10.8.16

Kaksi uutta KyJy-aloitusta

Tein välillä aikaisempia KesäYöstäJouluYöhön-aloituksia valmiiksi, mutta pari uuttakin työtä on aloitettu. Nyt on ollut sen verran hidas aloitustahti näissä KyJy-töissä, että pitää kiriä tämän kuun aikana. En ole suunnitellut KyJy-aloituksia mitenkään tarkkaan, mutta ainakin yhdet sukat aion aloittaa Tuin Kutomon podcastin Ledger-KALiin. Uusia huivilankoja olen ostanut myös, joten huiveja voisi tehdä lisää. Tosin uusimmat huivilangat ovat niin ohuita, että pitäisi tehdä melkoisen isoja huiveja, jotta niihin saisi edes 50 grammaa lankaa uppoamaan :)


Tein KYH-työnä yhden oranssin verkkokassin ja ajattelin, että ihan heti ei huvita toista verkkokassia tehdä. Mutta itäisessä Suomessa lomaillessa aloitin kuitenkin verkkokassin, kun olin mökille jättänyt viime kesänä sopivia puuvillalankoja :) Tässä on beigeä ja valkoista puuvillalankaa yhdessä, koska kumpikaan ei olisi pelkältään ollut tarpeeksi paksua. Koska en ehtinyt virkata tätä mökillä valmiiksi, niin piti nyt kantaa sieltä kotiin kaksi isoa kartiota puuvillalankaa :) Viime kesän ostoksista mökille jäi edelleen kaksi kartiota...


Ostin kesäkuussa Regian Hand-dye Effect -lankaa kehittelemääni huivimallia varten. Tämä lankakerä kävi mukanani Joensuun nurkilla, mutta en siellä vielä ehtinyt huivia aloittaa. Tämä on niitä harvoja oikeasti suunnittelemiani KyJy-töitä. Olen kehitellyt omaa matalaa kolmiohuivia jo parin huivin verran ja tästä piti tulla se lopullinen versio, josta ohjeen kirjoitan. Aloitin huivin bussimatkalla, jossa aikaisempien huivieni muistiinpanot eivät olleet käsillä ja koitin muistin varassa tehdä tätä. Muistamista on lähinnä alussa, joten olin epävarma, onko aloitukseni kirjoittamani ohjeen mukainen. Kotiin päästyäni tarkistin, että kyllä se on ihan ohjeen mukaan aloitettu :)


1 kommentti:

Salaneuloja kirjoitti...

Minähän sanoin, että sinä kesyttäisit ne kartiolla olevat langat. Ja nyt sinä sen teet.