3.1.19

Käsityötavoitteet vuodelle 2019

Tähän voisin kopioida tekstin viime vuoden vastaavasta postauksesta :) Yleiset höpinät ja tavoitteet ovat hyvinkin samanlaisia kuin viime vuonna. Silloin olen kirjoittanut, että tämä blogi on itselleni tärkeä, koska tänne teen muistiinpanot käsitöistäni. Nimensä mukaisesti tämä on päiväkirja, josta voin vuosienkin jälkeen tarkistaa tietoja tekemistäni käsitöistä. Viime vuodelta tietoja ja muistiinpanoja on vain kovin vähän ja se harmittaa. Huomaan myös, että olisin kerrata asettamiani tavoitteita vuoden aikana, koska osan olen unohtanut ja osan saanut täytettyä vain vahingossa. Mutta mennään niihin tämän vuoden tavoitteisiin ilman tämän pidempää alkuhöpinää.


* Kuluta joka kuukausi vähintään 1 kg lankaa
Tämä tavoite on ollut useampana vuonna ja olenkohan koskaan saanut sitä toteutettua. Silti tavoittelen sitä taas tänäkin vuonna. Joskus hyvä hetki käsitöiden tekemiselle jää käyttämättä vain siksi, ettei juuri sillä hetkellä ole sopivaa käsityötä saatavilla. Koitan siis entistä paremmin suunnitella etukäteen, mitä teen ja myös koota valmiita "puuhapaketteja" itselleni. Esimerkiksi jämälangoista tulee tehtyä nopsaan pipoja, kunhan sopivan sävyisiä jämiä on valmiiksi koottu yhteen sopiva määrä.

* Neulo joka kuukausi lahjoitukseen jotain muuta kuin päähine
Viime vuonna tämä onnistui, neuloin jopa yhden käsityön yli tavoitteen. Voisin koittaa tarkentaa tavoitetta ja neuloa erityisesti pojille ja miehille sopivia asusteita. Viime vuonna suurin osa lahjoitusneuleista oli hartiahuiveja, mutta jospa koittaisin vaikka joka toinen kuukausi neuloa muuta kuin huivin.

* Neulo tai virkkaa joka viikko yksi päähine lahjoitukseen
Tälläistä tavoitetta ei ole ennen ollut, mutta viime vuonna tämä täyttyi helposti ja ylittyikin. Tänä vuonna koitan päästä samaan ihan tarkoituksella. Jospa vielä noin puolet olisi sytomyssyjä ja puolet muita lahjoitettavia päähineitä, niin tulisi tasaisemmin tehtyä erilaisia päähineitä.

* Neulo joka kuukausi myyntiin yhdet lasten ja yhdet aikuisten sukat
Lasten sukkia neuloin myyntiin/tilauksesta viime vuonna 14 paria, mutta aikuisten sukkia vain 11 paria. Pidän tämän tavoitteen samana tänä vuonna. Sopivia lankoja pitää ehkä paremmin katsoa etukäteen valmiiksi, koska viime vuoden viimeinen pari jäi lähinnä siitä kiinni, ettei sopivia lankoja ollut käsillä, kun olisi huvittanut sukat neuloa. Sukkien neulomisintoa vie usein se, että neulon kantapäät sukkiin, jotka äitini neuloo muutoin. Villasukkia on siis usein puikoilla, mutta tuntuu, etten koskaan saa mitään valmiiksi, kun suurin osa sukista käy puikoillani vain kantapäiden neulomisen ajan. Koitan saada purettua suman sukista, jotka odottavat kantapään neulomista - osa sukista on odottanut luvattoman kauan kantapäitä...

* Julkaise neuleohjeita (ja julkaise vanhoista englanninkieliset käännökset)
Viime vuonna sain julkaistua muutaman ohjeen ja siihen olen tyytyväinen. Varsinkin Lacelere-ohjeesta on kyselty englanninkielistä versiota ja olen jopa kysynyt muutamaa hyvin englantia osaavaa ja neulovaa tuttuani, jos voisivat ohjeen tarkistaa, kunhan saan sen englanniksi käännettyä. Enpä vaan ole saanut aikaiseksi, vaikka sinänsä neuleohjeen kääntämistä pidän aika helppona. Enemmän jänskättää ohjeen yleisen höpinän kääntäminen, koska en ole englantia pitkään aikaan kirjoittanut. Muutamia uusia ohjeita on ihan valmiina julkaistavaksi ja joihinkin on ideoita päässä. Joitakin ohjevideoitakin olen ajatellut, ensi alkuun ainakin jo olemassa oleviin ohjeisiin voisi kuvata videot, koska videolta on omasta mielestäni aina helpompi ymmärtää asia kuin luetusta tekstistä.

* Jatka virkattuja peittoja (ja aloita Temperature Blanket)
Muutamia vuosia sitten innostuin ihan valtavasti virkatuista peitoista ja aloitin heti useamman. Niin Sophie's Universe, Queen Mandala kuin Frida's Flower ovat kesken, viimeiseksi mainittuun on YKSI tilkku virkattuna. Näiden jälkeen olen aloittanut vielä Kalevala-peiton, johon innostui hiipui parin tilkun jälkeen. Kalevala-peittoni ei ehkä valmistu koskaan, mutta nuo muut haluaisin valmiiksi edes joskus. Useamman vuoden on valmiina ollut langat "lämpötilapeittoon", jota en ole edes aloittanut. Tänä vuonna haluaisin saada valmiiksi ainakin yhden keskeneräisen virkkausprojektin ja vähintäänkin aloittaa Temperature Blanketin. Lämpötilapeitto on tulossa lapselleni lahjaksi, jos hän saisi sen vaikka silloin, kun täyttää 18 vuotta - siihen on vielä pari vuotta aikaa :)

* Ompele jotakin itsellesi
Viime vuonna tämä tavoite täyttyi ja totesin taas, että varsinainen ompeleminen on nopeaa, jos kaavat ja kankaat on valmiina. Sain piirrettyä itselleni housukaavan, jolla ainakin lököhousut onnistuvat ja sitä kaavaa pitäisi nyt hyödyntää ja kehittää edelleen. Myös pitkään kaipaamani musta, polvimittainen ja kapeahko perushame tuli ommeltua ja siihen olen hyvin tyytyväinen. Pari muutakin hametta ompelin, joten viime vuosi oli pitkästä aikaa hyvä ompeluvuosi. Kankaita on valmiina moneen vaatteeseen ja loppujen lopuksi säästän aikaa ja ehkä rahaakin, kun en loputtomasti kiertele kauppoja etsimässä jotain tiettyä vaatetta ja lopulta päädy ostamaan sitä ainoaa, joka on suurin piirtein oikeankokoinen ja -värinen, muttei kuitenkaan täydellinen.

* Ole ostamatta lankaa
Viime vuonna Ravelry-ryhmässäni oli käynnissä Langanostolakkokisailu, jossa oli nelisenkymmentä osallistujaa ja meistä yhdeksän onnistui olemaan koko vuoden ostamatta lankaa. Joitakin poikkeuksia langan ostamattomuuteen on, esimerkiksi tilaustöihin saa ostaa lankaa. Langanostolakkokisailu on käynnissä tänäkin vuonna ja mukaan pääsee myöhemminkin, kunhan ei ole ostanut lankaa siihen mennessä. Tarvitsen tälläisen kisailuryhmän tukea ja painostusta, jotta en ostaisi lankaa. Viime vuonna ostin lankaa muutamiin tilaustöihin ja ostin lankaa myös lahjaksi, joka on sallittua. Ilman Langanostolakkokisailun luomaa painetta olisin jo monta kertaa sortunut ostamaan lankaa enemmänkin. Todella tarpeellinen tempaus siis itselleni :)

* Käytä jämälankoja joka kuukausi
Tälläisen tavoitteen olin asettanut itselleni viime vuodeksi, mutta unohdin seurata sitä. Todennäköisesti tämä toteutui, mutta tänä vuonna haluan seurata tätä järjestelmällisemmin. Rakastan jämälankoja ja niitä saan myös neulekavereiltani ja jotkin jämät ovat lankavarastoni suurimpia aarteita. Kuitenkin haluaisin myös käyttää niitä paljon ja saada joitakin kauan varastossa olleita jämiä vihdoinkin pois. Näitä käsityötavoitteita kirjoittaessani mielessäni muodostui idea koko vuoden kestävästä jämälanka-yhteisneulonnasta, jonka voisin järjestää. Tämäkin on taas kovin itsekäs idea, koska tällä tavalla saisin seurattua paremmin omaa jämälankojen käyttöä, koska asia väkisinkin pysyisi mielessä koko vuoden :)

* Lankakerä päivässä pois
Viime vuonna huomasin Kutookutoo -blogissa tälläisen tavoitteen ja vähän jälkijunassa aloin seurata omaa lankakerien vähentämistäni. En päässyt tavoitteeseen, että joka päivä yksi kerä vähenisi, mutta mahdottomana tätä en pidä. Aikaisemmin olen muita kodin tavaroita koittanut vähentää yhden joka päivä ja luulen, että lankakerin vähentäminen on helpompaa kuin muiden tavaroiden. Tässä on tukena tuo aloittamani yhteisneulonta. Lankakerien vähenemistä koitan seurata myös täällä blogissani kuukausittain ja varmaan tänä vuonna aloittamaani bujoon pitää myös tehdä jokin seurantasivu tälle.

* Päivitä blogia säännöllisemmin
Viime vuonna taisin aloittaa ihan hyvin, mutta sitten muut kiireet veivät aikaa bloggaamiselta ja lopulta tuntui vaikealta saada yhtään mitään tekstiä tänne. Asetan saman tavoitteen taas eli joka viikko jokin postaus ja videopodcastieni linkittämistä tänne en laske mukaan. Tässä alkuvuonna postauksia tulee helposti useampi, mutta niitä varsinaisia käsityöpostauksia, joissa on asiaa juuri valmistuneista käsitöistä, pitäisi jaksaa tehdä koko vuosi.


Tällä kertaa en kirjaa ylös tavoitetta osallistua erilaisiin käsityöhaasteisiin. Välillä koitin osallistua kaikkiin käsityöpodcastaajien järjestämiin yhteisneulontoihin ja moneen muuhunkin haasteeseen. Vaikka yhteisneulonnat ja muut haasteet saavat neulomaan ja virkkaamaan käsitöitä, joita ei ehkä muutoin tekisi, niin viime vuonna meinasin saada stressin siitä, että kaikkeen pitää osallistua. Seuraan edelleen kaikenlaisia haasteita ja yhteisneulontoja ja koitan podcast-jaksoissani kaikista mahdollisista mainita, mutta en aseta itselleni tavoitteita niihin osallistumisesta.

1 kommentti:

Kutookutoo kirjoitti...

Hurjan monta tavoitetta, nostan hattua ja toivotan onnea!