1.3.07

Helmikuun langan kulutus


En ollut lähelläkään kärkeä hamsterikisassa, mutta oma tavoitteeni täyttyi eli kulutin lankaa pari kiloa. Kuvassa näkyy pienimmät työni eli tropiikkitäkki-tilkut, yhteen tilkkuun meni alle 10 grammaa lankaa. Nyt kun kisa on loppu, niin on vähän tyhjä olo. Ei ole pakko kilkuttaa kiireellä jotakin :) Aion osallistua pudotuspeliin elikkä jatkaa langan ostamattomuutta. Lankakauppaan ei ole vielä tehnyt mieli ja lankaosastolle eksyessäni olen päässyt sieltä ihan helposti pois. Mutta jos tässä kevään aikana on reissua Viipuriin tai Tallinnaan, niin siihen loppuu langan ostamattomuus. Eihän sitä millään voi tulla reissusta kotiin ilman lankaa. Eikä myöskään ilman uusia kenkiä...
Viime yönä aloitin yhtä Vaaka-tilkkua viimeisimpien siksak-pipojen langanjämistä. Muuta työtä ei taidakaan olla kesken, jos ikuisuusprojekteja ei lasketa. Taidan taas aloittaa jotain hahtuvahousuja, että jostain saisin rahaakin.
Eilen en päässyt käsityö-tapaamiseen, mutta olin hengessä mukana ja neuloin samaan aikaan venäjän tunnilla siksak-pipoa. Pipo oli epätoivoinen yritys saada helmikuun langan kulutus ylittämään kaksi kiloa. Illalla kun raportoin viimeisiä töitäni, huomasin että olin unohtanut raportoida yhden huivin. Kaksi kiloa ylittyikin sitten ihan helposti!
Tässä helmikuun tekeleet grammoineen ja järjesteltynä lajeittain:

aniliini-harmaa siksak-pipo 30 g
kirkkaansin.-valkoinen siksak-pipo 30 g
sinivalkoinen siksak-pipo 50 g puuvillaa-villaa
sini-valk.siksak-pipo 30 g
vaaleansininen vauvan myssy Suvituuli-ohjeella 25 g
2 x vauvan myssy á 25 g yht 50 g
Salli-pipo 50 g pojalle
aikuisen kirjava pipo 90 g
2 x Canada-langasta pipo á 50 g yht. 100 g

aniliini-harmaat sukat 40 g
sinisävyiset sukat 60 g
lapsen "meksiko"sukat 30 g
lapsen sukat pätkävärjätystä 50 g
1 x vauvan töppössukat 30 g
Sallin väriset sukat 50 g

vaaleansiniset-siniharmaat ensilapaset 15 g
2 ensilapaset á 15 g eli yhteensä 30 g
Sallin väriset lapaset 40 g
kevätlapaset pojalle 30 g
hahtuvalapaset pojalle 30 g

beige virkattu verkkoponcho 100 g
musta virkattu verkkoponcho 80 g
neulottu&virkattu poncho Fiesta-langasta 190 g

violetti lenkkihuivi 110 g
vihreä verkkohuivi 100 g
musta-harmaa kimallehuivi 50 g
piiitkä kimallehuivi omalla ohjeella 125 g

Kaarna-hahtuvahousut S 70 g
Kaarna-hahtuvahousut M 90 g
Kaarna-hahtuvahousut L 110 g

1 x Vaaka-tilkku 40 g
6 x Vaaka-tilkku 30 g
4 x Tropiikkitäkki-tilkku yht. 30 g

Kaiken kaikkiaan siis 2135 grammaa olen kuluttanut. Näiden lisäksi olen lahjoittanut 1270 grammaa lankaa. Ja kun lankaa ei saanut ostaa, niin ostin helmikuun aikana käsitöihin liittyen vain yhdet pyöröpuikot ja 2 metriä lakanakangasta.

3 kommenttia:

muoriska kirjoitti...

Niin tämä maailma on pieni ja bloggaamalla vielä enemmän pienenee :)

www.muoriska.vuodatus.net

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kauniita tropiikkitäkki-tilkkuja!

Salaneuloja kirjoitti...

Nättejä tilkkuja!
Ja hurja saldo! Siis hamsterisaldo. Minun olisi pitänyt neuloa kaulahuiveja yötä päivää, että olisin päässyt moisiin lukemiin.