9.3.05

Ompas kiire...

...kun en ehdi tänne omaan blogiin mitään kirjoittaa ja Lankahamsterit-blogiin pikaisesti vaan nakkaan tietoja valmistuneista töistä. Työt pitävät kiireisenä, mutta onneksi on työmatkat aikaa neuloa ja virkata.
Lankavarastoni on keventynyt noin puolella kilolla ja tämä on kertynyt kahdesta huivista ja kolmesta piposta. Edellisellä kerralla oli kuva tikapuulanka-huivista ja nyt esittelyvuorossa on Sofia-huivi. Nimi tulee siitä, että tämä huivi on SOvellutus FIfistA. Pompei-nimistä Sandnes garnin lankaa meni neljä kerää eli yhteensä 200 grammaa. Alla olevassa kuvassa huivi on ihan alkutekijöissään, mutta ensimmäinen sovellutus näkyy eli neuloin aina oikeaa. Toinen sovellutus on se, että tein huivista suorakaiteen enkä kolmiota.



Kahden huivin jälkeen siirryin pipojen neulomiseen. Ensin valmistui yhdessä illassa 2 o 2 n pipo Jumbo Soft-langasta. Seuraavaksi suunnittelin tekeväni irtokauluksen Tango-langasta, mutta se loppui kesken ja päätin, että palanen on ihan sopiva lapsen neliöpipoksi. Tangon kanssa neuloin jotakin tunnistamatonta mohairlankaa ja siitä tein myös resorin pipon alareunaan ja tupsut yläkulmiin. Sofia-huivista jäi yli yksi kerä Pompei-lankaa ja sen käytin vauvan korvaläpälliseen pipoon. Pipoista ei ole vielä kuvia ollenkaan, ehkä kokoan kaikki dieettikuukauden tekeleet lopuksi yhteiskuvaan.
Muitakin käsitöitä olen harrastanut, mutta valmista ei ole tullut. Kasa täyttövaippoja on viimeisiä tikkauksia vaille valmiina, mutta ne eivät vaan valmistu. Anopin kangaspuissa on shaaliloimi, josta minun pitäisi kutoa kaksi shaalia. Ensimmäinen on aika valmiina, mutta ei kuitenkaan ihan valmiina. Loimi on luonnonvalkoista Virtain Villan villalankaa ja kuteena ekassa shaalissa on kasvivärjättyä bukleelankaa keltaisena, vihreänä, ruskeena, beigenä ja oranssisävyisenä. Koitan ottaa itseäni niskasta kiinni ja kutoa edes yhden shaalin valmiiksi. No, edellinen loimi niissä kangaspuissa viihtyi melkein kolme vuotta...
Turun käsityötapaamiseen en taaskaan ehdi ja kun täällä olisi käsityömessut, niin sinnekään en ehdi ja sain sentään ilmaislipun messuille. Höh ja pöh, olen varmaan haalinut vähän liikaa hommia itselleni, kun en ehdi harrastaa.

4 kommenttia:

Nimuel kirjoitti...

Mari, mie en ala mitään kun et ole laittanut kuvia! Ensin kerrot mitä kaikkea mielenkiintoista olet tehnyt ja sitten niitä ei saa katella!=D
Laita kuvia!;)

Mari kirjoitti...

Malttia Ninni :) Kuvia tulee sitten rysäyksellä, kunhan kamera, neulomukset ja minä olemma samaan aikaan kotona. Kuvien nettiin saamisessa tarvitaan myös miehen apua ja siinäkin on yksi hidaste ;)

MysteryKnitter kirjoitti...

Minäkin neuloin aina kaulahuiveja Lankahamstereiden aikaan. Jostain syystä ne veivät eniten lankaa ja sai eniten grammoja sillä lailla.

Salaneuloja kirjoitti...

Sä kesytät sen kameran vielä. Mä olen siitä varma.