13.7.16

Kaikki KYHäilyt valmiina

KesäYönHullutuksen aikana aloitetut käsityöt piti ainakin oman tulkintani mukaan tehdä valmiiksi heinäkuun aikana. Viimeinen valmistui kuitenkin jo 11.7, kun oli hyvää neulomisaikaa monen tunnin bussimatkalla. Molemmat mukana olleet keskeneräiset neulomukset valmistuivat jo hyvissä ajoin ennen määränpäätä ja ehdin aloittaa yhden uudenkin neuleen vielä. Onneksi oli sen verran lankaa mukana, että sain sen uudenkin neuleen aloitettua :)


Jo kesäkuun puolella valmistui nämä kaksi huivihattua jämälangoista. Tykkäsin tehdä huivihattuja ja niihin saa hyvin myös jämäpuuvillanöttösiä käytettyä, mutta en taida tehdä näitä enempää ennenkuin joku testaa huivihattusen toimivuutta käytännössä. Kaikki tekemäni huivihatut ovat lasten kokoa, joten en voi itse testata ja sitä paitsi minulle ei minkäänlainen huivi sovi päähän :)


Jalkapallon EM-kisojen finaalia katsoessa valmistui tämä pieni pussukka...


...joka aukeaa ihan isoksi verkkokassiksi. Olen tehnyt tätä verkkokassia ennenkin lahjaksi, mutta tälle oranssille verkkokassille ei ole vielä saajaa valmiina. Tykkään kassin mallista ja aina kun saan sellaisen valmiiksi, niin mieli tekisi aloittaa uusi. Mutta verkko-osuuden virkkaaminen tuntuu etenevän sen verran hitaasti, että siinä kohtaa aina alkaa työ tympiä. Silti voisin aloittaa tälläisen vielä KyJy-työnä.


Keväällä oli jossain tarjouksessa Novitan Säde-lanka, jota äitini hamstrasi minulle kolmessa värissä. Aloitin ensimmäisenä valkoisesta Säde-langasta huivia ja luulin yhteen huiviin menevän vähintään pari kerää lankaa. Tämä oli matkakäsityöni ja kun bussissa koitin mittailla huivia, niin totesin, että puolitoista kerää per huivi taitaa riittää ihan hyvin. Lanka on melkoisen keinokuituista, joten jos höyryttelen sen kunnolla, niin huivi venyy vielä isommaksi. 


Ilman höyryttelyäkin huivi on noin 150-160 cm leveä. Aloitin heti toisen samanlaisen, koska vain Säde-lankaa oli bussissa mukanani ja matkaa jäljellä vielä. Toinen valkoinen paljettihuivi menee siis KyJy-työksi, jota en ollut suunnitellut :)

Ei kommentteja: