13.3.14

Alkuun takaisin

Yli vuoden kestäneen blogihiljaisuuden jälkeen ajattelin tehdä paluun :) Kun nyt katsoo viime vuoden puolella kulutettuja lankagrammoja (ne sentään olen merkannut edelleen ylös), niin ainakaan pahempi neuleplääh ei ole vaivannut. Plääh-asenne on enemmänkin liittynyt blogin kirjoittamiseen ja valmiiden töiden kuvaamiseen. On vaan ollut niin paljon kaikkea muuta, ettei aikaa mukamas ole ollut istua läppärin ääreen höpisemään käsitöistä. Tavoistani poiketen en myöskään ihan kaikkialle ole ottanut käsityötä mukaan. Muun muassa bussimatka Turusta Helsinkiin Iron Maidenin ja Sabatonin keikkaa katsomaan sujui ilman neulomusta :) Neulomus olisi kyllä hyvin sopinut keikkakuljetuksen hillityn keski-ikäiseen tunnelmaan :D Päällä sentään oli jotain itse tuunattua eli BW-kenttäpuseroista tehty mekko. Ehkäpä saan tämänkin tuunausprojektin joskus esiteltyä. Mutta tilastoja rakastavana paluuni alkaa vuoden 2013 lankakulutuksella.

Helmikuussa valmistunut spiraalihuivi

Tammikuu
sinikirjavat villasukat jämälangoista 125 g
valkoinen pupupipo 60 g

Helmikuu
sytomyssy Poppari-langasta 67 g
spiraalihuivi 227 g
pipo Hug-langasta 40 g
"vessapaperihuivi" 50 g

Maaliskuu
LaLa's Simple Shawl 100 g
vaaleanpunainen pupupipo 45 g

Huhtikuu
puuvillalangasta sukat 65 g

Toukokuu
5 x tiskirätti 165 g

Kesäkuu
oma sovellus LaLa's Simple Shawl -huivista 100 g
vaaleankeltainen tiskikukka 40 g

Heinäkuu
8 x tiskirätti 270 g
oma sovellus LaLa's Simple Shawl -huivista 125 g
* ostettu lankaa 350 g

Elokuu
taas yksi LaLa's Simple Shawl -sovellus 125 g

Syyskuu
aniliinit, pienet jämälankasukat 50 g

Lokakuu
FC Inter Turku -joustinneulepipo 45 g
samaisen seuran väreissä pipo Tychus-mallilla 44 g
aniliinit ranteenlämmittimet 35 g
lisäpätkä lahjoituksena tulleeseen kaulahuiviin 25 g

Marraskuu
ranteenlämmittimet 25 g
2 x tiskirätti 55 g
puna-musta-harmaat Meeri-sukat 70 g
mustat Meeri-sukat 80 g
hiippapipo 95 g
* ostettu lanka hiippapipoon 100 g ja lisäksi mohair-lankaa 200 g

Joulukuu
mustat Meeri-sukat 75 g
Jokipojat-joustinneulepipo 45 g
Jokipojat-pipo Tychus-mallilla 75 g
FC Inter Turku -pipo puolitoistavuotiaalle 35 g
3 x vauvasukat 86 g
harmaa kaulahuivi 135 g

Koska olin (ihan vahingossa) vuoden ensimmäisen puolikkaan ostamatta lankaa, niin lankavarasto keveni huomattavasti. Heinäkuussa Lankaruudussa käydessäni tajusin, että en ole yhtäkään lankakerää ostanut ja tilanne piti korjata heti :) Siihen mennessä olin käynyt parissakin itselleni ennestään vieraassa kaupungissa ja yleensähän vieraissa kaupungeissa pitää tutustua aina lankakauppoihin, mutta tyynesti olin kävellyt niiden ohi. Kesälomareissulla Pohjois-Karjalassa paikkasin myös lankavaraston vajetta niin Taitokorttelissa kuin Rantakalaillassa :) Rantakalailta ei etukäteen kuulostanut kovin houkuttelevalta, koska en kalaa syö. Mutta siellähän oli markkinatunnelmaa, käsityömyyntiä ja Taitobussi!

Viime vuonna valmistuneista neulomuksista olen ottanut kuvan vain ja ainoastaan tuosta spiraalihuivista. Ompeluksista sen sijaan on kuvia. Tänä vuonna pitää parantaa tapansa siis kuvaamisen osalta. Ja sen olen jo tehnytkin. Olympialaisten aikaan tekemistäni neulomuksista otin kuvia jopa keskeneräisinä. Neule/kuvaus/blogi-plääh on nyt siis ehkä selätetty ja voin palata otsikon mukaisesti alkuun takaisin eli neuleblogien maailmaan, josta bloggailu-"urani" alkoi jo kauan sitten. Otsikko on muuten napattu serkkuni levyn nimestä. Tähän mainokseen päätän tällä erää :)

Ei kommentteja: