5.4.16

Maaliskuun langankulutus

Maaliskuussa innostuin kahdesta isommasta virkkausprojektista: Sophie's Universe ja Mandala Madness. Sophie's Universe -peittoja olen ihaillut pidemmän aikaa ja mutta koska ne kaikki ovat olleet sateenkaaren värikkäitä, olen ajatellut etten voi sellaista tehdä, koska mikään väripläjäys ei kotiini sovi. Mutta sitten näin jonkin vähemmän värikkään version ja etsiskelin kotini väreihin sopivia lankoja ja aloitin ihanan Sophien :) Mandala-projektista innostuin heti, kun siitä luin, mutta meinasin silti jo kerran jättää sen väliin, koska siinä tehdään pyöreä peitto. Mitä minä teen pyöreällä peitolla? Tai mitä minä teen kahdella virkatulla peitolla pienessä asunnossani :) Muistin onneksi, että joku oli tehnyt Sophien takiksi ja päätin tehdä Mandala Madness -ohjeella itselleni liivin. Johonkin sopivaan kohtaan kädenaukot ja jos liivi meinaa kasvaa liian suureksi, niin jätän viimeisiä kerroksia vain tekemättä. Mutta näistä projekteista myöhemmin lisää :)


Kirpparilta löytyneestä puuvilla-silkki-langasta on valmistunut jo kolme samanlaista baskeria, kaksi niistä maaliskuussa. Vielä olisi lankaa yhteen baskeriin jäljellä, kai sekin pitää tehdä pois. Nämä varmaan menevät johonkin sytomyssy-keräykseen joskus, koska lanka on tosi kivantuntuista ja pehmeää.

Maaliskuussa ei varastoon tullut uutta lankaa ollenkaan! Äitini varastosta minulle ja toisinpäin kiersi kyllä lankaa, mutta sitä en ota laskelmissani huomioon. Kulutusta tuli 1122 grammaa näistä:
baskeri punaisesta puuvilla-viskoosilangasta 46 g
baskeri valkoisesta Mimosa-langasta 33 g
2 x baskeri puuvilla-silkki-langasta yht. 120 g
baskeri Folksong-lankaa + Seiskaveikkaa 85 g
raidallinen pipo mohairlangasta 55 g
joustinneulepipo Seiskaveikkaa ja jämälankaa 45 g
vaaleanpunainen joustinneulepipo 90 g
vaaleanpunainen tuubihuivi 100 g
säärystimet 50 g
11 x virkattu kaksinkertainen patalappu yht. 468 g
virkattu peittotilkku 30 g

Ei kommentteja: