19.1.11

Neulojan joululahjat

Toivoin joululahjaksi mitä tahansa Nancy Bushin neulekirjaa ja sainkin kaksi :) Kuvassa näkyvän Knitting on the Roadin lisäksi kirjahyllyyni muutti Knitted Lace of Estonia. Pitsikirjan info-osuuden luin heti ja malleja selailin. Sukkakirjan malleja olen selaillut. Varmasti tulen neulomaan molemmista useamman mallin. En ehkä ihan ohjeen mukaan, vaan vähän soveltaen :)

Äidiltäni sain nipun lehtiä ja kuvasta puuttuu toinen joululehti. Rakastan joululehtiä ja keräilen niitä :) Käsitöinä tuossa lehdessä on askartelua ja vähän ompelua. Ainoa langasta tehty juttu on virkattu kaulaliina glögipullon talvitakin päälle :D Dianan myssylehteen en ensiselailulla ihastunut, mutta kun ohittaa ne muutamat omituiset viritelmät, niin loppujen lopuksi lehdessä on montakin kivaa ja toteuttamiskelpoista mallia. Suuren Käsityölehden kesän 2009 liitettä en ollut aikaisemmin nähnyt tai en ainakaan muista nähneeni. Kansikuvassa olevaan laukkuun tykästyin ja ehkä muutamasta muustakin ohjeesta saa sovellutettua jotain. Toistaiseksi en viitsi tähän lehtiseen kovin tarkkaan tutustua, koska se vain pahentaisi kesän ikävöintiä...

Joululomalta paluun ajoitin sopivasti viikonloppuun, jolloin Silmu&Solmu vietti 1-vuotissynttäreitään :) Pakkohan sinne oli poiketa, kun joka tapauksessa ajoimme Sastamalan ohi. Hipeltelin muitakin tarjouskeriä, mutta lopulta ostin vain tarjouksessa ollutta Pallasta. Tämä oli ehkä sitten joululahja itseltäni itselleni :D

Jonkinmoinen neuleplääh vaivaa. Muutama tilaustyö olisi tehtävänä, mutta mikään ei tunnu edistyvän. Selailin neulenettilehtien arkistoja, mutta mitään pakko-saada-nyt-heti neuleita ei tullut vastaan. Sitten pengoin lankavarastoa ideoiden toivossa, mutta tuloksena olikin muutama kerä myyntiin huuto.nettiin. Jotta lankavarasto pysyisi tasapainossa olen tänään menossa noutamaan kässäkaverilta ostamiani lankoja :) Syytän loputonta talvea neuleplääh-olostani. Kylmää, pimeetä, liukasta, ankeeta, ei huvita mikään - ei edes neulominen.

8.1.11

Diskopallo tanhuaa

Kiitos Tuin ja sosiaalisen median, että kuulin So You Think You Can Knit -haasteesta ajoissa ja ehdin ilmoittautua mukaan. Ei, en lukenut SYTYCK-kisasta blogista vaan Facebookista :) Innostuin heti, idea oli hauska ja halusin haastaa itseni neulomaan jotain erilaista. Koetanssin kuviot suoritin disco-sarjassa. Discon blingbling, glitter ja kimallus tuntui olevan eniten minua valittavissa olevista sarjoista. Tunnen suurta vetoa efektilankoja kohtaan. Ja silloin kun saan neuloa jotain itselleni, niin kyllä siinä pitää vähintään pörröistä mohairia olla, jos ei kimallusta saa mukaan :)

Lueskelin tanssisarjojen kuvauksia enkä kyllä yhtään osannut arvata, että mitä haasteen emo laittaa minut tanssimaan. Kansantanssihan sieltä sarjaksi tuli eli perinteistä ja palmikkoa. Pohdin suomalaisia kansallispukuja, niiden värejä ja niihin kuuluvia sukkia. Ensimmäinen ajatus oli neuloa luonnonvalkoisesta villalangasta palmikkosäärystimet. Sitten tuli mieleen, että tarvitsisin piiiitkät villasukat ja halusin tämän tarpeen yhdistää SYTYCK-kisaan. Pitkät sukat ovat mielestäni myös perinteiset. Eikös ennen vanhaan (siis aikaan ennen sukkahousuja) tytöt käyttäneet talvisin pitkiä sukkia, jotka kiinnitettiin lyhytlahkeisiin villahousuihin tai sukkanauhaliiveihin?

En edes koittanut etsiä valmista ohjetta sukkiini, mutta erilaisia palmikoita etsin niin kirjoista kuin netistäkin. Muutamissa maksullisissa ohjeissa palmikko näytti jonolta sydämiä, mutta kun en halunnut ostaa ohjetta pelkän palmikon takia, niin tyydyin tavanomaisempaan palmikkoon. Päätin tehdä palmikko-osuuden vain sukan eteen ja jalkapöydän päälle. Kokonaan palmikkoiset sukat tuskin olisivat eduksi paksuille pohkeille :) Aloitin sukat kärjestä, jotta niiden pituutta ja ympärysmittaa olisi helpompi säätää sopiviksi. SYTYCK-sukkani taitavat olla kolmannet sukat, jotka aloitan kärjestä. Pihinä neulojana etsin sukkalangan varastostani ja arvoin punaisen tunnistamattoman langan ja grafiitinharmaan Nallen välillä. Punainen voitti, syynä niin väri kuin paksuuskin. Langan merkkiä en tosiaan tiedä, kun vyötteitä ei ole tallella. Mutta vähän Nallea ohuempaa ja ihan sukkalankaa sen pitäisi olla.

Intoa puhkuen aloitin sukat, kun haasten show-osuus alkoi. Sain kärjet valmiiksi ja jäin miettimään, että minkäslaista palmikkoa nyt oikeasti haluan. Ajattelin testata palmikkoa pipoon ja neuloin pätkän pipoa paksusta villalangasta. Palmikko ei näyttänyt ollenkaan kivalta paksussa kirjavassa langassa, mutta päätin, että sukkiin se kuitenkin sopii. Mitään mallitilkkua en tietenkään tehnyt :) Vain lahjattomat harjoittelee jne :D Samalla päätin opetella palmikon tekoa ilman apupuikkoa, suoraan sukkiin tietenkin eikä mitään koelappusia tai harjoitustöitä. Ullasta löytyy hyvät ohjeet palmikon tekoon ilman apupuikkoa. Saan vasemmalle kiertyvän palmikon nätiksi ilman apupuikkoa, mutta oikealle kiertyvä palmikko on vaikeampi saada kauniiksi ilman apupuikkoa, silmukat venyvät liikaa.

Sukat etenivät sievästi, kunnes jäin miettimään, millaiset kantapäät niihin teen. Marraskuun alkupuolella olen sukantekeleistäni kirjoittanut, mutta sen jälkeen tuli stoppi. Tilausneuleet, joulumarkkinaneuleet ja joululahjaneuleet jyräsivät kaikki muut neulomukset alleen ja SYTYCK-sukat jäivät kässäkassin pohjalle. Olen kyllä kuljettanut niitä mukanani kahden kotini välillä reissatessa, mutta sukat eivät ole edenneet innokkaasta liikuttelusta huolimatta. Kuvittelin, että joululomalla on hyvää aikaa neuloa, mutta toisin kävi. Kilkuttelin keskeneräisiä joululahjoja valmiiksi ja kun niistä päästiin, niin tulikin taas lisää tilaustöitä. Pitkät villasukat kuitenkin tarvitsisin ja mielellään vielä tämän talven pakkasiin. Varmasti teen siis sukkani valmiiksi. Ja samalla kirjoitan niistä ohjeen, jonka ehkä mahdollisesti voin joskus jossakin julkaista. Lipsahdin kansantanssijasta siis myös koreografin paikalle :)

En ole tyytäväinen sukkieni etenemiseen, mutta muuten kisaaminen on ollut hauskaa ja opettavaista. Palmikoiden kieputtelussa on haastetta ja opin jo miten niitä tehdään ilman apupuikkoa. Sukkien edetessä tulee opeteltua myös pohjemuotoilujen teko, joka on uusi asia minulle. Ja sitten joskus, kun sukat ovat valmiit, niin ne tarvitsevat kaverikseen varmaankin neulotun sukkanauhaliivin :) Sitä silmällä pitäen nappasin jo kirpparilta talteen vanhat sukkanauhaklipsit :D

Koetanssin henkiset diskopallot tarjosi m/s Isabella, jonka mukana keikuin Itämeren aalloilla silloin, kun olisi ollut viimeiset hetket neuloa sytyck-sukkia ;)

Loppuvuoden langat

En mukamas ehtinyt raportoida edes langan kuluttamista loppuvuoden aikana. Luultavasti tästä tilastostani puuttuu jokin neulomus, mutta täydennän sitten myöhemmin. Monessa neuleblogissa on tilastoitu koko viime vuoden langankulutus, joissakin jopa metreinä :) Jos oikein innostun, niin voin jossakin vaiheessa kevättä tilastoida koko viime vuoden kulutuksen, mutta toistaiseksi saa riittää loppuvuoden grammojen ilmoittaminen.

Marraskuussa lankaa kului seuraaviin:
Hyrrä-baskeri mohair-langasta 32 g
baskerin kaveriksi kämmekkäät 35 g
Shroom-myssy 95 g
lila-pinkki kaulahuivi 70 g
10 x virkattu koru 56 g
siniharmaa pipo 34 g
pipo Jussi-langasta 38 g

Kulutusta siis 360 g (aikas onnetonta...) ja ostin vastaavasti lankaa tilaustöitä varten 300 g. Lankavarasto pieneni siis 60 grammaa.

Joulukuussa tein seuraavat neulomukset, joihin kului lankaa yhteensä 579 grammaa:
turkoosi lötköpipo 100 g
pinkki tupsubaskeri 95 g
musta pipo miehelle 77 g
virkattu kaulahuivi 142 g
2 x lasten sinikirjavat sukat 83 g
lapaset Fritids-langasta 60 g
silkkivillalapaset taaperolle 22 g

Joulukuussa en ostanut ollenkaan lankaa tai en ainakaan muista ostaneeni :D

Ennen huovutusta lapaset näyttivät tältä ja edellisessä postauksessa on kuva, miltä lapaset näyttivät pesujen jälkeen. Kävivät ensin 40-asteisessa pesussa melko täydessä koneessa, sitten 60-asteisessa pesussa vähän väljemmässä koneessa ja vasta toinen pesu niitä tiivisti. Käytössä tiivistyvät varmaan vielä lisää ja ovat jo nyt osoittautuneet toimiviksi. Lapsukaisen käsiä palelee aina, mutta nämä kädessä sormet olivat lämpimät, vaikka ulkoili reilun tunnin melkein 20-asteisessa pakkasessa. Lankana siis Fritidsgarn-pätkät. Olin keväällä 2000 töissä kudonta-asemalla, jossa shaaliloimen loput heitettiin roskiin. Ja minä niitä sieltä sitten keräsin :) Nämä langat ovat siis olleet kohta kymmenen vuotta varastossani ja niitä on edelleen PALJON. Lapasista tuli kivan tasaraitaiset, kun kaikki ruskeat langanpätkät olivat samanmittaisia.

25.12.10

Joulu yllätti neulojan

Kun aloittaa joululahjaneulomukset vasta jouluviikolla, niin tulos on tämä:


Miehelle suunnitelluista lahjoista yksi valmistui ajallaan. Noiden valkoisten lankakerien alla piilottelee musta joustinneulepipo. Valkoisista langoista tulee sitten joskus samanmoinen pipo. Aattoa edeltävänä yönä pistin miehen ajoissa nukkumaan :) ja neuloin yhden sukan valmiiksi ja virkkasin vähän lisää leveyttää kaulahuiviin. Hyvin väsyneenä kirjoittelin myös saatekortit lahjoihin :D


Lapsukaiselle valmistui sentään yhdet lapaset ja sai lahjakortin toisista. Nämä lapaset olivat heti tänään käytössä, kun käväisimme ulkona. Lapsi tilasi siniset lapaset ja täytyy koittaa tehdä ne nyt loman aikana. Mitään päivämääriä tai lupauksia valmistumisajankohdasta en uskaltanut antaa lahjaneulomuksiin :)

26.11.10

Kyssäreitä

Tämä käsitöihin liittyvä kysely on ollut useammassa seuraamassani blogissa ja vaikka kukaan ei ole pyytänyt/haastanut minua vastaamaan siihen, niin vastaan silti :)

Mitä on nyt tekeillä tai mitä teit viimeksi?
Ns. aktiivisesti (ikuisuusprojekteja ei lasketa) tekeillä ainakin pipo, lapaset, kolmet sukat, pari huivia ja virkattuja koruja. Viimeksi valmistui tilatut tupsubaskeri ja lötköpipo.

Millaisia muistoja sinulla on lapsuudesta käsitöihin liittyen?
Alle kouluikäisenä tein Barbeille uudet vaatteet monta kertaa vuodessa. Mieleen on jäänyt erityisesti ruskeasta villakankaasta tehty housupuku, jonka ompelin kasaan pinkillä villalangalla :) Ensimmäinen virkkaukseni oli Barbien hame.

Mummu luo silmukoita sukkiin :)

Oletko oppinut joltain sukulaiselta tai tutulta esimerkiksi kutomista ennen koulun käsityön tuntien alkamista?
Siis... kangaspuilla kudotaan ja kutomista en oppinut ennen koulun alkamista. Osasin kyllä ihan opettamatta leikata loimet poikki, kun äiti oli juuri saanut shaaliloimen kangaspuihin... Mummu opetti virkkaamaan ennen koulun alkua ja ilman lupaa ompelin äidin ompelukoneellakin ennen kouluikää. Kaiken oleellisen neulomisesta olen oppinut myöskin mummulta, mutta silloin olin jo koulussa.

Parasta koulun käsityön tunneissa?
Sitten alkoi olla kivaa, kun käsityö oli valinnainen aine eli yläasteella. Ja lukiossa meillä oli aivan loistava käsityönopettaja! Juu, olin lukiossa, jossa sai opiskella käsitöitä :)

Entäs pahinta?
Huonot materiaalit, joita käytettiin varsinkin ala-asteella ja jonkun verran vielä yläasteen alussa. Esimerkiksi villasukat neulottiin jostain muovilangasta. Väritoiveita ei tietenkään voinut esittää, vaan langat arvottiin. Neuloin kirkuvanvihreät sukat, joissa oli harmaita raitoja varressa enkä käyttänyt niitä koskaan. Ala-asteen arvontojen huippuhetkenä on jäänyt mieleen se, että jumppakassin sain ommella lilasta lakanakankaasta, joka oli tarjolla olevista väreistä mieluisin.

Millaiset tuli ensimmäisistä villasukista tai lapasista?
En muista, että olisimme koskaan neuloneet lapasia peruskoulussa. Ja ne äklövihreät sukat oli kai teknisesti ihan hyvät, mutta en tykännyt niistä ollenkaan.

Joskus jotain pientä ommeltua itsellenikin :)

Onko ompelukone ystävä vai vihollinen?
Suhteemme on aika neutraali. Ompelukone on työväline, jota en vapaa-ajallani mielelläni käytä.

Isotöisin juttu, jonka olet koskaan tehnyt?
Ommelluista vanhojenpäiväpuku, neulotuista norjalaisvillapaita ja kudotuista vaatetuskangas, johon värjäsin osan langoista itse. Haaveilen virkatun päiväpeitteen tekemisestä :)

Kamalin/hienoin vaate, jonka olet ommellut?
En ole aikoihin ommellut itselleni mitään... No se vanhojenpäiväpuku oli hieno. Ja tyytyväinen olin, kun sain ommeltua sifongista röyhelöpaidan. Muutamalle exälle olen ommellut hienoja kauluspaitoja :) Kamalin... ehkä ala-asteella ommeltu napapaita musta-neonpinkki-raitaisesta trikoosta.
Ystävälle lahjaksi neulotut tiskirätit ja pullopiilo :)

Mitä itsetehtyä olet antanut joskus lahjaksi?
Enimmäkseen neulottuja, mutta muutaman pyjaman ainakin olen ommellut lahjaksi.

Minkä taidon käsityön saralla haluaisit oppia?
Kinnasneulatekniikka!

Piti ostaa vain yksi kerä ja tämä oli tulos :)

Millainen käsitöihin tai askarteluun liittyvä kauppa saisi sinut riehaantumaan? Mitä käsitöihin liittyvää ostit viimeksi?
Mikä tahansa lankakauppa saa riehaantumaan :) Markettien Novita-osastoilla en käy, mutta kaikki lankakaupat, jotka myyvät muutakin kuin Novitaa, ovat ihania! Lankakaupoissa erityisesti tarjouskorit aiheuttavat riehaantumista. Viimeksi ostin tilaustöihin lankaa, pinkkiä ja turkoosia tilattuihin päähineisiin.

Voisiko käsitöistä tulla sinulle ammatti?
Käsityöt on jo ammatti eli joo :)

Mitä projekteja on nyt suunnitteilla?
Tilattuna ainakin verkkoponcho karvalangasta, pikkulapsen lapaset, pari baskeria, lapaset, lötköpipo ja joulupukin asu. Omalle lapselle pitäisi neuloa lapasia ja joululahjoiksi on suunnitteilla neulomuksia. Joulumyyntiin pitäisi ahkeroida pipoja ja virkattuja koruja.

12.11.10

Look who's dancing now

Tunnelmaan pääsemiseksi voi laittaa tämän soimaan taustalle :) Tosin sillä ei ole mitään tekemistä SYTYCK-lajini eli suomalaisen kansantanssin kanssa :D Mutta kun olen muutenkin eksynyt vähän harhapoluille, niin ei taustamusiikinkaan tarvitse olla ihan justiinsa.

SYTYCK-neuleeni on edistynyt kantapäihin saakka. Ja pysähtynyt siihen, koska mietin, millaiset kantapäät teen. Hieman pelkään, että valitsemani lanka kuluu helposti puhki ja siksi haluaisin vahvistetut kantapäät. En ole vielä kovin monia sukkia tehnyt kärjestä aloittamalla ja niihin kaikkiin olen neulonut tiimalasikantapäät. Jotta SYTYCK-sukissa olisi haastetta, niin haluaisin opetella jonkin erilaisen kantapään. Ja kun kantapäistä on sitten joskus päästy, niin seuraava haaste on pohjelevennykset. En ole koskaan ennen niitä tehnyt. Mitään ohjetta näihin sukkiin ei ole, joten olen lipsahtanut myös koreografiksi. Palmikkoa harjoittelin vähän yhteen pipoon, mutta ei näyttänyt kivalta siinä, joten purin harjoitustyön aloitelman. Opettelin palmikon kieputuksen ilman apupuikkoa Ullan ohjeilla ja käytän tätä tekniikkaa vasemmalle kiertyvissä palmikoissa. Oikealle kiertyvästä palmikosta en saa mielestäni tarpeeksi nättiä ilman apupuikkoa. Tosin en siinäkään käytä varsinaista apupuikkoa, vaan siirtelen silmukoita edelliselle puikolle odottamaan.

11.11.10

Lokakuun langankulutus



En näköjään muuta ehdi kuin kirjoittamaan kulutusraportteja... Viimeisen viikon aikana en ole ehtinyt edes kuluttaa lankaa, kun kova kuume on pitänyt sängyn pohjalla. Haaveilin, että neuloisin villasukat jalassa peiton alla, mutta en sitten jaksanut sitäkään. SYTYCK-sukat ovat hieman edenneet ja etenemisestä on kuvatodistekin otettu.

Mutta lokakuussa lankaa kului enimmäkseen pipoihin:
pipo Norosta 41 g
sin-valk-pun pipo 50 g
valk-pun-sin pipo 55 g
pun-valk pipo 52 g
raidallinen merinopipo 62 g
musta-violetti pipo 53 g
ruskea-kirjava pipo 55 g
ruskea pipo raidalla 60 g
3 x Hug-pipo yht. 116 g
pun-valk Vaaka-pipo 33 g
pun-valk Vaaka-pipo 54 g
huivi neulemyllyllä 48 g
mohairkämmekkäät 35 g
Tie-On-One Scarf 33 g
oranssi tiskirätti 30 g

Pipoihin kului 631 grammaa lankaa ja muihin 146 grammaa, yhteensä kulutusta siis 777 grammaa. Lankaa ostin vain 50 grammaa. Useampi kilo lankaa sijoitettiin väliaikaisesti luokseni, mutta niitä en laske omaan varastooni. Varsinkin kun ne oikeasti majoitettiin miesystäväni vaatehuoneeseen :)

Aikaisemmin valmistuneiden kaulahärpäkkeiden kaveriksi neuloin samasta langasta kämmekkäät. 32 silmukkaa, nro 4 bambupuikot, molemmissa sivuissa 2 silmukan levyinen raita nurjaa ja kämmenen päällä kuviona joka toisella kerroksella*lk, 2 takakautta o yhteen, 2 o yhteen, lk* Tämä lanka ei loppunut vieläkään!

18.10.10

Syyskuun langankulutus

Syyskuussa valmistui edellisessä postauksessa mainittujen kaulahärpäkkeiden lisäksi vain joitakin koruja, tilattuja pipoja, yksi patalappu ja yksi pipo. Lankaa tuli taas varastoon enemmän kuin kulutin...

9 x virkattu koru 54 g
sini-valkoinen kohopylväs-patalappu 60 g
Lacy Baktus 75 g
Ruff Neck Warmer 40 g
Tie-On-One Scarf 25 g
lapsen pipo Norosta 36 g
4 x tilattu pipo yhteensä 280 g

Kulutusta tuli siis 590 grammaa. Sain lankaa 1890 grammaa ja ostin tilaustöitä varten lankaa 500 grammaa. Varasto siis kasvoi 1800 grammalla.

Sain kaveriltani Noro Kochoran -lankaa ja siitä tuli ihanan pehmoinen pipo.

11.10.10

Kaulahärpäkkeitä

Muutamia vuosia sitten kävin useinkin Viipurissa shoppailemassa ja lankaakin tietysti tuli ostettua. Osa langoista pääsi heti käyttöön, osa on odottanut varastoissa jotakin huippuideaa. Viime keväänä ihastuin yllättäen turkoosiin väriin ja muistin, että jotain turkoosi-kirjavaa mohairlankaa olen ostanut Viipurista. Kaivoin siis langat esiin. Tarkempi tarkastelu osoitti, että toisessa langassa on paremminkin vihreää kuin turkoosia punertavien sävyjen kanssa. Toinen lanka taasen oli turkoosia vihertävänkeltaisen kanssa. Infosin löydöstä ystävääni, joka myös on tykästynyt turkoosiin ja häntä onneksi kiinnosti turkoosi-kellertävä, kun itse tykästyin enemmän vihertävä-punertavaan lankaan :) Lupasin etsiskellä sopivia huivimalleja näille langoille. Syyskuun ekana viikonloppuna tarvitsin matkaneuletta ja pikaisen pohdinnan jälkeen nappasin mukaan mohair-lankani ja Lacy Baktus-ohjeen.

Tämä on taasen tasoa "ihan kiva". Baktus oli kyllä mukava neulottava, mutta ehkei lankavalinta ollut ihan kaikkein paras. Lankaa tähän meni 75 grammaa, joten jäljellä oli vielä 125 grammaa ja etsiskelin lisää huiviohjeita. Sain kesällä synttärilahjaksi Pints and Purls -kirjan ja sitä selaillessani ihastuin Ruff Neck Warmer -ohjeeseen. Kuva alkuperäisestä ohjeesta löytyy The Independent Stitch -blogista.

Tämäkin on "ihan kiva". Alkuperäisestä ohjeesta on lähinnä idea. Silmukoita on puolet vähemmän kuin ohjeessa, puikot ovat isommat ja sileän oikean tilalla tein helmineuletta. Lankaa hupeni vain 40 grammaa. Samaisesta Pints and Purls -kirjasta otin ohjeen seuraavaankin mohair-huiviin: Tie-On-One Scarf:

Tykkään! Tämä on enemmän kuin "ihan kiva" :D Tehty aikalailla ohjeen mukaan, paitsi vähän pienemmillä puikoilla. Pints and Purls -kirjan luokituksen mukaan tätä pitäisi kyetä neulomaan vielä kahden drinkin jälkeen, mutta olen vähän eri mieltä. Neuloin alkua ihan vain kahden kahvikupillisen jälkeen ja unohdin tehdä toisen napinläven. Tosin olen sitä mieltä, että huivissa vähän turhaan tehdään kahdet napinlävet. Toiset ovat sitä varten, että niiden kohdalle kiinnitetään solmiamisnauhat. Ompelin sen yksinäisen napinläven kiinni ja tein sen kohdalle ekan solmiamisnauhan. Lankaa tähän söpöiseen kaulahärpäkkeeseen meni vain 25 grammaa eli mohairlankaa on edelleen jäljellä. Aloitin siitä kämmekkäitä, koska varastoissani ei ennestään ole mitään näiden huivien kanssa sopivia asusteita. Todennäköisesti lankaa on jäljellä vielä kämmekkäiden jälkeenkin ja sitten taidan virkata siitä vielä kukkasia, joita voi kiinnittää vaikka baskeriin :)

10.10.10

SYTYCK - Hollywood viikot


So You Think You Can Knit -mittelössä on menossa Hollywood viikot eli aikaa valmistautua ja harjoitella varsinaista kisaa varten. Lajini on kansantanssi=palmikot ja kisasuoritus alkaa hahmottua vähitellen. Heti kun lajini selvisi, niin mieleen tuli palmikkoiset sukat ja säärystimet luonnonvalkoisena. Selailin tuota ylläolevaa kirjaa ja vahvistui fiilis, että haluan tehdä SYTYCK-työnä sukat itselleni. Koskahan olen viimeksi neulonut itselleni sukat? Yläasteella muistaakseni! Mummu on huolehtinut sukattamisestani ja vastavuoroisesti olen neulonut hänelle sukkia. Viime talven pakkasissa kaipailin oikein pitkiä sukkia ja luultavasti siksi ihastuin tähän malliin:


Noissa on ihan yksinkertaista palmikkoa edessä, joten kehittelen siihen varmaan jotakin vähän monimutkaisempaa. Mutta joka tapauksessa palmikkoa tulee vain tuohon sukkien etuosaan ja muuten on sileää neuletta. Paksut palmikot paksuissa säärissä kun eivät varmaan kovin hyvältä näytä :) Sukkien taakse haluan ehdottomasti saumaraidan, josta Mary Olki on kirjassaan sanonut "Esiäitimme siis tiesivät, että sukka on sekä mallikkaan näköinen että säären hoikkuutta tehostava, jos siinä keskellä takana kulkee hyin näkyä saumaa muistuttava kuvioraita."

Haluaisin kirkkaanpunaiset pitkät sukat ja yhden sopivan langan kaivoinkin varastosta. Jotakin hyvin marinoitua lankaa, josta on vyötteet kadonneet, mutta äitini muistelee, että olisi keinokuidulla vahvistettua villalankaa. Sukkien ohjetta pitää suunnitella muutenkin kuin palmikon osalta, sillä ajattelin aloittaa sukat kärjestä. Kuvittelen, että niitä on helpompi muotoilla, kun neuloo alhaalta ylöspäin. Hämärän peitossa on sekin, että miten saan pitkät sukat pysymään ylhäällä. Ehkä ne saa kiristettyä paikoilleen (kumi)nauhan avulla, mutta jos alle pukee vähänkään liukkaammat sukkahousut, niin taitavat silti luisua alemmaksi. Ehkä metsästän siis tälläiset sukkanauhat. Tai etsin neule/virkkuuohjeen sukkanauhaliiveille :)

28.9.10

So You Think You Can Knit Finland


Tui vinkkasi/linkkasi joitakin viikkoja sitten SYTYCK-haasteesta ja innostuin heti. Koetanssia varten piti valita se omin laji seitsemästätoista eri tyylistä. Disco vaikutti olevan eniten se minun tyylini :)

picture from here: http://sytyckfin.blogspot.com/2010/01/disco_19.html

Discoa luonnehditaan näin: "Bling, bling! Seurasitko aikoinaan silmä tarkkana Usvasalon neuleita? Jos sen lisäksi muistelet harjanneesi mohairkarvoja pörröön… ja jos edelleen olet erilaisten efektilankojen perään, olet takuuvarmasti disconeuloja! Glitterisäihkeet ja paljetit piristävät minkä tahansa neuleen! Vaikka tänään ulkoisesti oletkin neuloja 2000-luvulta, niin sydämesi sopukoissa kaipaat sitä vaaleanpunaista hattarapörröä 80-luvulta..."

KYLLÄ, tämä on niin minua :) Ensimmäinen isompi neuleeni oli laatikkomainen paita hieman kiiltävästä, viininpunaisesta mohairlangasta. Tosin paljon enemmän tykkäsin hattaramaisen pinkistä ja pörröisestä neulepaidasta, jonka äitini oli tehnyt. Edelleen kimalteet ja pörröt vetoavat minuun, vaikkei sitä ehkä tekemistäni neulomuksista aina uskoisi. Neulon harvoin itselleni ja siksi tämä disco-puoleni ei pääse esiin. Asiakkaista kun harvempi haluaa kimaltavia efektilankoja. Mutta jos neulon itselleni jotain, niin kyllä siinä vähintäänkin pörröistä lankaa on ellei blingblingiä saa millään ympättyä mukaan :)

Haasteeksi lävähti ehkä juuri se vierain tyyli - niinkuin on tietysti tarkoituskin:

picture from here: http://sytyckfin.blogspot.com/2010/01/kansantanssi_19.html

"Haasteesi on KANSANTANSSI. Palmikoiden maailman on järjestelmällistä. Tai tarkoituksella epäjärjestelmällistä. Nyt apupuikko käyttöön ja vääntämään palmikoita! Helppoja tai monimutkaisia, peruspalmikkoa vai kelttiläisiä viritelmiä? Sinä päätät! Tai ehkä opettelet palmikon neulomisen ilman apupuikkoa?!"

Ensimmäiset ajatukset kansantanssista liittyivät kaikkeen muuhun kuin neulomiseen :) Olenhan minä pienenä tanhua harrastanut. Ja letitän=palmikoin kuulemma eri päin kuin suurin osa ihmisistä... Reilut kymmenen vuotta sitten letitin shaalin hapsuja työharjoittelupaikassani ja vieressä ollut kudonnan harrastaja totesi: "Olen nähnyt vain yhden toisen ihmisen letittävän noin päin ja sekin oli Afrikassa". Kuulemma suurin osa ihmisistä letittäessään siirtelee osioita reunoilta keskelle päin, kun minä taas siirtelen niitä letitettäviä keskeltä reunoille. Selvisi sillä hetkellä sekin, miksi ns. ranskalaisen letin tekeminen hiuksiin on ollut aina niin vaikeaa minulle :)

Mutta entäs sitten palmikoiden neulominen? Muistaakseni olen viimeisen kymmenen vuoden aikana kerran yrittänyt neuloa hyvin yksinkertaista palmikkoa lasten villasukkiin. Kyllä niistä sukat tuli jonkinmoisella palmikkokuviolla, mutta sen jälkeen olenkin välttänyt palmikkoneuleita. Tätä edeltävä yritys palmikoiden kanssa on parinkymmenen vuoden takaa ja se onnistui hyvin. Neuloin isoilla puikoilla paksusta langasta itselleni paidan. Työ eteni sentin verran joka kerroksella. Tämä villapaita on edelleen tallella, mutta käytössä se ei ole ollut vuosiin. Pitääkin kaivaa se kaapista ja ottaa kuvia todistusmateriaaliksi, että joskus olen sentään palmikoita osannut neuloa.

Kansantanssi-haastetta pitää nyt kypsytellä huolella. Mielessä pyörii sekä luonnonvalkoiset palmikkosukat tai -säärystimet että suomalaiset kansallispuvut ja niiden flammuvärjätyt hameet. Flammuvärjäys tunnetaan paremmin ikatvärjäyksen nimellä. En ole malli- tai koetilkkujen harrastaja eikä esim. erilaisista palmikkoneulepaloista koottu neulomus houkuttele yhtään. Haluan tehdä jonkin "ihan oikean" neuleen, mutta se tuskin on palmikkovillapaita :)

27.9.10

KYH-pipot

KesäYön Hullutuksen aikana aloitin kolme pipoa ja sain niistä kaksi heinäkuun loppuun mennessä valmiiksi. Pipojen neulominen ei kesähelteellä tuntunut niin kovin tarpeelliselta :)

Vasemmassa laidassa oleva musta pipo tilattiin ehkä jo joskus toukokuussa ja valitsin siihen hartaudella langan, joka ei kutittaisi kaljua päätä :) Hiplasin lankoja Lankaruudussa hyvän tovin ja langaksi valikoitui Sandnes Easy -lanka. Nro 5 pyöröt ja aloituksessa 60 silmukkaa. Lankaa kului noin puolitoista kerää.
Samoilla puikoilla ja silmukkamäärillä on tehty keskimmäinen pipo, joka on Sirdarin Hug-langasta. Tämäkin lanka on Lankaruudusta ja olen ostanut sitä kaikissa mahdollisissa väreissä :) Tein jo kevättalvesta Hug-pipoja, mutta vielä on tätä lankaa muutama kerä varastossa.
Oikean laidan musta pipo on tehty Viipurin torilta kauan sitten ostetusta langasta. Myyjä varmaan väitti langassa olevan puolet villaa ja puolet akryylia, mutta kyllä tuo aika ehdalta akryylilta vaikuttaa. Nro 4 pyöröt ja aloituksessa 76 silmukkaa.

13.9.10

KYH-patalaput

KesäYön Hullutus -töistä sain 26 aloitetusta työstä 21 valmiiksi. Niiden kuvaaminen vain on unohtunut, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hulluttelun aikana aloitin 12 patalappua ja ne kaikki myös valmistuivat heinäkuun loppuun mennessä. Kuvassa on kuitenkin vain 11 patalappua, koska yksi patalappu vietiin kirjaimellisesti käsistä heti kun se oli valmistunut :) Tämän postauksen kuvassa on toisena oikealta pinkki-harmaa patalapun alku, joka tällä hetkellä koristaa erään tutun opiskelijakämppää :)


Kaikki patalaput on virkattu samalla nro 3 koukulla ja kaikkiin paitsi yhteen on käytetty varastossa hyvin marinoituja lankoja. Ainoastaan ylärivin limenväriseen kohopylväspatalappuun on lanka ostettu tämän vuoden puolella :) Alarivin viisi villaista patalappua on virkattu langanpätkistä, näihin on hyödynnetty mm. villalankaloimen tutkaimia ja opiskeluaikana tehtyjä värjäyskokeita. Oikean laidan patalaput on tehty tällä ohjeella ja ovat ystäväni tilaamat. Kriteerit oli "yksi tummansininen ja toisen saat tehdä ihan oman mielesi mukaan". Ajattelin, että tummansinisen pariksi sopii toinen, jossa tummansininen on päävärinä. Sitä paitsi siihen sai hyvin upotettua langanpätkiä :)

9.9.10

Elokuun langat

Elokuussa vaivasi neuleplääh, kun heinäkuussa oli ahkeroitu KYH-töitä valmiiksi. Langankulutus jäi aika pieneksi ja varastoon kuitenkin tunki uutta lankaa.

Punainen kaulahuivi 155 g
Musta merinopipo 62 g
Beige pipo 65 g
Sininen kohopylväspatalappu 66 g
Vihreä kohopylväspatalappu 44 g

Lankaa ostin 150 g ja sain noin 650 grammaa. Lisäystä varastoon tuli siis noin 400 g.


Siitä harvinaiset patalaput, että ovat tehty lähes yhdellä istumalla :) Elokuussa oli yksi päivän reissu Helsinkiin ja mukaan varaamani langat loppuivat jo menomatkalla. Ei pitäisi valita matkakäsitöitä kiireellä lähtötohinassa... Ennen kotimatkaa tuskailin kyläilypaikan emännälle lankapulaa ja häneltä löytyi apu :) "Tässä on tää laatikollinen lankoja, joista haluan eroon. Ota, mitä haluat!" Keräsin mukaan pannulapppu- ja pipolankoja niin paljon kuin kehtasin ja heti kotimatkalla virkkasin tuon sinisen patalapun.

31.8.10

Variation on a frill

KIP-päivänä aloitin yhden Kesäyön Hullutus -työn, joka piti saada valmiiksi hieman alle kuukaudessa. KIPpailin Nokialla Lankaruudussa ja hyvissä ajoin ennen julkineulontapäivää kävin katselemassa siellä lankoja ja etsimässä mekkooni sopivaa väriä. Kaksi lankaa pääsi loppusuoralle ja kun kotona asiaa pohdin, niin päätin, että kyllä kesähuivi pitää neuloa puuvillasta. Langaksi valikoitui Almina kauniin ruskeana. Sopivaa ohjetta suorakaiteen malliseen huiviin etsiskelin Ravelrystä ja päädyin muutamia vuosia sitten Knittyssä julkaistuun ohjeeseen: Variation on a frill.

Sen verran muokkasin ohjetta, että saumakohta tuli keskelle huivia. Ohjeessa saumakohta tulee toisen frillan ja varsinaisen huiviosuuden väliin. Innolla aloitin huivia ja KIP-päivän kuluessa pääsin jo pudottelemaan frillan silmukoita. Muutaman päivän päästä iski epäilys, että onko puuvillahuivi sittenkään sopiva tarkoitukseensa. Jos vaikka on kylmää ja sateista tuttavapariskunnan hääpäivänä, niin harva puuvillahuivi hiattoman mekon päällä ei mitään lämmitä. Varmuuden vuoksi aloitin akryyli-villa-sekoitteesta toista huivia... Kesäkuu meni ja helteet alkoivat. Kun juhlapäivään oli enää muutama vuorokausi, minulla oli kaksi keskeneräistä huivia. Sääkarttojen tutkimisen jälkeen päätin tehdä puuvillahuivin äkkiä valmiiksi ja ehdin silittää sitä vielä häitä edeltävänä päivänä. Lopulta juhlapäivä oli niin lämmin, että huivi oli hartioilla vain juuri sen aikaa, kun olimme kirkossa.


Huivi on "ihankiva", muttei sen enempää. Puuvillalangasta huivin neulomista oli kiva kokeilla, mutten siihen erityisemmin ihastunut. Ohje on selkeä ja lopputuloksesta tykkään, vaikka välillä oli vähän puuduttavaa neuloa suoraa huiviosuutta. Lankaa tähän meni 148 g. Olin varannut ohjeen mukaiset 200 g ja vielä yhden kerän sitä varten, että virkkaisin huiviin sopivan käsilaukun. Nooh, käsilaukun ompelin, kun ei virkkaamiselle jäänyt aikaa :) Sata grammaa ruskeaa puuvillalankaa jää siis odottelemaan ensi kesää, jos silloin keksisin siitä jotakin.

6.8.10

Lankaa Liettuasta

Hyvin edulliset lennot houkuttelivat lähtemään Kaunasiin, vaikka en ensi alkuun edes tiennyt, missä moinen kaupunki on :) Etukäteen koitin selvittää myös paikallisten lankakauppojen sijaintia ja siinä tarvittiin niin alkeellista venäjän taitoa kuin Google-kääntäjääkin. Kaikkiin netistä löytämiini lankakauppoihin en ehtinyt ja paikan päällä löysin/näin lisää lankakauppoja. Suunnitelmissa on käydä Kaunasissa uudestaankin, niin paljon kaupunkiin tykästyin.


Zalios avys on osoitteessa: Laisves al. 50 A-2 ja putiikista voi tykätä myös Facebookissa. Google-kääntäjä ehdottaa puodin nimeksi Raaka-lammas :) Tämä oli ensimmäinen lankakauppa, jossa kävin ja koitin vielä siellä hillitä ostosten tekoa. Putiikki on Kaunasin keskustassa kävelykadun varrella, ei ihan kadun varressa, mutta kadulla on kyllä kyltti osoittamassa sisäpihan suuntaan, josta puoti löytyy. Nuorehko naismyyjä puhui englantia ja esitteli erityisesti huopuvaa lankaa, josta he olivat tehneet tossuja ja laukkuja. Paikallisia lankoja en täältä löytänyt, mutta sentään jotain ostin. Kuvassa alarivissä on ensin kaksi kerää sitä huopuvaa lankaa ja joulunpunainen kerä on merinoa, jossa on ohut keinokuitusäie mukana. Huopuvaa merinolankaa (lisään nimen ja valmistajan myöhemmin) on kerässä 50 g eli 50 m ja se maksoi 9,90 litiä eli kolmisen euroa kerältä. Joulunpunaista lankaa taasen on 50 gramman kerässä 120 metriä ja kerä sitä maksoi 12,90 litiä. Lankojen lisäksi Zalios avys myi joitakin valmiita neuleita, nappeja, kortteja ja koriste-esineitä.

Lino Namai sijaitsee myös kävelykadulla, tarkemmin osoitteessa Laisves al. 88 ja myy kaikkea pellavaista. Pellavakankaat olivat noin 12-20 litiä metriltä, ohutta pellavalankaa oli kartioilla, mutta niiden hintoja en muista. Enimmäkseen liike kuitenkin myy valmiita tuotteita, pellavaiset huivit ja kassit olivat mielestäni edullisia.

Geros Akys -lankakauppoja on Kaunasin lisäksi Vilnassa ja Panevézys-nimisellä paikkakunnalla. Kaunasin putiikki sijaitsee vanhassa kaupungissa osoitteessa Palangas gatve 22, mutta näyteikkuna on myös pääkadun varrella osoitteessa Vilniaus gatve 44 ja siitä kulman takaa pääsee sisälle liikkeeseen. Tämä puoti oli valitettavasti kiinni, vaikka sen piti olla lauantaisin auki.

Ruta Zalioji, Vilniaus gatve 30 eli vanhassa kaupungissa tämäkin. Wikitravel sanoo putiikista näin: "Kansanasuistaan tunnettu liike, jossa myös tarjolla koruja sekä keramiikkaa. Pukujen tekijä omistaa liikkeen." Mainittujen lisäksi siellä oli helmiä ja muitakin korutarvikkeita, joitakin kirjoja, huovutusvillaa ja korillinen villalankaa. Yllä olevan kuvan ylin vyyhti on täältä, 400 grammaa villalankaa maksoi 40 litiä eli noin 12 euroa. Tarjolla oli myös joitakin värillisiä vyyhtejä. Varsin viehättävä liike, kannattaa käydä!

Siulu krautuvele sijaitsee sekin vanhassa kaupungissa ja osoitteessa Vilniaus gatve 15. Vastapäätä on Avilys-ravintola, jonka terassille voi jättää ne seuralaiset, jotka eivät ole langoista kiinnostuneita :) Meinasin mennä tämän liikkeen ohi, koska ikkunassa näkyi enimmäkseen valmiita neuleita, mutta onneksi seuralaiseni huomasi lankakerät ja yllytti menemään sisään liikkeeseen. Kuvassa oleva nainen on ilmeisesti liikkeen omistaja ja hänen kanssa keskustelu sujui englanniksi. Myynnissä on Dropsin lankoja, mutta paljon muutakin. Ostin täältä ylimmän kuvan keskirivin langat eli venäläistä villalankaa 50 gramman kerillä ja kahdet bambupyörät. Ostokset maksoivat reilut 8 euroa ja Visa Electron kelpasi maksuvälineenä. Puikot tekivät tuosta summasta lähes puolet, joten villalanka oli halpaa.

Centrinis Knygynas osoitteessa Laisves al. 81 ei ole lankakauppa, vaan kirjakauppa, mutta ansaitsee tulla mainituksi, koska täältä löytyi muutama hyvä käsityökirja. Suurin osa kässäkirjoista on tuttuja käännöskirjoja, mutta sekä paikallisista lapasista että villasukista löytyi ohuehkot, mutta paljon asiaa sisältävät kirjat. Samoin joitakin paikallisia käsityölehtiä oli myynnissä venäläisten ja tuttujen kansainvälisten lehtien lisäksi.

Lankakauppoja, joihin en ehtinyt ovat Lana Lecta osoitteessa Tilzes gatve 41, Vilijambolen kaupunginosassa ja Casa Lana osoitteessa Algirdo gatve 2. Jälkimmäinen sijaitsee lähellä HyperMaxima-ostoskeskusta, jonka lähellä näytti olevan toinenkin lankakauppa. Huristimme bussilla ohi matkalla lentokentälle ja kortteli tai pari HyperMaximan jälkeen oli samalla puolen katua puoti, jonka kyltissä luki "mezgimo siūlai", joka tietääkseni tarkoittaa neulelankoja :)

EDIT 16.10.2010 Reissun muusta annista on nyt vihdoinkin juttua toisaalla.

Heinäkuun langat ja KYHäilyt

KesäYön Hullutuksessa eli KYHäilyssä sain 26 aloitetusta työstä 21 valmiiksi. Heinäkuun viimeisiin päiviin sijoittunut matka on suurin syyllinen siihen, etten saanut kaikki KYH-töitä valmiiksi. Kun piti pakata kevyesti ja pienesti, niin käsitöistä oli karsittava. Se onkin sitten ihan eri juttu, että ostin paikan päältä vajaan kilon lankaa ja pari puikot :) Kesken jäi yhdet sukat, kolme tiskirättiä ja yksi pipo. Kaikki heinäkuun aikana valmistuneet työt ovat KYHäilyyn kuuluvia. Se ensimmäinen KYH-työhän valmistui jo kesäkuun puolella, joten alla olevassa listassa 20 KYH-työtä:

Variation of a frill-huivi 146 g
mustikkapitsihuivi 114 g
spiraalihuivi 165 g
"vessapaperihuivi" 50 g
2 x kaksinkertainen patalappu 93 g
aniliini-harmaa kaksinkertainen patalappu 40 g
kohopylväspatalappu, lime 39 g
kohopylväspatalappu, v.sin 27 g
kohopylväspatalappu, ruskea 42 g
kohopylväspatalappu, t.vihr 34 g
jämälankapatalappu, t.pun 40 g
jämälankapatalappu, kellanvihreä 40 g
jämälankapatalappu, beige 32 g
jämälankapatalappu, oranssi 33 g
Hug-pipo 43 g
musta akryylipipo 35 g
3 x neulegraffiti 45 g

Lankaa kului kaiken kaikkiaan siis 1018 grammaa. Mutta tulihan sitä vastaavasta varastoonkin 1435 grammaa... Pitäähän sitä kesälomareissuilta ostaa lankaa itselleen tuliaiseksi :)

5.7.10

Kesäkuun langat

Siis aivan onnetonta, kesäkuussa valmistui YKSI käsityö! Virkkasin yhden KYH-patalapun valmiiksi heti kesäkuun alkupäivinä ja painoa sillä on hurjat 32 grammaa. Yksi peritty ufo valmistui myöskin, mutta siinä on niin vähän itse tehtyä osuutta, että sitä en laske mukaan langankulutukseeni. Uutta lankaa sitä vastoin ostin 350 grammaa ja nämä kaikki KYH-töitä varten. Lankavarasto siis kasvoi kesäkuussa reilulla 300 grammalla.

Kun ei ole neulomuksia esiteltäväksi, niin esitellään sitten yksi omplaus. Tämä mekko kaipasi ruskeaa käsilaukkua kaverikseen ja kesäkuun viimeisenä päivänä sellaisen ompelin kasaan vuorikankaan palasta. Ideaa on haettu Tiia Vanhatapion Mamie Classic Clutch-laukusta, jonka sain tilaajalahjana:

28.6.10

KYH 24-26

Viimeisinä KYH-töinä aloitin tiskikukkia vanhalla tutulla ohjeella. Ystäväni on tilannut pari tiskikukkaa ja ajattelin, että sini-valkoinen ja puna-valkoinen voisivat sopia hänelle. Oranssin tiskikukan aloitin muuten vaan. Jälkeenpäin tajusin, että olisi pitänyt mieluummin aloittaa vielä käsilaukun virkkaaminen. 12.6. aloittamani huivi tarvitsee virkatun käsilaukun kaverikseen ja senkin pitäisi olla valmiina 10.7. kuten kahden neulotun huivinkin... Ehkä ostan varmuuden vuoksi jonkin huivin, jos nuo neulomukset eivät etene tarpeeksi nopsaan :)

27.6.10

KYH 21-23

Kolme neulegraffitin aloitusta, tämän graffitiryhmän nimi voisi olla Hello sailor :) Alimmasta tulee jonkin moinen merimaisema: merta, taivasta, aurinko ja laivan siluetti. Kaksi ylempää ovat ihan vaan tasaraitaisia Viikkarin ja Siljan väreissä :)