12.3.17

Lacelere-huivi

Luin viime keväänä Iain M. Banksin kirjan Tähystä tuulenpuolta. Scifi ei ole suosikkikirjallisuuttani, mutta mieheni on saanut minut lukemaan pari Banksin kirjaa. Tähystä tuulenpuolta -kirjassa oli paikka, muistaakseni planeetta, joka oli nimeltään Lacelere. Ajattelin heti, että siinä on hyvä nimi pitsineuleelle ja päätin vielä joskus suunnitella jonkin neuleen, jonka nimeän Lacelereksi.

Ensimmäinen versio Lacelere-huivista, lankoina Katia Socks Merino Tweed varsinaisessa huiviosassa ja lyhyessä röyhelössä Marks & Kattens Fame Trend. Päättelykerros tehty jollakin tunnistamattomalla ohuella sukkalangalla. Lankaa meni yhteensä 65 grammaa ja tämän huivin pituus on noin 120 cm.

Myöhemmin keväällä pyörittelin käsissäni kahta vajaata kerää ohutta sukkalankaa, jotka olivat jääneet tilatun huivin neulomisesta. Halusin käyttää langat loppuun ja neuloa niistä sen kokoisen huivin, mihin ne riittävät. Tavallisen kolmiohuivin neulominen ei tullut kysymykseen, koska langat eivät olisi riittäneet kovin isoon huiviin ja toisaalta ajattelin, että hieman kapeampi huivi olisi itselläni parempi käytössä. Matalien kolmiohuivien (narrow triangel scarf/shawl) ohjeita löytyi kyllä, mutta mikään ei tuntunut täydelliseltä. Halusin jotain yksinkertaista, jossa on kuitenkin jokin juju. Käytettävissä olevat langat rajoittivat myös, toista oli enemmän ja toista vain pienehkö nyttyrä, jos niillä lähtisi huivia raidoittamaan, niin pitäisi tarkkaan laskea, mihin pienempi lankamäärä riittää. Jostain tuli mieleen, että röyhelö huivin reunassa voisi olla kiva ja sen voisi neuloa ihan eri langasta kuin huivin muutoin. Tuumasta toimeen, aloitin huivin samalla mallilla kuin olen viime vuosina neulonut paljon kolmiohuiveja eli niskasta aloitettu huivi, jossa sileiden osuuksien väliin tulee raitoja reikäkerroksista ja nurjilla silmukoilla. Sovelsin vain perusmalliani matalaksi kolmioksi eli lisäyksiä reunoissa tein sekä nurjalla että oikealla puolella ja oikealla puolella myös keskellä. Kun ensimmäinen lanka loppui, niin vaihdoin toiseen ja samalla aloitin reunaröyhelön neulomisen. Päättelykerroksella piti ottaa vielä kolmannesta jämäkerästä lankaa, jotta sain huivin tehtyä loppuun. Lopputuloksesta tykkäsin, vaikka vähän pieneksi huivi jäi. Ei sitä hartioille saa levitettyä, mutta kaulahuivina toimii oikein hyvin.

Novitan Tico Tico -sukkalangan jämistä neulottu huivi, jossa röyhelössä otettu käyttöön jokin 100 % ohut villalanka. Huivi painaa noin 90 grammaa ja sen pituus on noin 150 cm.

Jo ensimmäistä versiota neuloessani ajattelin, että tässähän se nyt on, Lacelere. Varsinaisesta pitsistä ei ehkä voi puhua, kun sitä on vain muutamien reikäkerrosten verran, mutta silti päätin nimetä huivin Lacelereksi. Seuraavan version neuloin ohuen, raidoittuvan sukkalangan jämistä, joita oli enemmän kuin ensimmäiseen huiviini käytössä olleita lankoja, mutta siinäkin otin röyhelössä käyttöön vielä eri langan. Tykkäsin edelleen ideasta, että huivin voisi neuloa sen kokoiseksi kuin lankaa riittää ja siihen voisi yhdistellä eri lankoja, kunhan ne ovat samanvahvuisia. Silti halusin tehdä vielä yhden huivin, joka on kokonaan samasta langasta ja samalla testata, mikä olisi hyvä huivin koko, jos sitä ei rajoita langan riittävyys. Kävin ostamassa 100 grammaa ohutta sukkalankaa ja neuloin niin sanotun lopullisen version. 100 grammaa eli noin 400 m fingering-vahvuista sukkalankaa riitti hyvin huiviin, jonka saa kiedottua hartioille. Kolmesta neulomastani huivista ainoastaan ensimmäinen oli omiin väreihin sopiva ja sekin melko pienikokoinen, joten kun ohje oli mielestäni valmis, neuloin vielä neljännenkin huivin. Sen tein 100 % alpakkalangasta, jota oli kahta väriä, toista huomattavasti vähemmän kuin toista. Tässä itselleni jäävässä huivissa raidoitin joka toisen sileän osuuden, joten tuli sellainenkin vaihtoehto testattua.

Dropsin Alpaca Mix -langasta neulottu huivi, joka painaa noin 100 grammaa ja huivin pituus on noin 160 cm. 

Jo viime syksynä suunnittelin, että Lacelere-huivista pitäisi kirjoittaa ohje, jotta saisin jonkun koeneulomaan sen. Olen kirjoittanut neuleohjeen ainoastaan kerran aikaisemmin ja kun se oli julkaistu, niin selvisi, että olen käyttänyt yhtä ihan väärää neuletermiä siinä. Tämä ei oikein innostanut neuleohjeiden kirjoittamiseen :) Siksi koeneulojien etsintä on jäänyt, koska en ole saanut kirjoitettua edes ensimmäistä versiota huiviohjeesta. Pidemmän aikaa olen kuitenkin ajatellut scifi-aiheisen KALin eli Knit-A-Longin pitämistä ja suunnitellut, että sitten voisi Lacelere-ohjeen julkaista. TieteisKAL alkaa 12.3.2017 ja samalla annan Lacelere-ohjeen halukkaille käyttöön. Jos ei mitään muuta keksi TieteisKALiin neuloa, niin tämä huivi sopii siihen. Samalla saan huiviohjeelle koeneulojia. Jos siis tämän postauksen kuvissa ollut huivi kiinnostaa, niin laita minulle sähköpostia: annamari@hotmail.com Ohje on raakaversio, jossa kyllä pitäisi olla kaikki silmukkamäärät yms oikein, mutta loppuun saakka hiottua ei teksti ole. Huiviin tarvitset noin 100 grammaa fingering-vahvuista lankaa eli 100 gramman kerässä noin 400 metriä lankaa. Pienemmästä määrästä tulee pienempi huivi ja tähän voi tosiaan helposti yhdistää erivärisiä lankoja tai erimerkkisiäkin, kunhan lankojen vahvuus on sama. Reunaröyhelön voi hyvin neuloa myös hieman paksummasta tai ohuemmasta langasta kuin muun huivin.

Vielä lähikuva huivin pinnasta ja reunan röyhelöstä. 

3 kommenttia:

Kutookutoo kirjoitti...

Pitäisiköhän lähteä mukaan, tuo huivi on niin kaunis ja lankaakin ois.. (pohtii)

Mari kirjoitti...

Lähde ihmeessä mukaan! Aikaa on reilusti ja mielestäni tuo huivi on ihan leppoisaa neulottavaa :)

Susanna maalta kirjoitti...

Tuo huivisi, jossa on pinkkiä ja lilaa, on tosi kaunis. Just mun lempparivärinen.