28.1.10

Lankaa ulos ja lankaa sisään :)

Eilisen lankaliikenne oli varsin vauhdikasta. Iltapäivällä kävi kaverini, jonka mukaan lähti 1300 grammaa lankaa. Huutiksessa myynnissä olleita kesäisiä lankoja puoli kiloa ja sitten kolmea eri sävyä liukuvärjättyä vironvillaa, jota olen tälle kaverilleni diilannut ennenkin. Illalla oli käsityötapaaminen/lankavaihto Kertussa ja paikalla varmaan ennätysmäärä ihmisiä, 23 kappaletta! Näistä 22 teki käsitöitä ja ainoa miespuolinen eli lapseni keskittyi vain syömiseen ja tehtävävihkoihinsa. Tosin hän avusti vähän tämän lankasaaliin keräämisessä:

Kröhöm, siinä on 1750 grammaa lankaa. Mutku halvalla ja ihan ilmaiseksikin sai! Taisin puhua jostain langanostolakosta tuossa muutama viikko sitten, mutta sisäinen sulovilén vei kyllä eilen voiton lankalakkoilijasta. Aloitin ihan hillitysti ja ostin HALVALLA eturivin valkoiset ja vasemman laidan kirjavat mohairit. Sitten tarjolle tuli ilmaista lankaa ja keräilin sytomyssyjä varten puuvillalankoja ja pari kerää Hippyä, josta varmaan teen kaulahuiveja Vaakan keräyksiin. Myöhemmin kaappasin haltuuni vielä oikean laidan Savann-langat. Lapsukainen oli siihen saakka käyttäytynyt varsin miehekkäästi ja kommentoinut "taasko sä ostit lankaa, mitä ne maksoi, mennään jo" :D Välillä lahjoin jo lapsukaiseni hiljaiseksi jälkiruualla... Ehkäpä herkut aiheuttivat jonkun vinksahduksen pienen miehen päässä, koska hän tuli loppuillasta penkomaan yhtä lankasäkkiä sanoen "mä etsin jotain kivaa lankaa täältä". Teddy oli lapsukaisen mielestä kivaa ja hän ilmoitti haluavansa pipon siitä. Valitsimme tarjolla olleista väreistä mustan ja koska mustia keriä oli kaksi, niin lupailin samasta langasta myös lapasia. Luultavasti yhdistän ohuen villalangan Teddyyn, jotta tulis vähän lämpimämmät asusteet. Pakkohan mamin on tehdä, kun lapsukainen kerrankin pyytää jotain neulottua. Nämä pakkaset ovat jo aiheuttaneet yhden tälläisen "pakkoneuleen":
Lapsukainen ei ole koskaan halunnut käyttää kaulahuivia. Nyt on ollut sen verran kylmää, että joinakin aamuina on minun musta kaulahuivi kelvannut päiväkotimatkan ajaksi. Kyselin, että josko tekisin hänelle ihan oman huivin ja yllättäen idea hyväksyttiin. Väritoivekin oli heti valmiina "musta-harmaa, niin se sopii pipoon". Sopivan värisiä ja vahvuisia lankoja ei ollut varastossani, joten huiviin valittiin sittenkin tummanharmaa villalanka, jossa on pieniä värillisiä haituvia. Ehdin jo hukata vyötteet, langan nimi taisi olla Peer Gynt ja 100 % villaa on. Tunturineuletta en muistaakseni ennen ole tehnyt. Kivannäköistä, mutta ei paras valinta nettisurffailuneuleeksi :)

4 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Kiva, kun perheeltäkin tulee joskus toiveita:)

Susu kirjoitti...

Hih:-) Sitä teidän meininkiä oli kyllä hauskaa katsella sivusta! Mut kun lähes kaikki langat menee hyvään tarkoitukseen niin... Ja huivikin näemmä tuli valmiiksi!

P.S. Ajelin sit kuitenkin kotiin ihan "laillisia" teitä...

famu kirjoitti...

Nämä pakkaskelit antavat neulovalle äidille mieluista neulottavaa.- Graffittisi on edelleen saanut pysyä sievästi paikallaan.Vähän oli lunta sadellut pintaan,kun pari päivää sitten ohilenkkeillessäni sitä katsoin.

Mari kirjoitti...

Kyllähän tästä voi olla vain onnellinen, että lapsukainen pyytää neuleita ja vielä käyttääkin niitä.
Kiitos Famu graffiti-tiedotuksesta! Yhden samasta langasta tehdyn graffitin kävin itse tarkistamassa ja oli kovasti haalistunut puolessa vuodessa.