23.12.11

Marraskuun langat

Marraskuussa piti varautua joulumyyntiin sukkia neulomalla, mutta niiden edelle meni kuitenkin mm. yksi tilaustyö ja yksi lahjaneulomus. Tein mummulleni synttärilahjaksi niin muodikkaan röyhelöhuivin :) Aloitin sen jo alkusyksystä, mutta se ei vaan edennyt millään. Monta kertaa ajattelin, että annan koko homman olla ja myyn/lahjoitan langan pois. Kyselin vinkkejä röyhelölangan kesyttämiseen niin kässäkahvilassa kuin lankakaupasta. Yleisin mielipide oli, että minulla on vain asenneongelma, kun en saa röyhelöhuivia neulottua :D Parin kuukauden tuhraamisen jälkeen huivia oli valmiina noin kymmenen senttiä... Yhden marraskuun viikonlopun sitten sitkeästi neuloin huivia ja uhrasin siihen monta tuntia. Samassa ajassa olisin varmasti neulonut jo vähintään parin villasukkia lapselleni. Sunnuntai-iltana lankakerässä tuli solmu vastaan ja päätin, että nyt tämä saa riittää. Huivin sai kietaistua solmuun kaulan ympäri ja loppulankakerän heitin nurkkaan häpeämään. Mittaa huiville tuli noin 120 cm ja siihen meni puolet kerästä. Lankana oli Tonia ja sävynä puna-ruskea-lila. Ja ei, valmiista huivista ei ole kuvia eikä tule :) Kyllähän te nyt tiedätte, miltä röyhelöhuivi näyttää. Loppulangan lahjoitin kässäkahvilatutulle, joka neuloi siitä huivin Nokian SPR:n joulumyyjäispöydässä myytäväksi.

Muut marraskuun neulomukset eivät olleet ihan yhtä tuskaisia, mutta lankaa sain kulumaan vain 289 grammaa ja se meni näihin:
vauvan alpakkasukat 20 g
pienet musta-harmaat sukat 33 g
pienet tytön sukat 39 g
ja toiset samanlaiset sukat 40 g
virkatut kämmekkäät 27 g
neulotut kämmekkäät 35 g
ruskea-turkoosi patalappu 42 g
röyhelöhuivi 50 g

Lisäksi lahjoitin sen röyhelölangan lopun pois (50 g) eli lankavarasto keveni kaiken kaikkiaan 339 grammalla :)

1 kommentti:

Salaneuloja kirjoitti...

Joidenkuiden lankojen kanssa ei vaan synkkaa, vaikka miten tahtoisi.