Sortavalassa. Monta tuntia bussissa istumista ja tuloksena yksi vaivainen kierresukka. Mutta otan itselleni kunniaa myös siitä, että huolehdin kanssamatkustajille lankaa ja opastin muuta myös langan käytössä :)

28.8.07

Lämpöisiä lahjoja

Vein ekan erän Koukkuniemen vanhainkotiin meneviä neulomuksia ja virkkauksia eteenpäin. Ensimmäisess kuvassa on täältä ja täältä tulleita kauniita huiveja. Puuvillaisia fifejä, hempeitä salomoninsolmuja ja värikästä villaa:
Toisessa kuvassa enimmäkseen edelleen Möhönasun ihania töitä, paitsi vasemmassa reunassa "Mummon maastoponcho" työnimellä neulomani poncho ja sen kanssa sävysävyyn neulotut kämmekkäät. Ja nuo toiset kämmekkäät vasemmalta näyttäytyivät jo edellisessä postauksessa. Tykkään setittää :)
Työn alla on Koukkuniemeen vielä kaksi ponchoa ja yksi huivi. Teen niitä kun kaipaan taukoa muista neulomuksista ja virkkauksista. Tänään olen koittanut ahkeroida virkattavaa takkia itselleni, jonka aloitin reilu kuukausi sitten, mutta homma pysähtyi, kun lanka loppui. Etukappaleisiin tulee sitten hieman erisävyistä lankaa, mutta eipä se eka lankakaan aivan tasalaatuista ja -väristä ollut, joten tuskin eroa kovasti huomaa. Toinen tekele on pitsineuleinen villatakki mohairlangata. Olen tuloksetta etsinyt kirppareilta ja kaupoista kivaa ruskeaa neuletakkia ja kun ei mitään miellyttävää löydy, niin teen itse. Äidin varastosta löytyi hyvänväristä lankaakin. Sitä on monta kerää, mutta yhdessäkään ei ole vyötettä tallella. Mahdollisesti vuosikymmeniä marinoitua lankaa :) Pitsitakkiini KOITAN soveltaa tätä Lehmus-huivin mallineuletta.

24.8.07

Hempeetä, niin hempeetä

Tässä esittäytyvät virkatut kämmekkäät kukkakoristeineen. Ihan pikkuisen lavastettu kuva, sillä kukkatilkkuja ei vielä ole kiinnitetty kämmekkäisiin. Kaikki kämmekkäät ovat siemenvirkkausta ja sekalaisista langoista tehty. Keskimmäiset on virkattu kutosen glitterkoukulla ja niissä on muistaakseni aloitusketjussa 40 silmukkaa. Kahdet muut on 4,5 taviskoukulla ja aloitusketjussa kai 60 silmukkaa. Nämä ovat menossa Vaakan kautta Koukkuniemen vanhainkotiin. Koitan tehdä myös näihin sopivat ponchot, työn alla on jo kaksi. Toista virkkaan jämälangoista, siemenvirkkauksella tietenkin :) Ja toista teen pinkistä akryylista ja harmaasta ohuesta villalalangasta helmineuleella.
Kuuklaamalla ei muuten löydy mitään siemenvirkkauksesta. Stich ´n´ Bitch Koukussa-kirjassa kuitenkin puhutaan siemenvirkkauksesta ja sieltä sen opin. Ehkä sille on jokin toinenkin nimi, jota en vielä tiedä.
Keskeneräisenä ei taida olla nyt kuin nuo ponchot. Ikuisuusprojektejahan ei lasketa... Eikun onhan tuolla salomonsolmukolmiohuivin aloitus. Vielä yhdet kämmekkäät voisi tehdä alkukuusta valmistuneen vihreän ponchon kaveriksi. Ja vois virkata lisää pussukoita ja neuloa lisää karvalapasia ja lisää sukkia jajaja... Huomenna on tiedossa autossa istumista, joten taidan aloittaa silloin ajan kuluksi yhdet villasukat.
Lankavarasto pysyy aikalailla vakiona, koska sitä mukaan kun saan lankaa käytettyä/myytyä/lahjoitettua niin saman verran ostan ja saan lankaa. Eilen löytyi kirpparilta mm. Isoveljeä, Bambinoa, tunnistamatonta puuvillalankaa. Sitten sain muovikassillisen puuvillalankoja. Mutta olen myös myynyt huutiksessa lankaa.

19.8.07

Vaaka ry:n Tilkkujen Yö

Syksy saa ja on aika asettaa
puikot kohti "aina oikeaa".
Kohta Tilkkujen yö jo lähestyy,
on siinä ihan hyvä syy
nyt puikot ja langat esiin kaivaa
ja tilkkuja tekemään - onko paljon vaivaa?

Lue ohjeet vaikka netistä
siell on sivut koko setistä.
Löytyy tilkkujenyo.blogspot.com
siellä muutkin tilkkuilijat käyneet on.

Kiva kun ehdit viestini lukea,
ja neulomalla hyvää asiaa tukea.
Näin vanhuksille peittoja saamme
ja itse hyvän mielen me jaamme.

Hupoilemaan!


Virkkausringissä alkoi uusi tempaus! Tai siis virallisesti alkaa vasta huomenna, mutta pakko varmaan aloittaa joku uusi työ jo tänään :) HuPo tarkoittaa huiveja ja ponchoja. Sopivasti aloitin toissa iltana virkkaamaan lilasta mohairlangasta salomoninsolmuilla kolmiohuivia. Tosin mietin, että pitääkö tuo vielä purkaa, koska langan riittoisuudesta ei ole mitään käsitystä. Aloitin siis yläreunasta ja kavennan joka kerroksella reunoissa. Varmempaa olisi aloittaa alhaalta kulmasta ja levittää huivia kerros kerrokselta. Hmm, tätä täytyy pohtia vielä.
Muutenkin on tullut aloitettua uusia töitä, mm. spiraalisukat. Annoin lapseni valita mistä sukkalangasta teen seuraavat sukat ja hän valitsi kaikkein kirjavimman ja kirkkaimman langan laatikosta. Meinasin ensin tehdä ihan tavalliset joustinneulesukat, mutta päädyinkin testaamaan spiraalisukan ohjetta. Lankana on Tallinnasta joskus muinoin ostettu Lana Grossan pätkävärjätty merinolanka. Valitettavasti kuvaa en saa nyt otettua, koska kamera ei tällä hetkellä ole samassa kaupungissa kuin itse olen. Mutta langassa on ainakin keltaista, turkoosia, persikkaa, lilaa, vihreää. Eka sukka on valmiina ja siihen kului yksi 50 gramman kerä. Kerästä jäi metri tai pari lankaa ja siitä pätkästä aloin virkata kukkasta. Toivottavasti toisestakin kerästä jää joku pätkä lankaa, että saan kukkasen valmiiksi :) Kukkanen tulee vapaavirkkaus-tilkun keskelle ja tilkku taasen osaksi isompaa tekstiiliä. Eräässä Vaaka ry:n projektissa tehdään vapaavirkkaus-tilkuista hipellettävää seinätekstiiliä Orvokkimeri-teemalla. Olen luvannut koota tilkut yhteen ja pakkohan minun on itsekin tehdä siihen tekstiilin muutama tilkku.
Eilen lankavarastoa penkoessa ja järjestellessä löysin muutamia virkattuja tilkkuja, joissa oli keskellä kukkasen terälehtiä. Näitä on kai ollut tarkoitus virkata enemmänkin ja koota joku työ niistä, samoja lankojakin oli vielä jäljellä. Ohjetta ei tietty ollut enää eikä muutenkaan innostanut niitä tehdä enempää. Jostain tuli mieleen, että valmiit tilkut voisi kiinnittää koristamaan jotakin asustetta. Mietin huiveja ja pipoja, mutta päädyin virkkaamaan kämmekkäistä, joihin sitten kiinnitän nuo kukkatilkut. Kaksi paria kämmekkäitä on jo valmiina ja vielä olisi kukkatilkut yhteen pariin. Kämmekkäät valmistuvat tosi nopsaan vitosen koukulla ja siemenvirkkauksella. Olen ihan ihastunut tuohon siemenvirkkaukseen, jonka opin Koukussa-kirjasta. Tulee mukavan joustavaa pintaa ja on helppoa.