8.9.05

Villahousuja, villahousuja

Ne siis ovat täyttäneet päiväni edelleen. Tarkemmin sanottuna hahtuvahousut ja nyt tosiaan isomman kokoisina. Parit isot pökät on tehty ja lisää isoja pitäisi puikotella. Hahtuvalankaakin tilasin ison laatikollisen eli ei pitäisi ihan heti loppua. Jotain sähläsin värinumeroiden kanssa, koska lähetyksessä oli muutama yksivärinen kiekko, vaikka niiden piti olla liukuvärjättyjä. Mutta eiköhän niistäkin jotain keksi. Tai sitten kaupittelen jollekin :)
Mistä voinkin siirtyä sujuvasti ihan toiseen aiheeseen eli huutonettiin. Siis www.huuto.net Siellä olen viettänyt hyvinkin tiiviisti aikaani viikon verran. Ehkäpä pistän lankavarastoni ns. ylimääräiset kerät sinne myyntiin, että saan hankkia lisää. Ensi viikonloppuna suuntaan pitkästä aikaa Viipuriin ja eiköhän sieltä taas tulla lankakassin kanssa takaisin. Viime kerralla (mistä on melkein vuosi aikaa) löysin tavaratalon tapaisesta lankaosaston tapaisen ja sinne aion nytkin mennä tutkimaan. Ja reissuun otan tietysti käsityön mukaan, että hotellissa on jotain tekemistä illalla. Kun muut veivaa humppaa ja ties mitä hotellin baarissa, niin minä katselen lauantai-illan laatuohjelmia telkkarista ja neulon. Pitäisköhän laittaa tiukka nuttara päähän ja paheksua kaikkia, jotka eivät vietä iltaa samoin kuin minä.
Käsityötapaamisiin en ole valitettavasti ehtinyt ollenkaan, seuraava Turun tapaaminen on juuri ensi lauantaina ja siksi sekin jää väliin. Nyyh, mun on ihan ikävä neulomista kahvikupin äärellä... Mutta jospa vielä joskus! Viimeksi suunnittelin, että syksyllä alan harrastamaan jotain ihan oikeesti ja se suunnitelma edistyy, sillä kahdellekin venäjän kurssille jo ilmoittauduin. Toinen on muutaman kerran aakkoskurssi ja toinen nettikurssi.
Kuvia lupailin viimeksi, mutta vieläkään niitä ei näy. Tulevat kun tulevat, ainakin ne on jo olemassa, mutta blogiin siirtäminen tökkii. Pesukoneessa huovutetusta Gioco-huivista on kuva ainakin otettu. Jos sen löydän, niin koitan ensi tilassa laittaa tänne.
Hahtuvahousujen lisäksi oikein muuta ei ole valmistunut. Vähän olen näperrellyt kestovaippoja Vaakalle lahjoitettavaksi, viimeistellyt pari kantoliinaa myyntikuntoon ja aloitellut kangaskassien ompelua. Hankinnatkin olen koittanut pitää kurissa, mutta taas on kangaspakka tilauksessa.
Teksti on kohta sellaista tajunnan virtaa, että paras lopetella, kellokin on jo reilusti yli puolen yön.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minkälaista lankaa venäjältä yleensä ottaen löytyy? Olen käynyt siellä kymmenisen kertaa, mutta silloin ei lankojen hankinta ollut ajankohtaista.. olisi vaan mielessä reissu sinnekin päin jossain vaiheessa, ja olisi kiva tietää mitä siellä on tarjolla ja onko hinnat kohdillaan.. Pidähän hauska reissu :) p.s. kesällä saksan reissulla minäkin istuin illat hotellissa neuleen ja vauvan kanssa, kun muut hilluivat omilla teillään.

Mari kirjoitti...

Olen tutustunut vain Viipurin ja Sortavalan lankatarjontaan, kun muissa kaupungeissa olen keskittynyt nähtävyyksiin :) Lankatarjonta on... hmmm... vaihtelevaa. Toreilla myydään villasekoitelankaa, osa niistä aika kirkuvan värisiä, mutta luonnonvärisiäkin löytyy välillä. Ohutta pellavalankaa ja joskus myös efektilankoja saattaan löytää torilta. Lankoja löytyy pieniä määriä ns. sekatavarakaupoista. Ei siis mitään suurta valikoimaa ja värit voivat olla mielenkiintoisia. Tuo "lankaosasto" jossa viimeksi kävin eli siis pitkä pöytä, jossa lankakerät olivat siististi lasin alla esillä. Muutama Novitan kerä siellä oli joukossa, mutta paljon oli Turkissa valmistettuja lankoja. Ostin pörröisiä karvalankoja, tweed-tyyppistä villasekoitelankaa ja jotain samettilangan tapaista. Hintoja en enää muista, mutta halpaa oli.

Salaneuloja kirjoitti...

Kyllä sä ne aakkoset vielä selätät. Venäjän aakkoset siis.