11.6.08

Tähtipaita

Mies sanoi kai leikillään joskus tuossa muutamia kuukausia sitten, että voisin ommella hänelle keikkapaitoja. Ei kuulemma kaupasta löydy mitään kivaa :) Piirtelin muutaman luonnoksen sitten heti, kangaskauppaan pääsimme joskus huhtikuussa ja nyt on ensimmäinen paita valmis:
Kangas on oikeasti kai housuihin tarkoitettua puuvillaa, jossa on vähän elastaania. Oli ainoa tarpeeksi tukevan tuntuinen ja mahdollisimman luonnonkuituinen musta kangas, mitä löytyi Euriksesta. Samaa laatua on myös tuo valkoinen kangas. Siihen piirsin mustalla pursotettavalla kangasvärillä tähtiä ja pikkupalloja. Alunperin ajattelin laittaa valkoiseen osaan valkoiset napit, mutta sopivia ei löytynyt varastosta ja parin napin takia en lähtenyt kauppaan. Siksi valkoiseenkin osaan tuli mustat napit ja sen vuoksi lisäsin noita pallosia tähtien sekaan, etteivät mustat napit erottuisi liikaa. Muutama pikkumoka tuli ommellessa tehtyä ja ihan kaikki en jaksanut korjata, kun eivät päällepäin näy. Paniikkihetki tuli tähtiä ja pallosia silittäessä. Värituubissa luki, että kuvioita on silitettävä 5 minuuttia. Laitoin palan lakanakangasta silitysraudan ja paidan väliin ja rauta puhisemaan. Kuvioista näytti tarttuvan vähän väriä silitysliinaan, ihan normaalia. Mutta IIIIIK, napeista levisi väriä silitysliinaan! Tempaisin liinan pois ja tarkistin vahingot. Toisiksi ylimmän napin alla on harmaa renkula nyt sitten :( Onneksi sitä ei erota kovin kauas. Harmi vaan, että tätä paitaa tullaan pitämään yleensä auki. Napitettuna tuo värivirhe jääkin piiloon. Mutta enpä olisi uskonut, että muovinapeista irtoaa väriä. Tosin silittelin tätä meidän "ihmeraudalla" eli Laura Starilla, joka puhkuu kai tavallista kuumempaa höyryä.

2 kommenttia:

Helmis kirjoitti...

Vau! Onpa tosi mukavaa, jos pääset huomenna tulemaan!! Tervetuloa :)!
Näkemisiin ja neulomisiin, siis!

Famu on luvannut olla paikalla het klo 12, minä ja Silmukatti ehkä hivenen myöhemmin - mutta ei paljon :).

Salaneuloja kirjoitti...

Hienoa jälkeä olet saanut aikaan!