21.8.09

Julkineulontaa

Tarkoituksena oli käydä neuletapaamisessa Helsingissä ollessani. Ihanaiset ystävät kuitenkin houkuttelivat sittenkin terassille ja piknikille. Neuloin sitten siellä piknikillä :) Sieltä en viitsi kuvia laittaa, kun joka kuvassa näkyy muitakin ihmisiä. Mutta neuloin myös ystäväni terassilla ja perjantai-iltana näytti tältä:
Punaviini sointuu hyvin reissuneuleena olleen Revontuli-huivin väreihin :)

Kuvassa oleva puna-musta Revontuli valmistui jo ja sen tilaaja saa huivinsa elokuun lopussa. Työn alla on nyt violettisävyinen Revontuli ja senkin koitan saada valmiiksi lähipäivinä, koska senkin tilaajan näen elokuun viimeisenä viikonloppuna. Jonoon jää sittenkin vielä kaksi Revontulea. Eikä kyllästytä vieläkään tämä malli :) Kiitos AnneM:lle tästä upeasta mallista!

Tarkoituksena oli kipittää Helsingin lankakaupoissa ennen pikaista pistäytymistä Viron puolella. Mutta sen verran väsytti piknikin jäljiltä, etten jaksanut lankakauppoja kiertää suunnitellusti. Sypressin ovella kävin, mutta sekin oli juuri silloin kiinni. Lankakauppojen kiertely jää siis seuraavaan Helsingin reissuun. Virossakaan en lankakauppoihin ehtinyt, sillä huristimme Tallinnan satamasta suorinta tietä Narvaan ja seuraavana päivänä kaasu pohjassa Narvasta takaisin Tallinnaan ja suoraan laivaan. Jossain marketissa Narvassa oli kyllä lankahylly, mutta sen antimet eivät olleet tarpeeksi houkuttelevia ainakaan lauantai-iltana, kun sen hieman väsyneenä ja hyvin nälkäisenä ohitin. Seuraava Viron reissukin on jo suunnitteilla ja silloin varmaan varaamme shoppailuaikaa joululahjojen ostoa varten :) Onneksi vironvillaa on vielä varastossa eli huiviaineksia riittää vaikka ensi kertaa elämässäni tulin Virosta kotiin ilman lankaostoksia.

Tiskirättineitsyys on myös mennyttä. Ihastuin tähän malliin ja neuloin koekappaleen jostain vanhasta puuvillalangasta. Valitettavasti eka rätti on kadoksissa kodin kaaoksessa ja en siitä nyt kuvaa saa. Kunhan huivikiireet helpottaa, niin teen näitä varmasti lisää. Ainakin muutamaa ystävää voisi tälläisellä lahjoa...

Ensimmäistä kertaa ilmoittauduin mukaan Sukkasatoon. Onneksi tässä on aikaa hioa suunnitelmia sitäkin varten. Valmiiksi pitäisi saada ainakin heinäkuussa aloitetut säärystimet Kaikki puikoissa-blogin tempaukseen. Tosin yksittäisiä säärystimiä tuskin Sukkasadon saldoon voin laskea, mutta ainakin sopivat teemaan :) Virkkausringissäkin on alkamassa uusia, mielenkiintoisia tempauksia. Ainakin virkkuugraffiteja pitää tehdä, koska viime aikojen graffitini ovat olleet neulottuja. Tai onhan niissä joissakin yhdistetty virkattua ja neulottua.

Ei kommentteja: