26.6.07

Vaakailua part II

Sain kummitädin äidiltä pari muovikassillista lankaa ja hetihän niitä piti päästä käyttämään. Joukossa oli paljon shaaliloimen loppuja, koska lankojen lahjoittaja tietää, että en voi heittää pois mitään langanpätkiä vaan kaikki koitan hyödyntää. Voin tunnustaa, että ollessani harjoittelussa ja myöhemmin töissä käsityökeskuksessa, hain loimen loppuja jopa roskakorista, jos joku ne sinne erehtyi heittämään ennenkuin ehdin paikalle :)
Lapasista puuttuu vielä peukalot ja pipon virkkaus on kesken, mutta lahjoitettavaan koulureppuun nämä ovat menossa. Lankana Fritidsgarn, joka on 100 % villaa. Lapasissa valkoinen lanka on ihan kerältä, muut värit niitä loimen loppuja. Pipoon olen yhdistellyt 10-50 cm pitkiä pätkiä. Piposta näyttää vieläkin tulevan aika iso, vaikka kerran jo purin ja vähensin silmukoita.
Näiden jälkeen pitäisi tehdä vielä kai parit lapaset ja sitten nuo koulureput olisivat ihan valmiit. Niihin on siis kerätty tavaraa porukalla ja otin huolehdittavakseni niiden lopullisen kokoamisen ja lapasia uupui monesta, siksi neulon lämpöisiä lapasia kesähelteellä. Tai eihän täällä mitään hellettä ole, vaan vettä sataa nyt. Sinänsä ihan hyvä juttu, koska sateella on mukavampi olla töissä. Pitäisi päästä ompelemaan töitä näyttelyyni, mutta koko ajan tulee kiireisempiä asiakastöitä eteen ja ne pitää ommella ensin.
Puikoilla on noiden kuvassa olevien lisäksi sininen poncho Sirdarin Duet- ja Dune-langoista. Se oli tuo Dune-kerä, joka kökötti PiikkoPirrassa niin yksinäisen näköisenä hyllyllä, että se oli pakko poimia mukaan. Duet-lankaa ostin jo aikaisemmin ja tarkoituksena oli tehdä pelkästään siitä poncho, mutta suunnitelma ei onneksi ehtinyt toteutua silloin heti. Pelkästä Duetista olisi voinut tulla vähän tylsä, tuon Dunen kanssa yhdessä se näyttää kivalta.

1 kommentti:

  1. hei!
    Me ollaankin meilailtu noista tilkkupeitto- jutuista. Kiva kun löysin sut täältäkin =)

    VastaaPoista