11.8.16

Saroyan-huivi

Kiukkulinnun neulepodcastissa oli KAL eli yhteisneulontatempaus, jossa piti neuloa huivi mielellään Åsa Tricosan mallista ja Asarumin langoista. Minä neuloin kuitenkin jotain ihan muuta :)


Varastossani oli marinoitunut kolme vyyhtiä ihanan pehmoista merinolankaa. Kaikki kolme väriä ovat kauniita. Kuvassa vain vähän pilkottava beigesävyinen vyyhti on läheltä katsottuna kivan eläväpintainen, koska langan kuiduissa on hieman eri sävyjä. Päädyin kuitenkin käyttämään päällimmäisenä olevaa pinkkiä. Malliksi etsin jotakin, jonka kokoa voisi säätää langan riittävyyden mukaan. Niskasta aloitettavaa kolmiohuivia en kuitenkaan halunnut. Tehokkaan Ravelryn selailun jälkeen päädyin Saroyan-nimiseen huiviin.


Aloitin huivin neulomisen lomalla Pohjois-Karjalassa. Saroyanissa on koko alareunan mitalta lehtikuvioita, alareuna kaartuu loivaksi kaareksi ja yläreuna on suora. Tein ensimmäiset kerrokset useampaan kertaan, koska en osannunt lukea ohjetta... Mielestäni ohjeessa jää ainakin yhden lyhenteen selitys myös kertomatta. Lopulta päätin hieman soveltaa. Reunan lehtikuvion katsoin kaaviosta ja suoralla osuudella lisäsin jokaisella oikean puolen kerroksella yhden silmukan. Ohjeessa silmukoita ei mielestäni lisätty ihan jokaisella oikean puolen kerroksella. Tein lehtikuvion kaavion seitsemän kertaa samalla lisäten sileän osuuden silmukoita ja sitten jatkoin huivin suoran osuuden tekemistä ilman lisäyksiä. Tarkoituksena oli punnita lankaa, jotta tietäisin, koska siitä on puolet käytetty ja sitten tehdä toinen puolikas huivista peilikuvaksi. Mökillä oli käytössä vain kalavaaka, joka ei sitten tainnut ihan tarkka olla. Lanka loppui toiseksi viimeisen lehtikuvion puolivälissä. Halusin huivin päistä symmetriset, joten ei auttanut kuin purkaa aloituspäästä ja lisätä lopetuspäähän. Vähän sellaista hölmöläisten hommaa... Paluumatkalla mökiltä kotiin käytin hyvän tovin aloituksen purkamiseen, mutta sain kuin sainkin huivin valmiiksi ennen Turkua.


Puikoilta tipahtanut huivi tuntui aika lyhyeltä, mutta pingotus pelasti taas kerran. Kastelin huivin ihan kunnolla ja pingotin nuppineulojen kanssa kuivumaan alustaan. Ennen heinäkuun loppumista ehdin vielä kuvaamaan valmiin huivin ja osallistumaan Kiukkulinnun KALin lisäksi myös Koukuttajan lempiväriKALiin tällä. Sillä kyllähän pinkki on hiipinyt lempivärikseni ja ohittanut aikaisemmin suosimani kirkkaanpunaisen. Musta nyt tietysti on eniten käyttämäni väri, mutta jos lempiväriä kysytään, niin ekana sanon pinkin.


Nyt on huivi ja kello sävy sävyyn :) Olin päättänyt huivilangan ennenkuin mies innostui tilailemaan kelloja synttärilahjoiksi useammalle ihmiselle. Minä olin saanut jo aikaisemmin tänä kesänä yhden rannekellon häneltä lahjaksi, mutta kun näin pinkin "terroristicasion", niin vihjailin tarpeeksi, että tuo olisi kyllä tosi nätti. Pinkki kello on ollut ranteessa useita kertoja, huivi ei ole vielä päässyt tositoimiin. Niin ja kello on "terroristicasio", koska kuulemma se on terroristien suosiossa ja nähty mm. Osama bin Ladenin ranteessa. Tosin samainen kellomalli on ollut myös Barack Obamalla, Lontoon hipstereillä ja Pariisin mallinukeilla :)

Ei kommentteja: